Kysyin kysymyksiä näkövammastani 15 läheiseltä tai muutoin minut hyvin tuntevalta henkilöltä. Nämä henkilöt olivat perheenjäseniä, ystäviä ja työkavereita.

Yleisin kysymys, jota minulta nykyään kysytään on, ”Mitäs silmät?” – ja useimmiten vastaan, ”siinähän ne kulkee mukana”. 😀 Yleisin kommentti, kun kerron uusille tuttavuuksille että, ”btw, olen muuten sitten näkövammainen” on – ”En mä edes tiennyt että oot jotenkin heikkonäköinen, ei sinusta huomaa!” Mutta pidemmittä puheitta, mennään asiaan!

1.Mitä näkövammaisuuteni sinulle merkitsee?

Suurimmalle osalle se ei merkinnyt oikeastaan mitään sen suurempaa, koska kaikki he sen tietävät ja se on heille yhtä tuttu asia kuin minulle. ”En ole koskaan ajatellut sinua heikkonäköisenä tai näkövammaisena. Olet vain Hilma… tulee ehkä tarkemmin huomioitua esim käsiala/tekstin koko millä kirjoittaa sulle…onhan se tuonut minullekin lisää tietoa näkövammoista ja niiden kompensoinnista… Olet hybridi. Näkevä sokea… en ajattele sitä sun kanssa ollessa. Välillä toki oon huolissani, miten sä pärjäät.”

2. Mitkä ovat tilanteita, joissa heikkonäköisyys tulee selvimmin esiin?

Konkreettisimpia tilanteita ovat: ”Se kun suurennat koneen näytön tekstin ja istut tosi sitä lähellä, ja ettet näe samoja juttuja kaukana kuin me parempi näköiset.” Muita huomioita oli yllättävä kohtaaminen kadulla, oikeaan bussiin nouseminen, kirjoitusvirheet ja se, että ”et kiinnitä kaikkeen turhaan huomiota”. Se on kyllä totta, multa jää monet aivan epäoleelliset asiat huomaamatta, mutta jää myös paljon niitä todella oleellisia asioitakin huomaamatta. Useammassa vastauksessa toistui myös, että ”sen unohtaa usein, että et näe.”

3. Mitkä ovat tilanteita, jolloin ei uskoisi että olen heikkonäköinen?

Eniten ihmetytti ja huolestutti pyörällä ajoni. Se on kyllä totta, se ihmetyttää itseänikin – mutta jos alan pelkäämään, niin ei siitä tule mitään. – ”Eniten ihmetyttää miten pystyt pyöräilemään! Samoin se että teet käsitöitä… se kun huomat ihmiset jo kaukaa vaikka et näe, miten se on mahdollista?… ilmeiden näkeminen/päätteleminen… Joskus unohdan, ettet ole sokea, vaan näkörajoitteinen. Kaikista autoista tai kävelijöistä ei tarvitse varoittaa suureen ääneen… Kulkeminen ihmisten joukossa ulkona, sekä normaalit elämän jutut… Ihan arkielämässä tai kun jossain pyöritään, niin ei se mun mielestä juuri mitenkään nouse esiin. Tai ainakaan niihin asioihin ei enää kiinnitä minkäänlaista huomioo, joista ehkä joku ulkopuolinen voisi päätellä huononäköisyytesi. Mutta uskon että monelle uudelle tuttavuudelle heikkonäköisyytesi aste tulee yllätyksenä… 

4. Mitkä ovat tilanteita, jolloin koet heikkonäköisyyden haitalliseksi? (Toivon rehellisiä vastauksia, en pahastu ja loukkaanu)

