Äärimmäisen nälän ja köyhyyden poistaminen maailmasta

h15neti.jpg

Ensimmäinen kahdeksasta tavoitteesta on Äärimmäisen nälän ja köyhyyden poistaminen maailmasta. Kuulostaako hyvältä? Entä realistiselta? Konkreettisemmin tämä tavoite tarkoittaa sitä, että alle dollarilla päivässä elävien ja nälkää näkevien määrän tulee puolittua vuoteen 2015 mennessä. Vertailukohteena on vuoden 1990 luvut.

Ensimmäinen ajatukseni on, että maailmassamme riittäisi toimeentuloa, jos resurssit olisi jaettu tasaisemmin. Suunnitelmani tähän tavoitteeseen pohjautuvaan asuun lähti liikkeelle siitä ja karusta tosiasiasta, että maailman rikkaimmat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Halusin tuoda samassa asussa esille kaksi ääripäätä.

Asun yleisilme syntyy puhtaan valkoisesta yläosasta ja likaisen ruskeasta alaosasta.

h16netti.jpg

Yläosa kuvastaa maailman kaikkia rikkaita, ja heidän pukeutumistaan. Rikkaiden kuvataan usein olevan asemansa ja arvonsa puolesta muka parempina ihmisinä köyhien yläpuolella. Yläosassa on käytetty montaa erilaista kangasta (kuten pitsiä ja satiinia), sillä rikkailla on varaa ostaa niin paljon materiaaleja, kuin huvittaa. Mallissa näkyy erilaisten aikakausien ja muotien vaikutusta.

Asuun kuuluu myös rikkaan ihmisen käyttämä panta, joka on kuin kruunu, valta-aseman symbooli. Panta on valmistettu sävy sävyyn muun asun kanssa.

Varallisuus näkyy myös asusteissa, toisin sanoen lukuisissa koruissa. Rikkaan vyö on täynnä paljetteja – köyhällä vyön virkaa hoitaa yksinkertainen naru. Partiolaisten hopeinen pinssi ja belettitanssija-kaulakoru muistuttavat rikkaiden mahdollisuuksista harrastuksiin ja ”järjestäytymiseen”.

h18netti.jpg

Rikkaan selässä hopeakorujen joukossa roikkuu avain, joka symboloi rikkaiden mahdollisuutta auttaa ja parantaa köyhien elinoloja. Korujen joukossa on myös peilinpala. Jos kurkistaisit siihen, näkistitkö rikkaan, jolla on avain auttamiseen? Entä olisiko hänellä rohkeutta siihen? Lukko roikkuu köyhän ympärille sidotussa narussa ja kuvaa mm. sitä, etteivät köyhät poääse käsiksi maailman omaisuuksiin ja kuinka köyhyys rajoittaa heidän elämäänsä.

Helma kuvastaa kaikkia maailman köyhiä ja heidän pukeutumistaan. Hame on tehty tilkuista, sillä köyhällä ei ole varaa kokonaiseen kankaaseen. Värit ovat likaisen ruskeita, ja hametta on paikattu monesta kohdasta. Vaattet käytetään oikeasti loppuun ennen kuin kuin niistä luovutaan, jos silloinkaan. Hameen helma on viimeistelemättä, sillä se ei ole tarkoitoitukseen nähden välttämätöntä. Alushame jatkuu likaisen ruskeana ja korostaa asun yleisilmeen repaleisuutta. Päättelemätön, alaspäin levenevä helma muistuttaa, että köyhyys laajenee loputtomsti – toisin kuin rikkaiden pienet, suljetut piirit.

h17netti.jpg

Köyhän tasku on tyhjä. Sen vieressä on korun sijaan ”luonnonmateriaalista” hyödynnetty käyttöesine.

Muoti Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta Trendit
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.