Jouluvalmistelut miltei valmiit, miksi siltikin ahdistaa
(Taaskaan) en pysty tajuaan että joulu on jo ensi viikolla. Oon hikikarpalot otsalla pähkäilly joululahjoja. Jutellut yhden jos toisenkin perheenjäsenen kanssa aaton kuvioista. Kuullut joka päivä useampaan kertaan kysymyksen, milloin pukki tulee. Ja ensin hakenut postista ja sitten paketoinut niitä hikikarpalot otsalla ostettuja joululahjoja. – En siltikään usko joulun olevan reilun viikon päästä.
Mun osalta jouluvalmistelut on valmiit, tai ainakin lähes. Lahjat on kaikki hankittu ja paketoitu. Joulukortit on lähetetty. Muutamat aattoa määrittävät aikataulut on sovittu, taksit varattu, junaliput hankittu ja sijainnit lukkoon lyöty.
Jotenkin se jouluahdistus meinaa silti iskea, enkä viime lauantaihin mennessä tietänyt miksi ja mistä se ahdistus tulee. Kunnes kuunnellessa Haloo Helsingin Joulun kanssas jaan -biisin sanat sai mut tajuaan mistä sen tän ja viime vuoden jouluahdistus tuli ja tulee. Multa vietiin viime vuoden elokuussa isoin joulua ihan vauvasta asti määrittänyt ihminen – äidin äiti, mummu. Mummu joka oli aina joulun kohokohta, henki ja joulun tunnelman luoja. Toivottavasti joskus saan nautittua taas joulusta, mutta vielä se tuntuu kovin varhaiselta ajatukselta. Ehkä sitten ensi vuonna.
Mutta nyt kun, Mulla ei oo kiire minnekään. – saatuani hoidettua kaikki joulunalusaikaan liittyvät velvollisuudet, aion sulle kynttilän nyt sytyttää. Ja vaikka, Tämä vuosi joitain suosi enemmän… ja vaikka on ollut omalla kohdalla silti äärettömän hyvä ja tapahtumarikas vuosi silti edelleenkin päällimmäisenä ajatuksena näin joulun alla on, Tahtoisin päästä sua halaamaan. Joka päivä yritän sen ymmärtää, kuinka tää kaikki joskus häviää. Ja se rikkaus joka kuuluu elämään, sitä silmillä pysty mä en näkemään.
Jouluaatto on tänäkin vuonna ihan erilainen kuin edellisinä vuosina. Vietetään joulu mieheni kanssa erillään ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Aatto kuluu äidin kanssa aamupäivästä loppu iltapäivään. Äidille jouluruokien tekoa, yhdessä vietettyjä tunteja ja lahjojen avaamista sekä varmasti myös tietynlaista haikeutta ja muistelua. Sen jälkeen oon menossa isän ja siskon luo serkun perheen luokse viettämään toisenlaista ja mulle ihan uudenlaista, isommalla porukalla vietettävää joulua. Illalla saatetaan käydä vielä läheisellä hautausmaalla ja tiedä vaikka eksyisin siitä vielä takaisin äidin luo. Koen kuitenkin aaton kohokohdaksi keskipäivän mummun luona käynnin. – Siellä nimettyjen kivien maalla.
Ja vaikka joulu tuntuu nyt ahdistavalta ja epämukavalta, odotan sitä silti paljon. Saa viettää aikaa perheen kanssa ja tehdä juuri sellaisia asioita, juuri omassa tahdissa ja kieltäytyä sellaisesta mitä ei halua. Joulupäivänä tuun takaisin kotiin ja Tapanina vietetään ministi yhteistä joulua miehen kanssa. Ihan mun näköinen ja kokoinen joulu tulossa.
Ootko sä saanu jouluvalmistelut tehtyä vai ootko kenties vielä ihan alkutekijöissä? Mikä tekee sun joulusta joulun?