Olin yllättynyt vastauksista ja rohkeista kommenteista ja sanoista. Mikään ei sinänsä tullut yllätyksenä, mutta kyllä siellä muutama laittoi positiivisella tavalla miettimään. Kukaan ei kokenut (tai sitten ei halunnut kertoa :D, mikä on sekin mahdollista) heikkonäköisyttäni haitalliseksi – vaikka kyllähän se sitä nyt totta on, eikä siinä mitään. Heikko näkö aiheuttaa haasteista, se nyt on on itsestäänselvyys. ”Toisen käsialan lukeminen ja tekstin tulkitseminen… Se eräs hetki bussissa matkalla Tampereelle, kun halusin jakaa luontohetken kanssasi. ” Kato tuolla pellolla on fasaaneja!”… matkustettaessa vieraassa paikassa, se miten ympäristön näkee… hankaloittaa työntekoa ja liikkumista, yleisesti hankaloittaa elämää joka tasolla… Monesti olis ollut hyötyä jos sulla olis vielä ajokortti.”

Yli puolet sanoi ettei huonoa näköä useimmiten edes muista.

Tuosta kommentista, ”kato tuolla pellolla on fasaaneja!”, tuli mieleen että tuon tyyppinen on se mihin törmään aina. Kukaan ei ikinä muista että en todella näe mitään hemmetin fasaaneja pellolla tai oravaa nakertamassa käpyä puun oksalla. Sen sijaan minä kyllä näen lehmät ja puimurin munat siellä pellolla 😀

5. Mitkä asiat tai tekemiset huolestuttavat tai ovat huolestuttaneet sinua heikkonäköisyyden takia?

Kuten jo aiemmin mainitsin pyörällä ajosta, niin se ihmetyttää poikkeuksetta kaikkia. Tiedostan itse tilanteen ja olen kiinnittänyt huomiota vauhtiin ja ajotapaan. Muilta osin vastaajia ei huolestuttanut sinänsä mikään, mutta ihmetystä aiheuttavia tilanteita löytyi useampia. ”Aivan aluksi mietin suoriudutko oikeasti työtehtävistä vai tarvitaanko suuria mukautuksia. Pian huomasin että huolehdit kyllä itsestäsi ja kerrot jos johonkin et pysty. Etsien ovat ja tulevat olemaan toimintakykysi salaisuus… Se että ihmiset sanovat ajattelemattomasti ikävästi… miten ihmeessä pystyt väistämään koirankakan hämärällä puistotiellä?… liikkuminen liikenteessä, ihmisten seassa… se että jos näkö huononee edelleen…

6. Miten luulet minun ajattelevan heikkonäköisyydestani?

Näitä vastauksia odotin ehdottomasti eniten. Vastaus, ”olet sinut asian kanssa”, toistui miltei kaikissa hieman eri sanoin. Moni ajatteli myös että sopeutumisvaihe oli jotenkin kipeä. Itse en ajattele niin, Itselle sana kipeä ei ole se mitä se oli. Se oli lähinnä outoa, ”Minullako silmäsairaus, no eipäs sille kai mitään voi. Eikä tässä auta muuta kuin miettiä sit joku toinen toimintasuunnitelma elämälle.”. Mutta näin läheiseni vastasivat: ”Uskoisin, että olet näkövammasi kanssa aika sinut. Se taitaa jo olla osa persoonasi. Mahdolliset muutokset näkökyvyssä varmasti mietityttävät sinua ajoittain… Varmaan sua ärsyttää haaste käyttää julkisia ja että se on este autolla ajamiseen… Se on yksi niistä monista elämän asioista, jota ratkotaan hetki ja askel kerrallaan – samalla kun eteenpäin mennään :)…. Olet omaksunut sen yhdeksi ominaisuudeksesi muiden joukossa ja sitä kautta kehität kompensoivia taitoja. Et lannistu siitä vaan pikemminkin sisuunnut. Vaadit itseltäsi paljon… so what!… Miksi minä olen heikkonäköinen.”

Toivottavasti sinä, joka tämän luit – olit sitten kuka tahansa. Sait jotakin ajateltavaa. Elämässä on paljon suurempiakin huolenaiheita, kun se että on jollakin tapaa rajoittunut. Ja jos totta puhutaan ja oikein ajatellaan, meillä jokaisella on omat rajoitteemme. Minulla rajoite on silmissä ja that’s it!