Tänään on lauantai, kymmenes lauantai sen jälkeen kun opiinnot alkoivat tammikuun puolessa välissä. Tältä näyttää myös aika todella ryytynyt olento. Oon useissa kirjoituksissani kertonut opinnoista ja niiden kuulumisesta ja vaikutuksista elämään ja sen laatuun. On oikeasti aivan mahtavaa opiskella, mutta sen isoin varjopuoli on ollut ajan puute. Tällä hetkellä oon ihan suoraan sanottu aivan lopen uupunut.

Opiskelen siis työn ohella eli en oo virallisesti pudottanut työaikaprosenttiani. Oon edelleen 100% työntekijä ollessani töissä, vastuita ja hoidettavia työasioita on saman verran kuin muillakin, mutta joka toinen viikko oon torstai iltapäivän ja koko perjantain poissa töistä. Tämän kevään aikana opintoja on 30 opintopisteen verran tarkoittaen siis laskennallisesti 840 tuntia eli 105 työpäivää (jos yksi työpäivä on kahdeksan tuntia) eli 21 työviikkoa (jos viikossa on viisi työpäivää). Todellisuudessa yhtä opintopistettä vastaa 28 tuntia, mutta se ei pidä paikkaansa koska aika ei riitä ja yleensä tehtävät ja työt saa hoidettua lyhyemmässä ajassa. Mutta kuitenkin, ymmärsitte varmasti pointin. Tehtävää on siis työn ja opintojen osalta niin paljon, että tunnit loppuvat päivistä kesken ja kaikkea ei voi tehdä täydellä teholla.

Olin viime viikon vuosilomalla ja huomasin miten väsynyt oon. Oon sen toki huomannut monessa muussakin kohtaa. Tiesin kyllä ja mua varotettiin opiskelujen työn ohessa olevan raskasta ja vaativaa, – ja nyt sen todella huomaa. Kärsin vielä vuosi takaperin jonkin asteisesta unettomuudesta. Enää sitä ongelmaa ei ole, vaan päinvastoin – nukun yöni aivan hemmetin hyvin (pääsääntöisesti). Mutta tässäkin tilanteessa tunnit loppuvat kesken. Voisin nimittäin nukkua kellon ympäri, jos se olisi vain mahdollista. Lisäksi voisin nukkua joka päivä töiden jälkeen päikkärit, jos se vain olisi mahdollista. Oon muuttanut treenaamista paljon, teen nykyisin vain 45min treenejä, koska en ehdi ja jaksa pidempiä. Toki saan treeneistä hyvää energiaa ja se auttaa jaksamaan. Pidän enemmän lepopäiviä ja teen enemmän eri tyyppisiä treenejä. Oon yleisesti itselleni armollisempi kaiken suhteen.

Itseäni ei vielä tähän asti huolestuttanut jaksaminen, mutta nyt se huolestuttaa. Enkä häpeile sanoa ja kailottaa asiaa koko maailmalle. Musta on lähtökohtaisesti hyvä kertoa ja sanoa asiat suoraan – miksi lähteä peittelemään? Itelle on ollut tosi outoa se että jo keskiviikon kohdalla toivoo että olis jo viikonloppu. Aamulla sängystä nouseminen on puolina aamuina aivan tuskaa. Moni on sanonut mun näyttävän väsyneeltä ja pakko kyllä myöntää, että näinhän se on – näytän toisinaan nukkuneen rukoukselta ja silmän aluset on puoli mustat.

Oon myös päättänyt meneväni tämän lopun kevään kuten tammikuussa suunnittelin ja syksyyn teen vähän muutoksia. Aion ainakin ottaa enemmän opintovapaapäiviä ja rajata tarkemmin päivät jolloin oon oikeasti tekemättä mitään. Vielä en oo virallisesti lyönyt lukkoon koska aion pitää pidemmän opintovapaan, eli olla kokonaan poissa töistä sen pari kuukautta.

Yleisesti oon ollut tyytyväinen ja ylpeä, että oon saanut tehtyä kaikki asiat ajallaan. Viime viikon vuosiloman pidin totaalista lomaa ja en avannut tietokonetta yhdeksänä päivänä kertaakaan työ- tai koulujuttujen takia. Tästä aion pitää kiinnii jatkossakin. Aion olla itelleni jatkossakin armollinen, eli jos en ehdi jotakin tehdä niin sit en vaan ehdi. Mäkin oon kuitenkin vaan ihminen, joka järkyttävästä energisyydestä huolimatta ei jaksa ja kykene aivan kaikkeen. Ja sanonta, ”se joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.” tulee olemaan mottoni ihan opintojen loppuun asti. Enkä todellakaan aio luovuttaa tai jättää leikkiä kesken vaikka se siltä aina toisinaan tuntuukin. Koska, koskaan ei tiedä mihin uuteen ja uskomattomaan tää kaikkia uurastus sekä väliaikainen väsymyksen ja uupumuksen kestäminen voi oikeasti viedä.

Onko siellä muita sielun siskoja?

ps. tänään ajattelin tehdä parin tunnin kävelylenkin ja kuunnella hyvää musiikkia sen ajan, ja sit loppupäiväksi viettää sängyssä ja opiskella.