Ystävänpäivän ylläreitä

Ensimmäinen yllätys tänään oli se, että autoni oli niin umpijäässä, ettei sillä voinut lähteä ajamaan lainkaan. Niinpä tein hommia kotoa käsin, käyhän se niinkin. Appiukko kävi (taas) pelastamassa mut pulasta ja sain auton ajettua Ompun parkkihalliin, jossa se suli kauttaaltaan ja ehti ehkä vielä kuivuakin kotimatkalla.

mets.jpg

Koska lopulta tulin lähteneeksi kotoa iltapäivällä ja jopa muistin vielä eilisen päätökseni koruviikosta, pistin tuon Kristiina Metsin helmiäisneulan rintapieleen (ja vaihdoin harmaan vyön siihen paremmin sopivaan konjakkiin, hyvä minä!).
Ei ne mun makuupussista juuri mihinkään näkyneet, mutta olipahan puetumpi olo.

ruusu.jpg

Se toinen yllätys ja tosi suuri sellainen oli tämä kukka. Meidän perheen tuntevat tietävät, ettei näitä juuri satele (olen kokeillut mm. kirjoittaa kauppalistaan jugurtti, maito, tomaatteja, kukkia… mutta sekään ei ole toiminut). Sain muuten Alpeilta tuliaisina myös ensimmäistä kertaa historian aikana jotain muuta kuin suklaata tai pahaa viinaa, nimittäin termosmukin. Tänään aloin epäillä, että siellä on sittenkin tapahtunut joku near death experience, muuten näitä on hiukan hankala selittää…  

muoti trendit rakkaus hopsoa