Pariisi – Baskeri & Patonkia
”Pariisi”. Tuo mieleeni kallellaan olevan baskerin, vasta paistetun rapean patongin ja Mona Lisan. Ikuisen rakkauden kaupunki – niin ne väittävät. En itse allekirjoita muuta kuin että Pariisi on taiteen mekka (ja kesäkaupunki). Toki riippuu kenen kanssa matkaan lähtee.
Duunikaveri kysyi minulta yhtenä tavallisena työpäivänä ”Lähekkö Pariisiin, olis liput”, no että mikä jottei! Ja niinhän me sitten mentiin. Pidennetty viikonloppu muualla kuin Helsingissä kelpaa aina. Koneessa viereemme istui Duunikaverin tuttu joten saatiin lisää reissuseuraa.
Kentältä oli helppo löytää juna. Lippuja saa automaatista ja suosittelen ottamaan niitä PALJON sillä joka toinen toimii ja joka toinen ei. Huomattiin se jo ennen kuin vaihdettiin metroon. Yksi lippu taskussa joka lakkasi toimimasta joten ei muuta kuin hyppy metron aidan yli. Tarkastajat ovat myös hyvin ärhäkkäitä joten fiksuin on palata ostamaan uusi lippu (yksi meistä sen huomasi loppu reissusta ja sakot tuli.) Turhaan ei myöskään taskuvarkaista varoitettu ja näinkin kävi yhdelle. Itse selvisin naarmuitta.
Vaikeimmaksi huomasimme heti alkuun savukkeiden ostamisen. Kysyimme monelta kauppiaalta ja kaikki neuvoivat eri suuntiin. Siinä haastetta ennen kuin kekkaa yhden pienen kyltin. Enkä muuten kerro millainen! :) Hinnat olivat myös pilvissä joten suosittelen nikotiinilaastareita Pariisin reissulle tai vaikka lopettamaan kokonaan.
Toinen mitä kannattaa välttää on taksit. Liikenne on TODELLA ruuhkaisaa, sekavaa, kaaosta.. noin 100m ja aikaa kului 15min. Tästä meitä varoitettiin mutta suomalaisina silti ajateltiin että kyllähän me nyt taksilla parhaiten päästään perille! Luovutimme vartin jälkeen ja kävelimme loppumatkan. Autojen seassa poukkoilevat skootterit, pyöräilijät, käveliät .. liikenne matelee.
Taksin kyydissä huomasin että Pariisi tarjoaa paljon katutaidetta. Talojen seiniä oli maalattu, erilaisia mietelauseita siellä täällä. Jotkut olivat hyvin näyttäviä ja pysäyttäviä. Ei mitään ”sotkuja.” Tämä on yksi asia mitä kaipaan meille Suomeen ja myöskin Pariisin ystävälliset ihmiset.
Vuokrattiin asunto paikalliselta mieheltä. Pinkki kylpyamme oli plussaa! Sisäpiha oli puutarhaa ja talossa asui paljon kissoja. Ne kulkivat vapaina asunnosta toiseen, leikkivät puutarhassa ja monissa ovissa oli ihan kissanluukku. Itse kissahulluna ihmisenä olin niiiin iloinen. Meilläkin vieraili oranssi kisu. Yksi mitä kaipaan myös oli asukkaiden tapa kokoontua yhdessä puutarhaan pitkän pöydän ääreen syömään, nauramaan ja viettämään leppoisaa iltaa. Mikä yhteishenki!
Itse poden aina inhottavaa päänsärkyä lennon jälkeen joten otin pienet päikkärit, haettiin särkylääkettä läheisestä apteekista ja lähdettiin herkuttelemaan. Itse rakastan keittoja yli kaiken! Nauratti toki se että soppani näytti kuravelliltä mutta makuhan se ratkaisee! Herkkua oli. Kun kulhon pohja näkyi aloin voimaan huonosti ja jouduin tyhjentämään ne ravintolan vessaan. Totesin sen johtuvan päänsärkylääkkeistä (enää en unohda ottaa omia mukaan.) Ystävät nauttivat myös näyttävät annokset ruokaa.
