Toimituksen blogissa huudellaan kevätpiristysvinkkien perään. No minähän vinkkaan. Nimittäin Hevivaimon talvihorros on päättynyt. 

Talvi oli hidas ja raskas. Minä tein lähinnä pitkää päivää töissä, Basisti hikoili parilla Euroopan kiertueella ja Bändin treenikämpällä. Meillä kuunneltiin välillä Blue Öyster Cultia ja kerran Rammsteinia, mutta aika usein lähinnä nukuttiin. Pahimman kiertueikäväni aikaan kävin kokeilemassa hevijoogaa (ihanaa), mutta muuten oli hyvin vaikeaa muistaa, että elämään liittyisi raskas musiikki juuri mitenkään. 

Tuli huhtikuu. Kovin työpuristus alkoi hellittää ja Bändin ohjelmassa oli muutama kotimaan keikka. Lähdin niille mukaan merkkumyyjäksi.  

Edellisestä bändipaitojen myyntreissustani oli ehtinyt vierähtää todella pitkä aika. Kuukausien kuluessa ehdin linnoittautua toimistoon ja unohtaa keikkamaailman tyystin. Mikään ei ollut onneksi muuttunut. Kaikki tuntui heti tutulta, vähän kuin olisi kotiin tullut.

Miten pahasti pylly puutuu 10 tunnin ajomatkalla. Miten joka ABC:lla tekee mieli ostaa karkkia ja kahvia. Miten kamalaksi pissahätä voi yltyä. Miten nopeasti iho räjähtää huonoon kuntoon olemattomilla yöunilla ja ruokavaliolla, joka koostuu kahvista, pizzasta, kaljasta ja kurkkupastilleista (vältin ne karkit sentään).

Miten Suomen joka kylässä on se sama keikkapaikka. Mustat seinät, tahmaiset sohvat ja lattiat, tujakka roudauskahvi, niin kovalla käyvä ilmastointi, että takkikaan ei lämmitä. 

Miten kivaa on jutella faneille. Niille, jotka tulevat merkkutiskille kertomaan miten tärkeä Bändi heille on, niille jotka seuraavat Bändiä kaupungista toiseen. Niille, jotka ovat jo varanneet seuraavalle viikolle tatuointiajan ja tulevat ottamaan ihoon malliksi Bändin nimmarit. Niille, joille keikka on ensimmäinen lajiaan ja jotka tulevat kesken keikan hakemaan paidan, koska hullaantuvat menosta jo toisen kappaleen aikana.

Miten hyvä Bändi on. Miten valtavalla voimalla se jylisee lavalla, vaikka parin vuorokauden aikana on saanut nukutuksi vain pari tuntia. Miten tarkasti ne soittavat, vaikka ovat juuri röllöttäneet tuntitolkulla verkkareihinsa piereskellen. 

Miten taitava Basisti on työssään. Ja miten hyvältä tuntuu kun voi ihailla siippaansa varauksetta.

Miten koko elämä ei tosiaan ole toimiston tietokoneen ruudulla.  

Ja sitten siihen Hevivaimon kevätpiristysvinkkiin.

Bändipaitoja ei ole pakko myydä tai ostaa, mutta arjesta pitää päästää irti. Ja siihen neuvon seuraavaa: Vaihda maisemaa (mieluiten monella sadalla kilometrillä). Mene keikalle (mieluiten sellaiselle, jolla saat riehua ja hyppiä sydämesi kyllydestä). Kotiin palatessa voi väsyttää ja heikottaa, mutta silloinhan sitä vasta tuntee elävänsä. Ja sitten nousee festarikuume. Sen varmempaa kevään merkkiä ei muuten olekaan.