Automatisointi ja robotiikka

Digitalisaation vaikutus jatkuvaan kehitykseen

Digitalisaatio mullistaa jatkuvasti maailmaa johon olemme tottuneet. Digitalisaation innovaatiot muuttavat ja kehittävät ihmisten roolia niin vapaa-ajalla kuin työelämässäkin. Automatisointi ja robotiikka ovat niitä asioita, jotka vaikuttavat omalla tahollaa näihin asioihin.

Automatisointi ja robotiikka

Automatisointi ja robotiikka on mietityttänyt monia sen suhteen, että vievätkö nämä työmme. Osiltaan varmasti kyllä, tietyt työnkuvat automatisoituvat kokonaan. Automatisointi ja robotiikka kuitenkin myös luo uusia aloja ja työllistymismahdollisuuksia. Niiden kehittäminen ja hallinnointi vaatii kuitenkin vielä, ainakin toistaiseksi, ihmistä.

Kehitys työelämään ja koulutukseen

Automatisointi ja robotiikka on nykyaikaa ja tulevaisuutta, ihmistä kuitenkin tarvitaan mahdollistamaan robottien toiminta, ne tarvitsevat myös muun muassa huoltoa ja kehittelyä. Automatisointi ja robotiikka luo uusia työtehtäviä ja ammatteja. Myös koulutukset näiden tahoilta tulevat kehittymään ja todennäköisesti tulevaisuudessa tulee olemaan aivan uudenlaisia koulutusalojakin. Täten itse en näkisi huolta siitä, että tuleeko automatisointi nostamaan työttömyyttä. Uskoisin, että ei kunhan jokaiselle sukupolvelle mahdollistetaan koulutus ja ymmärrys liittyen robotiikkaan ja automatisointiin.

Automatisointi ja robotiikka osa elämää

Tekniikan kehitys on vienyt ihmiskuntaa jatkuvasti parempaa kohti, jos ei oteta huomioon ympäristön rasitusta ynnä muita tekijöitä joita tässä tekstissä ei käsitellä.

Näin myös kehitys tulee tekemään tulevaisuudessa, robotit mahdollistavat uudet toimintatavat, sekä niillä voidaan päästä aivan uudelle tasolle tehokkuudessa. Ne myös mahdollistavat ihmisille paremman hyvinvoinnin sekä turvallisuuden.

Automatisointi ja robotiikka, kehittää esimerkiksi terveydenhuoltoa ja lääketeollisuuden menetelmiä. Lisäksi turvallisuuden osalta kehitys on myös jatkuvaa, esimerkiksi lentokentille kehitellään jatkuvasti uusia järjestelmiä, joiden avulla uhkia, kuten terrorismia tai huumausaineiden välitystä voidaan ehkäistä.

Tulevaisuudessa varautuminen automatisoinnin kehitykseen

Miten ihmiskunnan tulisi varautua automatisoinnin ja robotiikan kehitykseen? Mielestäni tärkein elementti tämän suhteen on jatkuva koulutus ja kehitys työelämässä ja koulutuksessa. Automatisoinnista ei pidä luoda pelkomörköä, sitä joka vie työt tai  joka valtaisi maailman. Se pitää sulauttaa osaksi normaalia elämää, sen ei pitäisi tuntua ihmisistä yhtään sen kummallisemmalta kuin älypuhelimet tai -tekniikan, sen kuuluisi olla yhtä arkipäivää kuin ruokakaupassa käynnin.

Lisäksi koulutusten osalta oppilaitosten ynnä muiden tulisi jo varautua tulevaisuuden ammatteihin ja koulutuksiin lisäämällä opintosuunnitelmiin automatisaatioon ja robotiikkaan liittyviä opintoja ja muita koulutus mahdollisuuksia.

 

 

Lähteet:

Kuva https://pixabay.com/fi/photos/kannettava-tietokone-tietokone-3190194/

Työ ja raha Opiskelu

Vinkki vitoset digimarkkinointiin

Digimarkkinoinnin vinkit 

Sosiaalisen median kanavissa trendien vaihtelevuus on jatkuvaa, ja näiden trendien mukana pysyvät yritykset menestyvät parhaitenDigimarkkinoinnissa menestys nojaakin kahteen asiaanajanmukana pysymiseen ja sisällön optimoimiseen. 