Olo helpotti nopeasti ja lähdettiin kävelemään pitkin pieniä katuja. Ilman päämäärää fiilistelyyn Pariisin pimenevään iltaa. Ravintoloista ja bubeista raikui iloista puheensorinaa ja naurua. Totesimme että ihmisiä on niin paljon ettei istumaan pääse kunnes löydettiin pieni bubi/ravintola. Ulkoapäin suht vaatimaton mutta myöhemmin meille paljastui että kyseessä oli arvostettu paikka. Omistajasta oli kirjoitettu monen aukeaman juttu venäläiseen lehteen (ystäväni puhui venäjää joten hän tulkkasi jutun minulle.)
Koska olo oli hiukan hutera baarimikko teki minulle inkivääri/appelsiini paukun. Vodkaa hän ei säästellyt mutta mehu hulluna olin rakastunut. Baarimikko kertoi tarinoita toisensa perään ja siemaili itse samalla viiniä. Tunteja kului, aika juoksi. Jos ja kun Pariisissa vielä käyn niin tätä pientä ravintolaa en jätä väliin. Ihana tunnelma!
Menojalkaa alkoi pojilla vipattamaan joten poikettiin pieneen yökerhoon ja pääsimme todistamaan sen tosiaan olevan pieni. Yksi iso huone, baaritiski, mielenkiintoinen vessa ja aivan hullu meno! Siellä ihmiset tanssivat kaikki yhdessä, nauroivat, kiljuivat.. ihan kuin ennen vanhaan kotibileissä. Baarista itsestään en kuvia muistanut räpsiä (varmaan inkivääri, appelsiini, vodka mehu syynä) mutta vessa oli hauska.
Ilta oli hyvin railakas mutta aamulla herättiin pirteänä opettelemaan Pariisin metrokarttaa. Linjoja on 14 ja jos yhtään osaa lukea Helsingin yksinkertaista metrokarttaa niin suunnistaminen onnistuu leikiten. Jos hyppää väärään metroon niin seuraavalla asemalla vain ulos ja takaisin. Itse rakastan ”eksymistä”, varsinkin vanhoihin kaupunkeihin, pienille kujille tms siitä seuraa aina pieni seikkailu, pientä jännitystä.. siitä seuraa myös ihania muistoja. (Ja sitten niitä metrolippuja läjä! Kun eivät kaikki halua toimia.)
Itselleni tärkein nähtävyys ”pakko nähdä” oli katacombit. Jos olisin toki tiennyt että joudut jonottamaan vesisateessa noin kolme tuntia olisin ostanu ”jonon ohi liput” ja pyytänyt jonkin sortin oppaan mukaan. Jonon ohi lippuja saa ostettua etukäteen mutta niistä revitään aika hulluja hintoja. Toisaalta likomärkänä, kylmissään, jalat puuduksissa jonottaminen .. onhan sitä hauska muistella jälkeenpäin.
Lippua ostaessa sai vuokrata myös nauhurin ja kuulokkeet. Näitä tai opasta suosittelen jos haluaa saada tunneleista jotain irti. Hämäristä käytävistä löytyy miljoonien pariisilaisten jäännöksiä eli ihmeteltävää on tunniksi/pariksi. Sisäänkäynti on Denfert-Rochereaulla. Aivan metron kupeessa joten se on helppo löytää. Kävimme ensin hakemassa hiukan jaffaa ja mehua koska eilinen ilta oli hiukan vauhdikas. Pienen kioskin löytämiseen meni yllättävän kauan aikaa. Mutta tulipa nähtyä hiukan lisää kaikkea mielenkiintoista. Itse olen ihminen joka ”ahmii silmillään kaiken”. Kodittomia oli paljon. Portaikkojen edessä patjojen päällä nukkui ihmisiä, pieniä kuplatelttoja siellä täällä keskellä katua.
