Digitalisoitumisen pohdinnat

Digitaalisuus muuttaa yritysten liiketoimintaa nyt ja tulevaisuudessa. Digitaalisuus on liiketoiminnan ydin menestyksen kannalta, varsinkin kuluttajamarkkinoilla. Digitalisoitumista ei voi myöskään paeta helposti, tai siten että se olisi yrityksen kannalta hyväksi. Digitalisaation edelläkävijät luovat jo omia digitaalisia ekosysteemejään kun puolestaan vanavedessä kulkijat ottavat vasta ensi askeliaan. Edelläkävijät pääsevät täten kilpailuun mukaan nopeammin ja helpommin.

Digitaalisuus mahdollistaa liiketoiminta- sekä palvelumallien kehittämisen. Erityisesti kuluttajamarkkinoilla toimivien yritysten liiketoimintamalleja on kehitettävä jos hamuaa menestystä liiketoiminnalle. Asiakasvirrat digitaalisten verkostojen kautta ovat valtavia ja maailmanlaajuisia. Kehityksen pitääkin olla jatkuvaa ja innovatiivista, jotta yrityksen asiakasvirta pysyisi tasaisena ja asiakkaiden innokkuus ja kiinnostus yrityksen tuotteistusta kohtaan säilyisi.

Asiakaslähtöisyys digitaalisuuteen liittyen on kuitenkin avain kaikilla toimialoilla, ei pelkästään kuluttajapohjaisilla markkinoilla. Digitaalisuus haastaakin perinteiset prosessit ja toimintamallit asiakkuuksien osalta. Aika ja paikka eivät ole enää pääosassa kun prosessit taipuvat digipalvelujen mukaan, suurin osa tuotteista ja palveluista on saatavilla useiden yritysten useilla eri digitaalisilla myyntipohjilla ja ovat jatkuvasti asiakkaiden käytettävissä. Tarjonta asiakkaille on täten hyvin laajaa, sekä myös saatavuus. Omaan kokemukseeni digitalisaatiosta tähän aiheeseen liittyen ovat positiivisia, yritysten tuotteiden digitalisoituminen, siirtyminen nettiin saatavaksi jatkuvasti, on helpottanut omaa elämääni suuresti. Yrityksille tosin digitalisoituminen varmasti luo kovia paineita ja stressiä kun ajan hermolla täytyy olla jatkuvalla syötöllä.

Digitalisaation avulla luodaan myös laajoja verkostoja globaalisti sekä yritysten sisäisesti. Yritysten mahdollisuus nopeaan kasvuun ja globaaliin laajenemiseen on helpottunut digiajan myötä. Mahdollisuudet ovat valtavat, varsinkin jos yrityksellä on rohkeutta ja taitoa toteuttaa innovatiivisia liiketoimintamalleja ja yhdistää ne digitaalisuuden verkostoihin sekä kansainvälisen tason ajatteluun. Myös yrityksen sisäiset prosessit helpottuvat digitalisoitumisen myötä, esimerkiksi työntekijät toimipisteeltä toimipisteelle ympäri maailman saavat kontakteitta toisensa helpommin ja jaettua innovaationsa ja ideansa ilman pitkäkestoisia prosesseja.

All in all mielestäni digitalisaatio helpottaa ja samalla vaikeuttaa yritysten toimintaa, mahdollisuudet menevät ohi jos yritys nukahtaa hetkeksikin. Tahti on nopeaa ja jatkuvaa ja taukoja ei sallita, muuten nopeimmat ja jaksavimmat tarpovat ohi. Omalla tavallaan digitalisaation etuna on myös kuitenkin se, että yritysten ei tarvitse löytää tai keksiä mitään uutta, kaikki ainekset menestykseen ovat jo olemassa jos niitä osaa hyödyntää tehokkaasti. Innovatiivisuus kuitenkin tuo parhaimmat tulokset ja mahdollisuuden kehittyä laatikon ulkopuolelle.

Työ ja raha Opiskelu Ajattelin tänään