Kiertuelesken päiväkirja: päivät 1-10

Basisti on kiertueella ihan koko kevään. Huomasin pitäneeni päiväkirjaa tunnelmista. Vähän menee henkilökohtaisuuksiin, mutta olkaapa hyvät, tässä ensimmäisten kymmenen päivän tunnelmat.

Lähtöpäivä

Olen ilmoittanut töihin meneväni vähän myöhemmin toimistolle. Syömme yhdessä juhla-aamiaista: croissantteja, mansikoita, ananasta, espressoa ja vissyä. Ihailemme sanomalehdessä olevaa hyvää arvostelua Bändin levystä.

Puen takkia ja teen lähtöä töihin. Kurkkua kuristaa. Basisti hokee tulevansa takaisin, pussaa ja halaa. Suljen kotioven ja hississä ensimmäisne työpuhelun, jotta en keskittyisi kurjaan oloon.

Kotiin tuleminen inhottaa, mutta on yllättävän helppoa, kun Riffi on vastassa ja keskittää kaiken tarmonsa lohduttamiseen. Rämmimme yhdessä tunnin lenkin räntäsateessa ja röhnötämme sohvalla.

2. päivä

Herään tuttuun painajaiseen, jossa karjun Basistille haluavani erota. Riita on lähtenyt siitä, että hän pussailee edessäni blondia sutturaa eikä ota kuuleviin korviinsakaan kun sanon, ettei tunnu kovin kivalta. Vilkaisen kelloa, otan Riffin kainaloon hetkeksi ja nousen. Vahvasti lähtee.

3. päivä

Viikonloppu, mutta on pakko tehdä töitä, koska töissä on vuoden hektisin aika. Pyykinpesukone osoittaa hajoamisen merkkejä, en tiedä mitä tehdä. Aamupäivällä Riffin silmä turpoaa äkillisesti muodottomaksi. Taksi alle ja eläinlääkäriin, kotiin lääkekuurin kourassa itkua nieleskellen. Silmä paranee, mutta huolitärinä ei silti ota loppuakseen. 

Laitan Basistille kuvia Riffin epämuotoisesta naamasta ja kerron tilanteesta ruinatakseni sympatiaa. Saan sitä välittömästi,  mutta samalla myös hehkutusta siitä miten rundi on paras koskaan (toim. huom. tässä vaiheessa heillä kaksi keikkaa takanaan), tiimi toimii ja vodkaa kuluu.

Olen kateellinen, väsynyt ja pahalla tuulella.  Kanavoin kaiken mielessäni Basistiin laskemalla kuinka monta kertaa hän on kysynyt kuulumisiani näinä päivinä (nolla) tai laittanut oma-aloitteisesti viestiä (nolla). Päätän aloittaa radiohiljaisuuden kostoksi kurjasta mielestäni. 

Illalla näen ystävättäriäni, juon lasin skumppaa ja yllättäen kaikki on paremmin. 

4. päivä

Pidän mykkäkoulua eli en laita koko päivänä Basistille mitään viestiä. Sunnuntaipäivällisellä Äiti toteaa, että eikö nyt kuitenkin antaisi Basistin nauttia kiertueesta ja menestyksestä, kun niitä on niin kovalla työllä hankittu. Toki toki. Murjotan silti salaa edelleen.

5. päivä

Iloinen Basisti lähettää viestin ja sovimme illaksi FaceTime-puhelun. Hölötämme normaaliin tyyliin enkä enää muista saati ymmärrä, miksi olin viikonloppuna niin kiukuissani. Basisti kujertaa puhelimella Riffille, joka höristää korviaan mutta ei innostu sen kummemmin. Kysyn huomasiko Basisti mykkäkouluani. Ei huomannut. 

6. päivä

Bändillä on välipäivä ja takana 15 tunnin ajomatka. Muut ovat syömässä ja lasillisilla, Basisti makaa kuumeessa hotellihuoneessa. Hän juttelee paljon vapautuneemmin kuin normaalisti bäkkäriltä soitetuissa puheluissa, joita säestävät huoneessa ravaavat muut muusikot. Kun ympärillä ei ole muita, tuntuu melkein siltä kuin hän olisi kotona, verkkarit jalassa kanssani sohvalla.

7. päivä

Alan tottua yksin elämiseen ja nukkumiseen. Painajaisia ei enää ole. Tiskiä ja pyykkiä ei kerry nimeksikään. Kerralla tehty ruoka riittää viikoksi normaalin yhden illan sijaan. Päivät kuluvat myös vauhdilla. En juuri ehdi muuta kuin käydä töissä ja pitkillä kävelyillä Riffin kanssa. 

10. päivä

Basisti laittaa tekstiviestin, jossa kertoo meinanneensa juuri kuolla. Bussi on hajonnut alta keskellä spagettimaisest mutkittelevia alppiteitä. Nyt koko seurue tönöttää tien varressa ties kuinka monetta tuntia. Ei ole mitään tietoa, miten päästään sadan kilometrin päässä olevalle keikalle saati seuraaville kolmellekymmenelle.

Ensimmäinen ajatukseni: ”Voi luoja. Voi luoja. Voi luoja.” Toinen ajatukseni: ”Kiertue ohi, hurraa, Basisti tulee kotiin!”

… jatkuu …