Blogin kuvaus

Tulen esittelemään tällä palstalla kahdeksan naisten asukokonaisuutta. Asut pohjautuvat YK:n vuosituhattavoitteisiin, jotka puolestaan pyrkivät oikomaan maailman epäkohtia. Vuosituhattavoitteet koostuvat kahdeksasta artklasta, ja jokaista artiklaa kohden on yksi asukokonaisuus. Olen koonnut asuista näyttelyn, jonka avajaiset olivat 29.1.2013, Helsingissä Nuorten toimintakeskus Hapessa. Sen jälkeen näyttely on (ollut) esillä Kallion lukiossa, Käpylän kirjastossa 13.11.-10.12. ja Arabianrannan kirjastossa 11.12.-27.12.2013. Tämä blogi on kuin näyttelyn nettiversio.

Liitin blogin kuvauksen tähän omaksi jutukseen, sillä se ei jostain syystä näy palstan sivussa. Olen perustanut tämän blogin ennen kuin Lilyssä tehtiin muutoskia – silloin kauan sitten…. Niitä ennen blogin kuvaus oli koko ajan, helposti näkösällä. Vaikka kuinka yriätn nyt päivittää ja tallentaa sivun asetuksia, kuvaus ei tule näkyville. 

Samaisten uudistusten myötä sisällön tuottaminen blogiin joutui tauolle. Minulla on kaksi blogia samalla käyttäjätunnuksella, ja jostain syytä en pitkään aikaan päässyt tämän blogin puolelle. Jonkin ajan kuluttua vika tuli korjatuksi ja pääsin taas päivittämään blogia. Mutta motivaatio oli valitettavasti ehtinyt kärsiä. Nyt yritän päivittää blogia uudella innolla. Kun olen ehtinyt esitellä kaikki kahdeksan vuosituhattavoitteiden asua, yritän jatkaa tätä blogia saman aihepiirin merkeissä, mutta ei niin rajatuissa puitteissa.

Mukavaa päivänjatkoa kaikille uteliaille, blogiani kurkkaaville ihmisille!

Puheenaiheet Ajattelin tänään