Eilisen aurinko

img_6334.jpgimg_6333.jpg

 

EIlisen aurinko sai Helsingin kaunistumaan. Oli oikeastaan aika hassua nousta sängystä kahdentoista tunnin yöunien jälkeen puoli yhdeksältä ja havahtua, miten valoisaa onkaan. Yhdessä nautittu aamupala, aamu pitkän kaavan mukaan ja kotitreeni vaihto juoksulenkkiin pelkästään aurngon takia, oli hyvä startti päivälle. Tosin hymy hyyty hetkellisesti lämpömittarin näyttäessä miinus viittätoista astetta, mutta silti pakotin itteni ulos juokemaan. 

Ennen juoksulenkkiä heitin idean luontoretkestä. Lenkin jälkeen kohde oli selvästi valittu ja alkuiltapäivästä suunnattiin Lammassaareen. Tuntui ensimmäistä kertaa tänä talvena talvelta, koska oli oikeasti kunnolla pakkasta.  Keitettiin termarillinen kahvia ja pakattiin Keep Cupit ja molemmille omaa maitoa mukaan. Laitoin toppahousut ensimmäistä kertaa jalkaan kahden vuoden tauon jälkeen ja totesin automatkalla miten palkjon vihaan kerrospukeutumista. (:D)

 

img_6326.jpgimg_6338.jpg

Parkkipaikalla havaittiin, että muutama muukin ulkoilija oli eksynyt auringonpaisteeseen, mutta onneks Piilokojulla saatiin juoda päiväkahvit suhteellisen rauhassa. Muutama kävi kojulla kääntymässä, mutta lähti pois yhtä nopeasti kun tulikin (varmasti siks että taidettiin olla ainoita joilla oli eväät mukana).

Siinä kahvia juodessa ja kylmällä penkillä istuessa palasi jostakin syystä mieleen lapsuuden talviviikonloput Nokian mummulla. Se kun siskon kanssa lähdettiin ulos heti aamupalan jälkeen ja muutamia tunteja myöhemmin mummu huuteli parvekkeelta, ”Tulkaa tytöt syömään, olis murukastiketta ja perunaa ja jälkkäriksi lettuja ja kaakaota”. Voikun sitä olisi vielä kersa ja vois painaa päivät pitkät aamusta iltaan ulkona. Puhumattakaan siitä että sais vielä joskus mennä mummulle yökylään.  ^^

 

img_6337.jpgunadjustednonraw_thumb_3402.jpg

Päiväkahvihetki ei jäänyt päivän viimeiseksi ulkoiluksi. Unohdin ostaa lauantaina kaupungilla lounaalla käydessä muutamat ostoslistalla olleet jutut joten oli hyvä syy poistua vielä kolmannen kerran kotoa. Mä ostin puuttuneet juttuni ja Lauri osti kaupasta palan leipää. Käveltiin musiikkitalon takaa Oopperan taakse ja syötettiin siellä majailevat sorsa(moiset) ja käveltiin ktoiin. Vaikka se hyytävä tuuli sai reidet ja nenän jäätymään, niin kyllä se sen arvoista oli. 

Kun seuraavan kerran taas joku viikonloppu paistaa aurinko, vois ottaa toisinnon tuosta eilisestä päivästä. Jos alkupala oli aamun juoksulenkki, pääruoka päiväkahviretki ja jälkiruoka illan kävely keskustasta kotiin, niin jälkiruuan jälkiruoka oli illan Sillan kuudes jakso. Viikon kohokohta. 

Nautitko sä eilien ulkoilmasta? 

Suhteet Oma elämä Liikunta Mieli

Muutosten vuosi – Uusi työ

parastajustnyt4.jpg

 

Neljä kuukautta sitten päätin, että vuodesta 2018 tulee muutosten vuosi. Opiskelupaikka varmistui marraskuun puolessa välissä ja opinnot työn ohella alkoivat kolme viikkoa sitten. Opiskelupaikka napsahti suhteellisen helposti, ja pääsin sisään parhaimmilla pisteillä kaikista koulutukseen hakeneista jotka palauttivat ennakkotehtävän. Jos siis joskus taas epäilen pystymistäni johonkin, voin vetää ne ajatukset vessanpöntöstä alas. Pystyn siihen mihin satalasissa ryhdyn. Ja pirskatti että tuntuu hyvältä sanoa, ”olen juuri siellä missä pitääkin”.

Toinen isohko muutos on työ. Hain nykyisen työnantajani korkeampaa työpaikkaa ja sain sen! Viime viikon maanantaista eteenpäin oon ollut erityisohjaaja. Työpaikka ei siis fyysisesti vaihdu mihinkään, mutta työnkuva muuttui. Saatuani kuulla, että minut on valittu haettuun paikkaan, ei oikein pystynyt olemaan pokerinaamalla pariin päivään. Ylmpänä olevat kuvat on otettu sen päivän aamuna kun sain kuulla tulleeni valituksi uuteen työnkuvaan. Tuli sellainen tosi voimakas ja entistä määrätietoisempi ja päätäväisempi olo. Oon miltei päivittäin miettinyt seuraavaa puolentoista vuoden ajanjaksoa, opintoja ja  työelämään yhdistämistä. Ajattelen uuden työnkuvan tuovuan myös paljon puhtia ja uusia juttuja elämään. 

Tän vuoden kaksi suurta muutosta on siis jo tapahtunut heti ensimmäisen kuukauden aikana. Elämä tuntuu muuttuneen jokseenkin aika paljon ja saa nähdä mitä muuta tähän muutoksen vuoteen mahtuu. Tuutte varmasti kuuleen aiheesta opiskelu ja työ vielä useita kertoja lisää. (ja jos tarkkoja ollaan niin tuntuu että oon jo nyt puhunut paljon, mutta…)

Ihanaa perjantaita! ^^

Suhteet Oma elämä Opiskelu Työ