Joku on varmasti huomannut, etten ole oikein jaksanut kirjoitella tämän vuoden puolella. Vähän sellaisia tuulesta temmattuja ja irtonaisia juttuja jotenkin. Koen menneeni aika ponnari kireällä pitkän aikaa.

Kolme tosiasiaa. 1.) Haluan hoitaa työni kunnolla, ja tiedän olevani toisinaan hieman liiankin tunnollinen ja kunnollinen työntekijä. 2.) Haluan kehittyä ja kehittää itseäni, siksi hain nyt kouluun. 3.) Haluan olla hyvä tytär ja auttaa äitiä kaikessa missä pystyn niin kauan kun hän täällä vielä on, vaikka vähempikin varmasti riittäisi. Muutama läheiseni ei ymmärrä sitä, eikä tule sitä koskaan ymmärtämään, mutta loppu kädessä minä päätän itse omista asioistani. Haluaisin kuitenkin voida paremmin, joten jostakin on nyt alettava karsimaan. Ihan senkin takia, että olen taas alkanut sairastelemaan enemmän, vatsakivut ovat enemmän päivittäinen sääntö kuin poikkeus ja on vähän haluton olo tehdä mitään. Yöunet ovat kuitenkin vielä tallella, joten ennen kuin nekin menevät niin on muutettava suuntaa. Tässä pisteessä sitä ollaan taas kun on määrätietoinen, päättäväinen, yliahkera ja tunnollinen.

Olen tehokas asiassa kuin asiassa ja kun persuksen alla on pieni paine niin toimin entistäkin tehokkaammin. Mutta tässä vaiheessa, kun elimistö ei oikein toimi kuten pitäis, unohtelen asioita huomaamattani ja alan olemaan paineensietokyvyn ylärajoilla, on hyvä pistää sille loppu. Reilu kuukausi sitten tein kolmen päivän työajan seurannan ja suunnittelin päivät niiden perusteella uudestaan. Se onnistui, sillä töiden tekeminen ei enää tuota suuriakaan paineita kun kaikelle on suunniteltuna jonkinlainen aikansa. Äidin kohdalla tein saman, järjestin asiat niin että ne toimivat. Mutta sitten tämä kolmas, opiskelemaan pääseminen. Se on nyt se seuraava työmaa ja kohtuullisen kakkamainen työmaa kaikessa mielenkiintoisuudessaan onkin. Vaikka olen hyvin organisointikykyinen, suunnitelmallinen, vahva ja määrätietoinen, niin kyllä jaksamisella on rajansa, myös minulla.

Vajaa kuukausi sitten vielä hihkuin opiskelujutuista, mutta en enää. En yksinkertaisesti jaksa ja ehdi. Aika loppuu kesken ja jaksaminen ennen kaikkea. Hämeenlinnaan en ollut hakukelpoinen ja koulu ilmoitti siitä minulle heti viikko yhteishaun päättymisen jälkeen. Turun pääsykokeisiin olisi vaadittu 650 sivun materiaalin hallintaa. Luin ne kaksi netistä ollutta mielenkiintoista artikkelia, mutta se 480 sivun kirja ei kuulostanut enää jaksamisen arvoiselta. Tai kuulosti, mutta ajan ja oppimisen puitteissa liian iso rasti. Lisäksi en ehdi edes saada kyseistä kirjaa kirjastosta, enkä viitsi maksaa 50€ siitä että luen puolilla valoilla, puoli väsyneenä mielenkiintoista kirjaa, saamatta siitä kuitenkaan mitään irti. Tampereen pääsykokeet ovat nyt siis ainoa mihin tähtään. Toki senkään pääsykokeen kirjaa en saanut kirjastosta ja sama 50€ dilemma pyörii sen ympärillä. Viimeinen deadline on sen suhteen toukokuun alussa, joten katsotaan. Kaiken kukkuraksi tuntuu että teen turhaa työtä, jotenkin joku sanoo pääni sisällä että ”Käy katsomassa pääsykokeet ja hae sitten syksyn yhteishaussa sitä, mitä oikeasti haluat opiskelemaan ja mihin sinulla on kaikista eniten annettavaa”.

Jotenkin tuntuu että on monta kuormittavaa juttua samaan aikaan, ja jotain pitäisi karsia. Viikot ovat tuntuneet raskailta ja viikonloppuna lauantai aamupäivä on mennyt vielä täysin viikosta elpymiseen. On se ihmisen elimistö hieno laitteisto, joka kyllä kertoo aikanaan kun joku on päin mäntyä. Ehkä tämä pieni ainainen vatsakipu, jatkuva ällöttävä ja etova olo lähtevät pois kun karsin joitakin juttuja, ehkä tämä opiskeluihin liittyvä huojennus on ihan hyvä idea.

Yhteenveto. Vaikka työ, perhetilanne tai opiskeluhaaveet olisivatkin tärkeitä asioita, niin omalla terveydellä ja jaksamisella en halua leikkiä. Voisin myös suunnitella kalenteriin jonkun kivan kaveri viikonlopun, pika reissun Tallinnan kevääseen ja puoli salaa suunnitella seuraavaa pitkää ulkomaanreissua. Ehkä ne toisivat kaivattua vaihtelua. Onneksi ainakin ensi viikon viikonloppuna on tiedossa mukavaa toimintaa, tai niin ainakin toivon. 

Mukavaa alkavaa viikonloppua.