Mitä raastavalle Helsinki-ikävälle ja uusille rutiineille kuuluu?

Nyt kun en enää asu Helsingissä, tai en ole asunut kohta kymmeneen kuukauteen, on siellä käydessä ja vieraillessa ihan uudet rutiinit. Tuntuu että muutosta olisi olisi kulunut lyhyempi aika, mutta pian siitä tulee vuosi. :O

Ehdin asua Helsingissä pikkusen vajaa 4,5 vuotta. Ensin pari kuukautta Tapanilassa, sitten vajaa viisi kuukautta Punavuoressa ja loput ajasta Länsi-Pasilassa. Lähdin Helsinkiin ainoastaan töiden perässä ja tarkoitus oli olla pari vuotta, ja sitten palata takaisin Tampereelle. Toisin kuitenkin kävi ja parin vuoden keikka vaihtui tuplasti pidempään.Helsingistä ei tullut koskaan kotiani, mulla oli siellä vain koti, työpaikka ja työkaverit. Kaikki muu elämä oli Tampereella. Kolmisen vuotta olin Helsingissä asumisen kanssa sinut, kunnes mieheni oireilu sai mutkin heräämään ettei elämä voi jatkua täällä enää kovin kauaa. Helsingissä asuminen oli parisuhteellekin iso kuormite, koska ei kumpikaan opittu oikein viihtymään siellä, etenkään mieheni. Miehelläni ei ollut Helsingissä muuta kuin minä ja koti. Asuimme Helsingissä vain minun takia.

Vaikka mulla ei koskaan syntynyt tunnesidettä itse Helsinkiin ja tiesin, että kun sieltä lähdön hetki joskus koittaa, en todennäköisesti tule kaipaamaan sinne juurikaan. Toisin kuitenkin kävi! Helsinki-vuosien aikana elämässä ehti tapahtua vaikka ja mitä. Tai asiat tapahtui Tampereella ja itse olin Helsingissä ”turvassa”. Mieleenpainuvin ja raskain asia on ollut tietysti se että kaksi päivää Helsinkiin muuton jälkeen äitini halvaantui ja kaksi päivää ennen Tampereelle takaisin muuttoa 4,5 vuotta myöhemmin äitini menehtyi. Tiedän, ettei äidille tapahtuneet asiat olisivat tapahtuneet vaikka olisin ollut Tampereella, mutta silti tapahtumaketju on ollut mielessäni. ERikä äidin asiat olleet pelkästään isoja muutoksia, joita Tampereella tapahtui mun Henlsinki-vuosien aikana, mutta ne oli ne merkittävimmät. Koko Helsingissä asumisen ajan koin olevani jollakin tapaa etäihminen – etätytät, etäsisko, etäkaveri. Aina kun jotakin kivaa tai ei niin kivaa häppeninkiä oli Tampereella, minä olin Helsingissä.

Se mitä nyt ajan takaa on se, että Helsingissä kaikki oli jotenkin tasaista ja turvallista. Siellä ei koskaan sattunut mitään (mun paria pyöräilyonnettomuutta lukuunottamatta) ikävää, eikä kyllä erityisemmin mitä super hyvääkään. Elämä oli siellä hirmu turvallista ja älyttömän tasaista.

En olisi uskonut kokevani näitä tunteita ja sitä ikävää, jota Helsingistä pois muutto sitten kuitenkin aiheutti. Parilla kolmella ekalla kerralla käydessäni Helsingissä viime vuoden lopulla ja tän vuoden alussa, olin jokaisen käynnin jälkeen muuttamassa takaisin. Tunteet oli hyvin ristiriitaisia ja se aiheutti ristiriitoja myös parisuhteessa. Koin useiden kuukausien ajan tehneeni elämäni suurimman virheen, kun muutettiin takaisin Tampereelle ja irtisanouduin vakituisesta työstä. Tuntui, ettei mulla ole Tampereella enää mitään, varsinkaan kun äiti kuoli. Todellisuudessa mulla on Tampereella isä, tärkeimmät sukulaiset ja muutama ystävä. Siskoakin näen lähes joka toinen viikko, kun hän on meidän luona Tampereella.