Ihmeteltiin kolmen tunnin jonoa sillä tunnelia on pari kilometriä ja jono liikkuu todella hitaasti. Myöhemmin selvisi että turvallisuussyistä sisään pääsee samaan aikaan vain 200 ihmistä. Todella pieni osa tunneleista on turisteille näytillä sillä yhteensä niitä on noin 300km. Suurimmassa osassa sortumisvaara. Sisäänkäyntejä on lukemattomia joten ihmiset menevät sinne salaa, järjestävät bileitä sun muuta.
Kun sisään asti on malttanut jonottaa joutuu maan alle laskeutumaan kierreportaita rapeat 130 askelta (ylös tullessa hiukan rankempi.) Lämpöä piisasi 14 astetta. Muuten ei varmasti olisi tullut vilu ellei oltaisi oltu likomärkiä. Heti sisään mentäessä seinää koristaa varoituskyltti ettei paikka sovi kovin herkille ihmisille saatikka klaustrofobisille. Tunnelit olivat täynnä erilaisia kirjoituksia ja olisi ollut mielenkiintoista kuulla mitä niissä kaikissa luki. Sisäänkäynnin yläpuolella oli mm teksti ”seis! Tästä alkaa kuoleman valtakunta.”
Kävelymatka on suht pitkä ja joissain kohdin epätasainen/liukas sekä portaita paljon joten en suosittele niille kellä on vaikea kävellä.
Olin lukenut ja perehtynyt paikkaan jo aiemmin ja ystäväni meinasi jäätyä vesisateen jäljiltä joten kuljimme tunnelit suht ripeästi. Nälkä myös kurni mahassa. Kalloja ja muita luita oli enemmän kuin osasin kuvitella. Suoraan sanottuna veti aika sanattomaksi. Valokuvia sai ottaa mutta ilman salamaa. Jotenkin mieleen jäi se että harva kuunteli nauhuria, luki tekstejä vaan selfieitä räpsittiin ihan hulluna ja sinkoiltiin sinne tänne.
Katacombeja haluiaisin nähdä laajemmin. Parin kilometrin matka on lähinnä vain pieni pala kakkua. Ne ovat jotenkin aina kiehtoneet (egyptin historian lisäksi). Noh, ehkä sitten joskus. Nälkä kurni mahassa joten paineltiin herkuttelemaan! Rakastan ruokaa ja rakastan maistella kaikkea uutta! Ja viinit! Uusia ihania erilaisia viinejä. Niitä maisteltiin ja välillä vähän liikaakin.
Koska vietimme Pariisissa vain pidennetyn viikonlopun jouduimme päättämään mitkä olivat ne tärkeimmät nähtävyydet. Meille jäi illalla hiukan aikaa niin päätimme sittenkin katsastaa sen perinteisen Eiffel tornin. Matka sinne ei ollut pitkä (hyvät opasteet metrokartassa.)
Metrosta kun ylös hyppäsi oli kadut täynnä myyjiä. Kaikilla samat tilpehöörit ja tietenkin mini kokoista Eiffel tornia tai avaimenperää tms. Olimme suht myöhään liikenteessä joten porukkaa oli siellä täällä ja itse tornin kuvaaminen pimeässä on periaatteessa kielletty valoteoksen takia.
Kuten totesin että rakastan ruokaa niin poikettiin vielä vähän maistelemaan herkkuja. Jouduimme toteamaan että mitä lähempänä eiffeliä on sitä hinnakkaammaksi ruuat ja juomat nousevat. Huh ihan päätä huimasi!
Mutta palvelu oli todella hyvää joten en moiti! Asiakkaita pidettiin kuin kukkaa kämmenellä! Jäätiin nauttimaan ravintolan tunnelmasta joten tuli kiire ehtiä eiffelille. Halusin päästä huipulle! Pitihän sekin kokea kun Pariisissa kerran oltiin!
Jonoa ei enää ollut joten suoraan lippuluukulta hissiin ja kohti huippua! Ehkä aurinkoinen päivä olisi ollut fiksumpaa sillä ylhäällä satoi kaatamalla ja tuuli. Silti hymyssä suin katseltiin maisemia!
Jollain tavalla rakastuin Pariisiin (siihenkin) <3
<3:llä Jenna Annika