Aloittelijan heviopas
Vielä reilu vuosi sitten hevi kuulosti kryptiseltä mäiskemassalta.
Kun kuuntelin ensi kertaa Bändin levyä, en saanut siitä mitään tolkkua. Kaikki kappaleet tuntuivat identtisiltä. Oli nopeaa komppia, isoja kitaroita ja karjumista. (Kuuntelua vaikeutti toki myös se, että samalla piti hihittää häkeltyneesti sille, että Basisti oikeasti soittaa tässä.) Levy kuitenkin paljastui tasaisten ja reippaiden tempojensa ansiosta hyväksi juoksumusiikiksi, ja muutaman lenkin jälkeen osasin jo erotella kappaleita toisistaan ja analysoida niiden koukkuja.
Samaan aikaan kotona alkoi hevi soida enemmän ja enemmän, kun Basisti pääsi Spotifyn ääreen. Hän jaksaa myös kärsivällisesti selostaa eri alalajien eroja minulle ja esitellä eri bändejä. Yllätys yllätys, kaikki hevi ei ole samanlaista!
Ajattelin jakaa tätä heviin tutustumisen ilosanomaa kaltaisilleni untuvikoille. Tässä pieni kansankielinen listaus vuoden aikana oppimistani perusalalajeista. Siitä vaan suosikkigenreä valitsemaan:
Death Metal – lavalla ja yleisössä olevat ukot näyttävät pelottavilta, örisevät matalalta (aiheena yleensä saatana), mäiskivät menemään hirveällä tempolla.
Black Metal – lavalla ja yleisössä olevat ukot näyttävät pelottavilta, kiljuvat korkealta ja mäiskivät menemään ihan hirveällä tempolla. Homman erottaa Death Metalista hädin tuskin huomattavissa oleva pilke silmäkulmassa.
Tukkahevi – Massiiviset tukat, egot ja haara-asennot. Touhu on iloista, mahtipontista ja vahvasti kallellaan kahdeksankymmentäluvulle, Biisit kertovat levottomuudesta ja seksistä, jolle on kehitetty huikean monimuotoisia sanakäänteitä, kuten ”Rock you like a hurricane”, ”Pour some sugar on me” ja henkilökohtainen suosikkini ”I fuck like a beast”.
Power Metal – aika samanlaista kuin edellisessä, mutta mieslaulajilla on usein ”kuminauha palleissa” (suora lainaus Baistin soittokollegalta) ja tuplabasari raikaa koko ajan. Kappaleet pullistelevat sankarieetosta, ne kertovat suurista taisteluista, lohikäärmeistä ja yllättävän usein myös eeppisestä rakkaudesta.
Melodinen hevi – vähemmän mäiskettä, enemmän melodioita. Melkein aina bändiin kuuluu koskettimet. Aika moni biisi alkaa herkällä laululla, jota säestää vain kitara tai ne koskettimet, mutta viimeistään kertosäkeeseen mennessä kappaleet paisuvat massiiviseksi tykitykseksi. Rakkaustarinoissa, mystiikassa ja patetiassa ei säästellä!
Keijuprinsessahevi (ihan itse keksin termin) – melodista heviä höystettynä fantasiahepenillä ja naissolistilla, joka laulaa jotain rakkaudesta tai tähtipölystä, usein vähän uikuttaen.
Thrash Metal – nuoret tyypit riehuvat lavalla ja soittavat tosi nopeasti. Usein he myös sylkevät, juovat kaljaa ja ehkä rikkovat paikkoja. Biisien sisällöstä en ole vielä saanut tolkkua, mutta vauhtia riittää.
Junttihevi – Kotimaan lahja musiikkimaailmalle. Sikailu kuuluu asiaan niin lavalla kuin sen ulkopuolella.