Tänään on merkittävä päivä ja yksi jos toinen muistelee hiljattain edesmennyttä Mauno Koivistoa. Minä tuskin ajatusta enempää luon asialle ja henkilölle, mutta sytytän kynttilän yhdestä toisesta syystä.

Katselin vanhoja valokuvia äidin pyydettyä etsimään muutamaa kuvaa. Avattuani ensimmäisen albumin törmäsin mummuun, rakkaaseen viime elokuussa täältä pois lähteneeseen mummuun. Voi voi. Muutama sata kyyneltä tuli vuodatettua. Tuli naurettua ja itkettyä samaan aikaan, mutta pelkästään onnesta. Siitä että juuri mulla oli hänet.

Aika kultaa muistot. Ehkä parhaimpia muistoja ovat ne mummula viikonloput joita lapsuudessa oli paljon. Tai näin muistelen. Se kun isuttiin viltillä piknikillä (kuten kuvasta näkyy) olohuoneen lattialla alkuillasta. Syötiin ringlesejä kuten mummu aina sanoi, kera Fazerin sinisen, vihreiden omenoiden, sekä juuston, Juissi-mehun ja TUC-keksien. Sain lainata mummun käsilaukkuja (ja isompana myös kenkiä) ja mennä yksin Seppälään ja Tiimariin ostoksille. Saatiin aamulla laittaa Herbamaree sulaneiden juustovoileipien päälle, puhumattakaan suklaan syönnistä aamiaisella, nam! Ainiin ja ne kylpyamme reissut, kun kasteltiin siskon kanssa sananmukaisesti koko kylpyhuoneen lattiasta kattoon. Joskus taisi lattia lainehtia vähän eteisenkin puolelle. Silloinkaan mummu ei suuttunut, sanoi asiallisesti miten homma oli. Mummu oli aina niin vilpitön, auttavainen, iloinen eikä koskaan (ei koskaan) valittanut mistään. Se on se minkä haluan vielä oppia, oppia olemaan valittamatta turhasta. Jos multa nyt kysyttäisiin kuka mun idoli on, vastaisin mummu. Sitä hän myös todella on. 

Tänään on sun 84 vee synttärit. En enää voinut lähettää korttia, enkä edes soittaa. Kuten en enää koskaan voi. Hyvää syntymäpäivää rakas ja terkkuja sinne missä ikinä oletkaan.