   1. Sisältömarkkinoinnin merkitys 

Tehokas sisältömarkkinointi pohjautuu asiakastuntemukseenTuntemalla asiakkaatvoidaan tehdä tasutatutkimus ja luoda dataajonka pohjalta sisällöt muodostetaan kuluttajia miellyttäviksi 

Sisällön toimivuuden voi tarkistaa itsekin; miettimällä esimerkiksiettä seuraisitko itse ulkopuolisena sosiaalisen median kanavaanne? Onko sisältö mielenkiintoista tai tuoko se muuta arvoa? Jos vastaukset muun muassa näihin kysymyksiin on ‘’ei’’ niin sisältöä kannattaa tarkastella ja hyvinkin todennäköisesti harkita uutta strategiaa. 

Dataa ja taustatutkimusta voi käyttää myös hyödyksiniiden avulla saa käsityksen siitämistä asiakkaat ovat kiinnostuneitamihin aikaan he käyvät sivuillasi ja millainen sisältö heitä kiinnostaa. Taustatutkimuksia ja datan keräystä vasten on olemassa ilmaisia analytiikkatyökalujajoita kannattaa hyödyntää. 

    2. Tavoitteet ja suunnitelmallisuus 

Aseta tavoitteet ja suunnittele niiden mukaanIlman tavoitetta määränpäätä on vaikea löytää.   

Tavoitteet ja suunnitelmallisuus sisältyvät myös digimarkkinointi strategiaansiihen mikä kannattaa yrityksen tai muun organisaation luoda ennen markkinointinsa aloittamista. 

   3. Personoi!

Digitalisaation aika saattaa joistakin tuntua kylmältä ja etäiseltäasiakas ja myyjä eivät digitaalisilla pohjilla kohtaa henkilökohtaisella tasolla. Kuluttajat sitoutuvat paremmin tuotteisiinpalveluihin ja yrityksiin joihin he saavat henkilökohtaisen kosketuksen. 

Täten personoi! Personoi viestit ja sisältö asiakkaillesaa heidät tuntemaanettä heistä ja heidän kiinnostuksistaan välitetään syvemmällä tasolla.  

Personointia varten asiakastuntemus on avainasemassa. 

   4. Automaatio ja analytiikka 

Markkinoinnin datan ja tulosten seuraamiseen on käytettävissä useita erilaisia työkalujailmaisia ja maksullisia 

Markkinoinnin automaatiotyökalut voivat muun muassa seurata viestien ja sisältöjen prosessointia. Ne kartoittavat asiakkaan tarpeet näidensekä muiden tekijöiden lisäksi, ja tarjoavat personoidusti asiakkaalle juuri sitä, mitä hän haluaa.  

Analytiikkatyökalut seuraavat puolestaan saavutettuja tuloksia. 

    5.Pysy aktiivisena 

 Oli sitten kyse verkkosivustaInstagramista, Facebookista tai mistä vain sosiaalisesta median kanvastaniin aktiivisena pysyminen on tärkeääLisäksi tavoitteiden ja suunnitelmien päivittäminen pitää yrityksen markkinoinnin ajantasalla. 

Sosiaalisessa mediassa aktiivisuus tuo näkyvyyttä yrityksen tilille. Kuluttajat seuraavat mielummin aktiivisiasisällön täyteisiä kanavia kuin passiivisiavanhentuneilla tietoja sisältäviä. Aktiivisuus myös vakiinnuttaa brändimielikuvaa ja mainokset vakiinnuttavat asemaansa. 

Markkinoinnin niksit 

Näiden vinkkien lisäksi digimarkkinointi sisältää kokonaisuudessaan paljon muitakin huomioon otettavia asioitanäistä yksi on juurikin kokonaisuuden ymmärtäminen. On tärkeää ymmärtää eri kanavien merkitys ja mikä niiden kautta tulisi tehokkaiten mainostaa. 

 

Lähteet:

Kuva: https://pixabay.com/fi/photos/markkinointi-asiakkaan-polaroid-2483867/

Työ ja raha Opiskelu