Peilit meille – arjen oivalluksia💭

Tiedätkö sen tunteen, kun jokin arkinen hetki pysäyttää? Ehkä keskustelu läheisen kanssa, satunnainen kommentti tai oma reaktio jossakin tilanteessa. Tulee tunne, joka ei jätä rauhaan.

Silloin ollaan usein peilin äärellä.Ei sen, joka on kylpyhuoneen seinässä, vaan sen sisäisen – joka näyttää jotain, minkä aika on tulla näkyväksi.

Kotihoidossa työ opetti minulle taas paljon – kohtaamisista, rajojen venymisestä ja inhimillisyydestä.

Mutta jossain kohtaa aloin huomata pieniä sisäisiä peilejä. Väsyin taas eri tavalla. Aloin kaivata hiljaisuutta, omaa rytmiä, enemmän luovuutta ja vapautta arkeen.

Se ei ollut nopea päätös, mutta hiljalleen jokin kirkastui: minun aikani tässä työssä oli tullut päätökseen.Lopulta muutos ei tuntunut kapinoinnilta, vaan paluulta itseeni.

Arki on täynnä peilejä

Peili voi olla kiireinen aamu, kun huomaa ettei enää jaksa lähteä.Tai ystävän kysymys: ”Miten sinä oikeasti voit?”

Tai se, että alkaa unelmoida uudestaan – hiljaa, mutta tosissaan.Me emme aina tarvitse suuria merkkejä. Riittää, että jokin sisällämme alkaa kuiskia: ”Tämä ei ole enää minua varten.”

Kotihoidon lopettaminen ei ollut pako, vaan valinta.Valinta kuunnella omaa sisäistä ääntä.Valinta uskaltaa nähdä itseni eri roolissa.Valinta palata siihen, mikä on totta minulle juuri nyt: luovuus, vapaampi arki, omat projektit ja lempeämpi elämäntahti.

Nykyään harjoittelen edelleen katsomaan itseäni eri tavalla.En kriitikkona,En vaativana, vaan ymmärtävänä.❤️

-Rakkaudella Jonna-