Arkapaikka

Urheilua ja liikuntaa rakastavalle flunssa -ja muut tautijaksot ovat pieniä takaiskuja, joista kuitenkin selvitään. Pakkolepo ei ole kivaa silloin kun mieli on virkeä ja motivaatiotakin olisi. TODELLA sitkeässä tautipahasessa rietuminen onkin sitten asia erikseen.

Kun tauti on jyllännyt viikon, sitä suunnittelee innolla seuraavia viikkoa, treenejä ja tapaamisia, miten aloittaa hiljalleen. Vaikka olo on edelleen heikko ja puolikuntoinen, mieli on positiivinen ja varma siitä, että kohta ollaan taas terveitä ja menossa mukana.

Kun tautia on jatkunut kolme viikkoa, alkaa mieli lannistua. Pari kertaa käyty töissä kokeilemassa joko pystyisi työskentelemään ja aloittaa rutiinin. Työterveyshuoltokin tullut jo tutuksi. Epätoivo alkaa kalvamaan mieltä, kun taudin syytäkään ei tiedetä, silti suunnitellaan lähitulevaisuutta toiveikkaana ja haaveillen. 

Neljäs viikko. Saikku jatkuu. Läheisten voivottelu ja parantumistoivotukset tulevat korvista ulos. Kiloja on karissut ja lihakset ovat kadonneet. Peruskunto nollassa kaiken lepäilyn jälkeen. Kauppakassin kantokin tuntuu kyljessä seuraavana päivänä. Kun alkaa miettimään kaikkia niitä treenitunteja, joita oli kulunut kropan kehittämiseen ja niitä, jotka ovat nyt valuneet hukkaan, olo on kamala. Mieli ei ole terve. Kroppa ei ole terve. Miten tästä voi nousta ? 

Ainoat valonpilkut ovat ne pienet hetket läheisten kanssa ja rutiinista poikkeavat tapahtumat. Oli se sitten kaupassa käynti äidin kanssa, leffan katselu kera veljen, poikaystävän kainalossa torkkuminen tai kavereiden kanssa oleilu. Sairasloma- arkeen nekin hetket ovat luksusta ja tekevät hyvää mielelle. 

Mutta se urheilu. 

Fakta on se, että kymmenen rappusen jälkeen hengästyttää ja saattaa silmissä vilistä. Pidempi kävelylenkki (4km) ja samat oireet. Pientenkin tavaroiden nostelu ja kanniskelu saattaa seuraavana päivänä tuntua käsivarsien lihaksissa. Keskivertoa hieman paremmasta kunnosta tuohon edellämainittuun on ollut nopeaa ja masentavaa. Enää ei suunnittele tulevia päiviä samanlailla, koska parantumisesta ei näy merkkejä. 

Mistä sitten voi omalla toiminnallaan löytää postitiivisuutta tähän ankeuteen ? 

Uskon, että kaikella on tarkoituksensa ja kaikki elämä on tasapainossa. Huonojen hetkien jälkeen tapahtuu jotakin hyvää. Pohjalta noustaan, varsinkin kun alemmas ei voi enää vajota. Kyllä ne hyvät ajat vielä tulevat, tämä on vain väliaikaista.

Postiivinen ajattelu ja haaveilu, meditaatio, musiikin kuuntelu. Treeniohjelman suunnittelua miten aloittaa kun taas tervehtyy. Valokuvaukseen liittyvien vinkkien selailu netistä. Koulukirjat. Kaappien siivous. Näillä pysyn itse järjissäni.