Kirjanpitäjämyyrä

Olen läpikäynyt kymmeniä Tinder-treffejä, joiden menestys on ollut vaihtelevaa. Lähden aika helposti käymään esimerkiksi kahvilla Tinder-matchin kanssa, koska uskon enemmän kahdenkeskiseen kohtaamiseen kuin persoonattomiin ”Mitä kuuluu” -viesteihin. Toisinaan olen kyllä toivonut, että olisin ottanut hieman enemmän selvää deittikumppanista. Esimerkisin sen itselle tärkeän pituuden. Olen 170-senttinen ja unelmieni mies olisi lähemmäs kaksi metriä. Pituusrajasta voin joustaa, jos muuten mies natsaa, mutta itseäni lyhyemmät miehet on kyllä ehdoton nou nou.

Mieleenpainuvia treffejä on ollut monia, mutta aiemmin mainitsemani kirjanpitäjämyyrä on kyllä aivan oma lukunsa. Ja ethän lukijani liikaa kiinnitä huomiota antamiini lempinimiin. Ne ovat vain tapa itselle ja ystävilleni pysyä kärryillä, kenestä miehestä puhutaan.

Takaisiin myyrään. Myyrän kanssa mätsäsin tylsänä maaliskuisena iltana. Kuvien perusteella hän oli pitkä ja komea, hieman hipsterimäinen ja esittelyn ja keskustelun perusteella sopivan veikeä ja rento, juuri makuuni. Vastoin kaikkia järjen ääniä, pyysin hänet luokseni iltapalalle ilman mitään taka-ajatuksia, sillä hän oli tuolloin hotellissa samassa kaupungissa. Kerroin miehelle koordinaatit mihin saapua ja pian hän olikin alaovellani. Ja voi kuinka taas toivoinkaan, että asuisin talossa, jossa on kamerapuhelin alaovella. Pitkän metsurimaisen urhon sijaan ovella odotti juuri ja juuri minua pidempi silmälasipäinen mies, joka kärsi selkeästi teini-iän jälkeisestä aknesta. Pyysin hänet tietysti asunnolleni, koska olihan hän sinne asti jo tullut ja käännyttäminen alaovella ei kuulu tapoihini.

Päästyään kämpälleni hän riisui viisi vuotta vanhan Jack & Jonesin takin ja sen alta paljastui pullea faijavatsa kellertävään neuleeseen ja ruudulliseen kauluspaitaan verhottuna. Tietenkin kävellessä oli tullut kuuma, joten hän ensitöikseen riisui neuleensa. Heti seuraavaan hengenvetoon hän kysyi yhtä juomaa Tallinnan tuliaisista, joista olin Tinderissä keskustellessa maininnut. Talk about manners! Hetkeä myöhemmin istuimme jo sängylläni, koska sardiinipurkin kokoisesta yksiöstäni puuttuu sohva, ja hän kysyi hierontataidoistani (jotka on muuten hyvät). Valehtelin itseni taidottomaksi, koska en halunnut hänen koskevan minuun, jolloin hän tarjoutui hieromaan minua. Valehtelin jälleen käyneeni juuri hierojalla aiemmin päivällä. Telkkarissa pyöri samalla ohjelma Kiinan maaseudulla elävistä ihmisistä.

Pomppasin käymään keittiössä, koska unohdin muka jotain tärkeää. Takaisin tullessani myyrä kysyi tanssitaidoistani, tarjoutui jopa tanssimaan kanssani. Valehtelin (taas) omaavani kaksi vasenta jalkaa, jolloin hän pyysi minua twerkkaamaan. Lupautui avustamaan… Eh! Pyynnöt olisi voineet saada toisenlaista vastakaikua, jos ne olisi edes ujutettu sujuvasti keskustelun lomaan, mutta kuka pyytää viisi minuutta tapaamisen jälkeen hieromaan itseään?

Tässä vaiheessa nappasin puhelimen käteen ja laitoin paniikkiviestiä ystävälleni. Pian selitin miehelle, että ystäväni on ehkä pulassa muka väkivaltaisen poikaystävänsä luona ja minun oli selvitettävä tilannetta. Myyrän kommentti tilanteeseen katkaisi kyllä viimeistään kamelin selän: ”Etkö vois vaan sanoa kaverille, että kyllä se siitä ja laittaa puhelimen pois?” Anteeksi mitä? Olin kyllä taitavasti valehdellut miehelle tilanteen vakavuuden, mutta hänelle tuntui olevan ok jättää 160-senttinen nainen lähes kaksimetrisen väkivaltaisen poikaystävän armoille. Aika pian tästä eteenpäin kerroin myyrälle hakevani ystäväni luokseni ja tämän olisi syytä lähteä. Kehtasi vielä kysyä kyytiä päinvastaisessa suunnassa sijaitsevalle hotellille.

Myyrästä ei onneksi enää kuulunut ja minäki sain hauskan tarinan kerrottavaksi.