Palataan kuvien muodossa hieman yhdeksän vuoden takaiseen Nycin reissuun, olin päässyt ylioppilaaksi reilu kuukausi aikaisemmin ja muutin pois kotoa reilu kuukausi myöhemmin. Elin aikamoisten kasvukukipujen kanssa: näkövamman diagnosointi, lukion päättyminen, muutto omaan kotiin ja kilpauinnin lopettamisen päätöksenteko. Mutta jälkikäteen ajatellen tuo oli varhaisaikuisuuden parasta aikaa, kaikista hyvistä ja huonoista asioista huolimatta. Tunsin tuolloin ennen kaikkea tietynlaista vapautta olla, mennä ja tulla. Tehdä asioita jotka tuntuvat siltä, että ne vaan täytyy nyt saada tehdä. 

Se on juuri se mitä haluan tehdä ja kokea uudestaan. Oon päättänyt nimittäin toteuttaa yhden haaveilemistani reissuista. Halun tehdä tutkimusmatkan itseeni ja monien vinkeistä ja suosituksista viisaampana se on mahdollista saavuttaa juuri tämän tyylisessä reissussa. Aion  lähteä reissuun ihan yksin!!! Olin seitsemän vuotta sitten kahden viikon Bulgarian Sozopolin reissulla puoliksi yksin. Matkustin sinne viikkoa ennen perhettä ja vietin loman eri hotellissa, vaikka jälkimmäisen viikon olinkin kokonaan perheen kanssa. Menolennon matkustin vanhempieni tuttavapariskunnan kanssa, mutta muutoin olin ensimmäisen viikon yksin. Tuolta reissulta jäi vapauden tunne suurimpana tunteena mieleen. 

Oon miettinyt että reissu vois olla 5-7 päivän mittainen. Haluan ehdottomasti Eurooppaan. Ajankohtana heinä-elokuu (ehkä jopa tänä vuonna). Mietin myös jos karkaisin reissuun sen 5-7 päivää aikaisemmin ja mieheni tulis sit perässä ja vietettäis vielä saman verran aikaa yhdessä. 

Miltä kuulostaa? Onko ihan hullu idea? Onko joku muu tehnyt tämän tyyppisen reissun? Puolesta, vastaan?

ps. kylläpä oma selkää erikoiselta kun ei ole tatuointeja :O