Tarkan markan flikka

Hävikkiruokaa testissä.

Melkein joka paikassa on nyt hypetetty halpaa hävikkiruokaa. Ensin meni toki toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos kunnes äitini oli kuullut asiasta radiosta.

Aloin miettimään onko Suomessa olemassa paikkaa josta saa halpaa ruokaa ilman mitään jujua? Joten testiin meni. Tilasin parilla kympillä fiksuruoka.fi sivustolta.

Kun tilaa parilla kympillä on kuljetus ilmainen (ensitilaajalle.) Hain paketin ja aamu kaffen lähi k-kaupasta. Tai itse asustelen Laajasalossa ja lähimmän kuljetuksen sain Roihuvuoreen mutta onneksi bussit kulkevat.

Itse olin hyvinkin tyytyväinen pakettiin. Joidenkin tuotteiden päiväykset ovat jo menneet maaliskuussa ja toisten on melkein tämän vuoden loppuun. Hyvin saa kaappiin jemmaan ruokaa.

Yllärinä mukana oli kolme ale koodia. Laitoin tietenkin uuden tilauksen menemään sillä myös kahvipaketit olivat alle 0,50€ ja olen kaffe ihminen, suurkuluttaja.

Ainut miinus noissa koodeissa että niitä saa käyttää yhden per tilaus. Toisaalta postikulut ovat halvimmillaan k-kaupalle tai smartpostiin 2,90€ eli muutaman paketin aion kyllä vielä tilata.

Iso käsi halvalle hävikkiruuaalle. Sopii hyvin 4 kissan yh äipälle. Kokeilkaa ihmeessä!

<3:llä Jenna Annika

Ps. Viikonloppu oli osaltani niiiin jännittävä ja sairaan hauska etten meinaa pysyä paikallani! Kaikkea uutta kivaa jännää tulossa!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *