Metsässä

Lauantaina oli hirveä kipupäivä. Toisinaan noi naistenpäivät vievät täysin voimat ja ei auta kun ottaa kunnolla särkylääkettä, laittaa simmut kiinni ja nukkua pari tuntia kipua pois.

Piti alunperin mennä Seitsemiseen 3-5 kilometrin kierrokselle, mutta päädyttiin metsään kahville ja makkaralle. Ajettiin mun mittapuulla keskelle ei mitään ja rämmittiin hetken aikaa lumen peittämässä sammalikossa niin että poimimattomat puolukat maalas maan punaiseksi. Ja sit oltiinkin jo perillä.

Kaupunkilaisittain kannettiin kaikki polttopuuut mukanamme. Nuotio oli sytytetty hetkessä, termarissa kuumaa kahvia ja laukussa viinirypäleitä, pipareita ja paketti makkaraa. Siinä seistä törötettiin tunnin verran paikoillamme, kuunneltiin nuotion pauketta ja luonnon ääniä. Mun retken lapsettavin kohokohta oli nuotion tukahdutus! :D

Oon miettinyt, mitä kaikkea sitä omistaakaan. Mulla oli päällä hyvät ulkoiluvaatteet, ikivanhat kumisaappaat, taskussa kallis puhelin, autossa pyllynlämmitin ja mukana matkassa kaksi henkilöä, joiden olemassa olo on tärkeämpää kuin yksikään luetelluista materioista. Mutta siinä paikalla seisoessa ja jalkoihin katsellessa tajusin, mutta sitten on tämä metsä. Kai senkin joku omistaa. Juuri se metsä ja alue, jossa rämmittiin sammalikossa ja survottiin jaloillamme keräämättömiä puolukoita, se oli jonkun omaa metsää. Ei jotenkin oo tullut ajatelleeksi, vaikka on varsin hyvin tiennyt, että oikeasti metsäkin on materiaa. Ja että monin tavan tallaaja omistaa metsää. 

Mä en omista neliömetriäkään maata, en asuntoa, en autoa, en mitään materiaalisesti suurta. Mä omistan yhden hienon elämän, johon on mahtunut ja tulee mahtumaan vielä monen monta hyvää ja huonoa juttua. Juttuja jotka vain kuuluvat tähän elämään. En oo sitä aikaisemmin tajunnut, että omistan kaikkea sitä mitä elämääni kuuluu. 

Mitä kaikkea sellaista sä omistat mitä et oo tajunnu että omistat?