Täällä ollaan, taas!

Terve Kainuusta!

Koko kesän jatkunut armoton hevaaminen ei hiljentänyt minua lopullisesti, vaikka blogi uhkaavasti vaikenikin.

Lyhyesti kesäkuulumisia: onpa ollut kivaa! Remusimme Basistin kanssa viikkotolkulla ympäri Eurooppaa ja eri festareilla. Voimathan se vei, joten nyt olemme olleet muutaman päivän mökillä tuijottamassa järvelle ja nukkumassa 12 tunnin yöunia. Vielä viikko sitten jupisin keskellä Unkarin rautateitä haluavani pysyä kaukana Suomesta, mutta ensimmäisten löylyjen ja paistettujen muikkujen jälkeen oli pakko myöntää elämän olevan ihanaa täälläkin.

Basisti vaihtoi tänä aamuna verkkarit farkkuihin, kiinnitti avainketjut, tarkasti bassohihnan ja kielet ja hurautti keikalle. Tulee illaksi takaisin, mikä on uskomatonta luksusta. Minä jäin pitämään tupaa pystyssä, bongaamaan peuroja ja vesilintuja sekä poimimaan mustikoita.

 Jossain vaiheessa mättäällä kykkiessäni muistin tämän blogin. Samalla mieleen palasi useampi tämän kesän hetki, jolloin seisoin monttu auki tuplabasarin jytkeessä. Pohdintaa herättivät muun muassa akrobaattisia temppuja heittelevä, 50 vuotta kiertänyt rokkikukko, hevifestareilla suudellut kuvankaunis poikapari sekä Bändin suuresti vaihtelevat mielipiteet heidän omista keikoistaan, jotka ovat yleisön vinkkelistä huomattavan tasalaatuisia.

Näistä lisää pian! Palaan ensi viikolla normaaliin elämänrytmiin, joten kirjoittamisellekin löytyy aikaa. Nyt kuitenkin pitää kiirettä sanaristikoiden   ja paikallisradion parissa.

(Paitsi että. Kuinka  paljon näillä radioaalloilla voidaankaan soittaa Kaija Koota yhden päivän aikana? Näköjään ainakin  koko tuotannon. Ja Kaunis, rietas, onnellinen soi tunnissa 10 kertaa. Huh.)