Kuluneen kymmenen kuukauden aikana oon surutyön ja ihan uudenlaisen elämän opettelun rinnalla sisäistänyt, että Helsinki-ikävä onkin ollut kokoajan vain ikävän tunnetta siitä suhteellisen turvallisesta ja tasaisesta elämästä. Mutta nyt, tänään ja tässä hetkessä en kadu enää tippakaan Helsingistä pois muuttoa, enkä irtisanoutumista vakituisesta työstä. Toki jäin kaipaamaan hirmuisesti niitä tiettyjä ihmisiä, joita en enää näe päivittäin, enkä edes kuukausittain. Ainoa oikeasti harmittava asia on se, etten uskaltanut aikaisemmin irtisanoutua ja lähteä takaisin Tampereelle. Menneitä asioita ei saa kuitenkaan enää korjatuksi, enkä aio jäädä surkuttelemaan. Olen kuitenkin ottanut opikseni, enkä aio tehdä samoja virheitä enää uudelleen.

Olen päättänyt ettei työ tule enää koskaan määrittelemään sitä, mitä aion elämässäni tehdä. En elä elämääni työtä varten, vaan elän elämääni itseäni ja ihmisiäni varten. Siitä aion pitää kiinni! Se on myös asia jota suosittelen jokaisen ihmisen miettimään, että elätkö työn ehdoilla vai itsesi ehdoilla!?

Tulin eilen alkuillasta kahden päivän Helsinki reissultani. Tämä taisi olla nyt neljäs tällainen matka kymmenen kuukauden aikana. Toki oon käyny Helsingissä myös päiväseltään. Toissapäivänä kävin laitattamassa hiukset uuteen kuosiin, eikä peilistä katso enää blondi minä. Kampaajan jälkeen näin yhtä vanhaa työkaveria ja voi vitsi meillä oli mukavaa. Eilen tein järjettömän kolmen tunnin kirpputori-maratonin ja meinasin myöhästyä paluu bussista. :D

Tämä oli ensimmäinen Helsinki-reissu, kun kotiin paluu Tampereelle ei alkanut ahdistaan. Tai siis Helsinki-ikävä ei tuntunut enää pahalta! Oli ihanaa olla Helsingissä tutuilla paikoilla, tuttujen ihmisten kanssa, mutta oli myös mukava tulla takaisin kotiin Tampereelle. Tällaiselta sen pitääkin tuntua!

Kuten tämän postauksen otsikko kertoo ja jutut, mistä koko postaus sai alkunsa, on Helsingissä käynneille ja olemiselle syntyneet ihan uudet rutiinit. Halusin avata hieman syvällisemmin tätä aihetta, koska se on mulle hirmu tärkeä ja merkityksellinen. Oon kaiken lisäksi ollu aina sellainen, etten kiinny mihinkään paikkaan tai kaupunkiin. Kuten en nytkään kiintynyt paikkaan tai kaupunkiin, vaan paikassa oleviin ihmisiin ja tunteeseen, joka paikassa asuessa oli. Tässä ne uudet rutiinit nyt siis…

– Helsinki-reissut on vaan mun juttu, en kaipaa miestäni siihen rutiiniin.

– Matkustan aina bussilla sinne ja takaisin. Bussimatka taittuu podcastien ja musiikin parissa. Junalla matkustaessa samat fibat jää tulematta!

– Näen reissuilla mun Helsinki-tyyppejä. Oon aivan äärettömän kiitollinen kaikista heistä ja siitä, että näkemisen ilo on aina molemmin puolinen.

– Juoksen tuttuja juoksulenkkireittejä. Se on aivan best! Töölönlahti, Bulevardin ranta, Kaisaniemi, entisen Länsi-Pasilan kodin höödit, joku näistä on aina pakko nähdä.

– Kokeilen aina jonkun uuden kahvilan. Oon näillä Helsinki-reissuilla käyny jo nyt enemmän kahviloissa, kun koko sen vajaan 4,5 vuoden aikana kun asuin Helsingissä. :D

– Käyn vähintään yhdellä kirpputorilla. Tää on ihan uusi juttu, jonka otin rutiinilistalle eilisestä eteenpäin. Kieltämättä kyllä harmittaa, etten Helsingissä asuessani käynyt kirpputoreilla oikeastaan ollenkaan. Kai tää on sitä kaupungin katsomista eri näkökulmasta.

On oikeasti aika siistiä oivaltaa ja oppia itsestään näin paljon, mitä oon oppinut viimeisen kymmenen kuukauden aikana. Tää oli toki vain yksi niistä sadasta jutusta, mutta sitäkin tärkeämpi oivallus pääkopalle.

Ihanaa viikonloppua ^^