Maanantaimökellys: Dio – Don’t Talk To Strangers

Tänä maanantaina ajattelin jakaa teille kappaleen, jota ei oikein voi sanoa mökellykseksi. 

Ronnie James Dioa (1942-2010) pidetään kaikkien aikojen parhaana hevilaulajana. Herra ehti venyttää äänijänteitään Rainbowin, Black Sabbathin sekä omaa nimeään kantavan pumpun keulassa, levittää hevipiireihin pirunsarvikäsimerkin ja tehdä aikamoisen komeita levyjä.

Muistan teininä kuunnelleeni tylsistyneenä, kun rinnakkaisluokan pojat puhuivat jostain Diiiiosta, mutta kunnolla artistiin tutustuin vasta Basistin minulle tekemän hevisoittolistan myötä.

(Jep, Basisti tosiaan keräsi minulle into piukassa noin 15 minuutissa soittolistan tunnetuimmista ja omasta mielestään parhaista hevibiiseistä. Olimme ehtineet seurustella silloin ehkä kaksi viikkoa.)

Listalla on tuntitolkulla kappaleita Anthraxista Nightwishiin, ja kuuntelin sitä alun perin lenkkimusiikkina aivot pois päältä viritettyinä. Kun tämä kappale tuli vastaan, piti keskittyä. Ja painaa replay. Ja vielä kerran replay. Ja vielä pari kertaa uudestaan.

https://youtu.be/JOF0i4I8EcA

Biisi on mielestäni kaunis ja surullinen. Vaikka herkän alun jälkeen se räjähtää aikamoiseen raviin, perussanoma ja tunnelma pysyvät koko ajan selkeinä. Dion ääni on poikkeuksellisen komea ja venyy alle viidessä minuutissa äärilaidasta toiseen täysin vaivatta. Vaikutuin, itse asiassa liikutuin.

Kannattaa myös kuunnella koko Holy diver -levy, jolta tämä kipale on kotoisin. Kauniinsynkkää tunnelmaa ja voimakkaita komppeja, jotka sopivat tähän lokakuiseen maanantai-iltaan erinomaisesti.