Meillä kaikilla on yksi ja sama vanhenemiseen liittyvä fakta
Järjestettiin mieheni serkulle yllätys kolmekymppiset lauantaiksi. Oli todella mahtavaa, että saatiin lähes 20 hengen porukka saapumaan samana ajankohtana samaan paikkaan. Mitä lähemmäksi yllätystä tultiin sitä leveämpi hymy kaikilla oli huulillaan. Pääpäivänä kaikki aktivoitui viimeistään, koska kaikki halusi yllätyksen onnistuvan täydellisesti. Lähetettiin salaisessa ryhmässämme koordinaatteja kohteen liikkumisesta ja muutaman pienen mutkan ja lähes täydellisen paljastumisen jälkeen saatiin juhlaporukka turvallisesti samaan paikkaan ennen juhlakalua ja koko yllätyksen paljastamista. Juhlakalun saapuessa paikalle yllätys meni 10-0 perille. Hän ei todellakaan arvannut omien sanojensa mukaan missään vaiheessa yhtään mitään!
Eilen sunnuntaiaamuna istuessani sohvalla tuijottelin numeroa 30. Vastahan täytin 20 ja aloitin opiskelut, ja nyt yhtäkkiä oonkin vajaan kolmen vuoden päästä kolmekymmentä. Hassua, miten ollaan kasvettu näin aikuisiksi. Vuosi sitten elokuussa pois nukkuneen mummun kuolema oli ehkä konkreettisin ja tähän mennessä pysäyttävin asia, joka on laittanut miettimään ja ymmärtämään vanhenemista.
Ympärillä ihmiset saavat perheenlisäystä, menevät naimisiin, ostavat omia koteja ja menevät urallaan eteenpäin. Sitten on ihmisiä, jotka eivät tee noista juuri mitään. Mutta tarvitseeko? Kuka sen oikeasti määrittelee ja sanelee, milloin on oikea aika. Ainoa asia mikä meissä kaikissa on samaa ja sen sanellaan meille samalla tavalla: Me kaikki vanhenemme koko ajan saman verran.
Sillon mummun viimeiselle matkalle laskun jälkeen, tajusin viimeistään miten turhaa on murehtia tai ottaa painetta vanhenemisesta. Kukaan ei sanele kirjasta, minkä ikäisenä pitää hankkia lapsia, mennä naimisiin, ostaa oma koti tai mennä uralla eteenpäin. Aika vaan kuluu eteenpäin, ei se puhu kuluessaan kenellekään mitään. Me itse vain sanoitamme ajan kulkua ja teemme ajan kulusta johtopäätöksiä. Ite oon valinnut ainakin just oman tieni. Just nyt on mun hetki tehdä uraa ja elää omasta mielestä vapaasti. En halua just nyt että kukaan on riippuvainen musta tai että oon ite vastuussa jostakusta muusta. Kuten elämässä yleensä niin erityisesti vanhentuessa täytyisi vaan ajatella että turha sitä tulevaa on stressata ja miettiä yhtään sen enempää. On osattava elää hetkessä, tehtävä juuri niitä juttuja mistä tykkää ja just sillä aikataululla kun elämä tuo ja vie.. Se on asia johon kaikkien tulisi pyrkiä oli elämäntilanne sitten mikä tahansa.
Ainakin itelläni just nyt kaikki on ihan tosi hyvin. Vai tarviiko mun tän ikäisenä olla, mennä ja tehdä muka jotakin muuta jonkun muun mielestä?