Alennetaan lapsikuolleisuutta
Neljäs artikla YK:n vuosituhattavoitteissa tähtää lapsikuolleisuuden alentamiseen. Konkreettisemmin tavoite on vähentää alle 5-vuotiaiden kuolleisuutta kahdella kolmanneksella vuoteen 2015 mennessä. Vertailulukemana on vuoden -90 tilanne, jolloin heitä kuoli yli 12 miljoonaa vuodessa.
Noin 21 000 alle viisi vuotiasta lasta kuolee joka päivä, pääasiassa helposti torjuttaviin syihin. Noin 70% lähes 7,6 miljoonan lapsen vuosittaisesta kuolemsta johtuu neljästä syystä: ripuli, keuhkokuume, malaria tai synnytykseen liittyvät komplikaatiot. Aliravitsemus on syy noin kolmasosaan lasten kuolemista.
Unicef on työllään saanut alle 5-vuotiaiden lasten kuolemat vähemmettyä puoleen viimeisen kymmenen vuoden kuluessa. Lapsikuolleisuus on ollut suurinta Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Määrällisesti lapsia on pelastettu eniten Nigeriassa, Malawissa, Liberiassa ja Sierra Leonessa. Unicefin tutkimuksen mukaan lapsikuolleisuuden alentamisella on suora yhteys koko maan muuhun hyvinvointiin ja jopa väestönkasvun hidastumiseen. Unicef kiittää työnsä tuloksesta mm. suomalaisia kuukausilahjoittajia.
Kun lähdin suunnittelemaan tähän artiklaan pohjautuvaa asua näyttelyyni, tiesin heti, että haluan tehdä mustavalkoisen asun. Viisuaalisen ilmeen lähtökohtina toimivat mm. ristiäismekot ja vanhat, tekstiilein koristellut kehdot. Kuten ristiäismekkoihin on tapana liittää vaaleanpunaista tai -sinistä silkkinauhaa lapsen sukupuolen mukaan, halusin asuuni molempia. Yhdessä vaaleanpunainen ja -sininen silkkinauha muistuttavat keskenmenoista ja synnytyskuolemista (kuten punainen Aidsista ja roosa rintasyövästä).
Halusin asussa olevan mukana viitteitä lasten pukeutumisesta. Näin malliksi valikoitui essumainen mekko, joka kiinnitetään nipsuilla. Lapsekkaiden värien sijaan halusin tosiaan käyttää lähinnä viatonta valkoista ja kuoleman mustaa.
Selän risti on kuin haudan merkki. Pitsi sen ympärillä on kuin haudalle laskettuja kukkasia. Pitsin läpinäkyvyys kertoo karun totuuden lapsikuolemista peittelemättä, rehellisesti. Harmaat lasten kasvot helmassa ovat kuin menehtyneiden lasten haamuja/muistoja. Helmin kirjaillut ristit ovat merkkinä useammista haudoista.
Alushameet ovat tuomassa asulle muotoa. Repaleinen valkoinen hame on pieni yhdistävä tekijä asun yksi kanssa. Toinen hame tuo asuun lisää mustaa väriä mutta myös ristiäisten/syntymän juhlallisuutta. Asua täydentävät rannekoru ja korvakorut, joissa on käytetty osittain samoja helmiä kuin asun kolme koruissa.
Tiesikö, että sinäkin voit olla avuksi?