Kun en jaksanut enää tehdä niin kuin muut..

En enää jaksanut yrittää pysyä muiden tahdissa.

Jossain kohtaa tajusin, että väsymykseni ei ollut pelkästään univelkaa tai kiirettä. Se oli syvempää. Se oli kyllästymistä siihen, että elämäni rytmi ei ollut omani.

Olin koko ajan tarkkana, että teen tarpeeksi, että näytän innostuneelta, että en ole liian hidas, liian herkkä, liian… mitä ikinä.

Mutta se ei ollut minua..

Kun aloin hidastaa, tunsin ensin syyllisyyttä. Että olen laiska. Että jään jälkeen. Että en tee tarpeeksi.

Mutta sitten tuli hetkiä, jolloin kaikki hiljeni. En yrittänyt olla tehokas tai näkyvä – olin vain minä. Ja se riitti.

Hiljaisuudessa oli jotain vahvaa.

En tarvinnut suuria eleitä. Tarvitsin tilaa nähdä, kuulla ja tuntea.

Tämä blogi syntyy siitä tilasta.

Hiljaisesta rohkeudesta. Oman rytmin kunnioittamisesta. Hitaasta tarkkailemisesta.

Jos sinäkin tunnet, ettet mahdu aina siihen rytmiin, johon maailma meitä puskee – ehkä löydät täältä jotain, mikä muistuttaa:

Sinun ei tarvitse tehdä niin kuin muut.

Jos tämä kirjoitus resonoi,tervetuloa mukaan – juuri sellaisena kuin olet.

Rakkaudella, Jonna ❤️