Elämää äidin kuoleman jälkeen

Paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa ja koko elämä on muuttunut oikeastaan täysin.

Aloitin uuden työn heinäkuun lopulla josta irtisanouduin huonojen työolojen takia lokakuun puolessa välissä. Ajattelin, ”mieluummin työttömänä kuin mielenterveyskuntoutujana” – siitä ei varmasti tarvitse edes keskustella. Samana lokakuisena päivänä teimme asuntokaupat uudesta kodista Tampereella. Tuntui kuin olisi heittänyt valtavan taakan selästään, kun päätti irtisanoutua ja muuttaa Tampereelle. Pääsen vihdoin kotiin! Asuntokauppojen jälkeen kaksi seuraavaa viikonloppua kului remontoidessa. Sitten koitti tähän astisen elämän hirvein ja surullisin, mutta samalla koko edeltäneiden neljän vuoden odotetuin viikko.

Tiistaina 23.10. heräsin ensimmäisen kerran puoli kahdeksalta, mutta muistin ettei mulla oo mihinkään kiire. Suljin silmät ja nukahdin uudelleen. Vajaa tunti myöhemmin heräsin puhelinsoittoon ja sanoihin, ”äitisi on kuollut”. Tästä kaksi päivää myöhemmin muutettiin Tampereelle.

Tänään on kulunut kaksi kuukautta äidin kuolemasta. Voisin kirjoittaa kymmenen senttiä paksun romaanin siitä ajasta, mutten aio kirjoittaa. En, koska se tuntuu väkisin tekemiseltä ja kaikkea muuta kuin hyvältä. On vaan jatkettava eteenpäin, vaikka ajoittain tuntuu ettei millään ole enää mitään merkitystä. Onneksi tiedän, että tämä on vain väliaikaista. Kursori pomppi tätäkin tekstiä kirjoittaessa pitkään, todella kauan – useita päiviä. Ihmisten tapaaminen sekä asioiden tekeminen ja suorittaminen on ollut erilaista. Ensimmäistä kertaa elämässä olen kokenut etten selviä yksin, mutta samalla olen tajunnut ettei kukaan korjaa mua mun puolesta. Mun on tehtävä se yksin, vaikka terapeutti ja muu tukiverkko siinä auttaa ja tukee.

TE-toimiston kanssa taistelusta huolimatta, en kadu yhtään että lähdin taannoin kahdelta edeltäneeltä työnantajaltani. Kaikki on ollut sen arvoista, enkä olisi koskaan päässyt takaisin Tampereelle. Elämässä on tehtävä välillä hankalia päätöksiä, senkin verukkeella ettei rahaa oikeasti tule mistään. Rahalla ei saa merkityksellistä elämää!

Aivan kaiken tämän jälkeen kokeneeni jälkeen merkittävimpänä ja vaikuttavampana asiana elämässä on se, etten aio enää tehdä mitään asioita väkisin tai asioita jotka ei tunnu hyvältä. Puhumattakaan siitä että olisi tarve miellyttää jotakuta. Aion löytää oman tieni niin yksityis- kuin työelämässä, enkä määritä niille mitään aikarajoja.

Huomenna ajattelin käydä sytyttämässä kynttilän äidin haudalle ja matkustaa Parkanoon. En ajattele yhtään että on joulu, ajattelen vain että se on viikonlopun mittainen ajanjakso Parkanossa. Vaikkei materialla ole mitään merkitystä, olen piru vie jokaisen lahjani ansainnut.

Iloa seuraaviin kolmeen päivää, tehkää asioita joita oikeasti haluatte ja joista tulee hyvä mieli. Minusta tulette kuulemaan sitten kuin tuntuu taas hyvältä kirjoittaa.

Kiitos kuin kuuntelit! ^^