Olkoon tämä unelmieni kartta.

Mistäköhän aloittasi… jo lapsena ystäväkirjoissa oli yhtenä kysymyksenä, mistä unelmoit. Sitä kysytään usein erilaisissa hyvinvointitesteissä, ammatinvalinnan yhteydessä, opiskeluaikana kuten myös useasti (ainakin omalla kohdalla) työhaastatteluissa ja tutustuessa ihmisiin jotka tekevät töitä unelmassaan. Voin luetella unelmoineeni pikkusiskosta, poikaystävästä, omasta ensimmäisestä kodista, koirasta, opiskelemaan pääsemisestä, New Yorkin matkasta, merkkilaukusta, osittaisesta elämäntavasta vegaanina, litteästä vatsasta, pitkistä hiuksista, hyvinvoivasta vatsasta ja loputtomasta määrästä nyt ei-mieleen tulleista asioista. Eikä unelmille ole loppua, eikä ole syytäkään. Uskon nimittäin siihen, että elämme koska unelmoimme.

Tällä hetkellä unelmoin omistusasunnosta, maailman ympäri matkasta, terveemmistä silmistä, loppuelämän kestävästä parisuhteesta ja oman yrityksen perustamisesta. Joten hemmetti soikoon mulla on monta syytä elää ja tehdä töitä unelmien eteen. Mutta miksi törmään itsekin toistuvasti kysymykseen, miksi unelmien eteen tarvii tehdä töitä? Vastauksena onkin juuri se helppo ja hyvin yksinkertainen vastaus: Elämme unelmille, unelmoimme elääksemme.

Mitä oon valmis tekemään, mitä teen ja mitä olen jo nyt tehnyt unelmieni eteen? Aloitin ASP-säästämisen (omasta mielestä liian myöhään) kolme vuotta sitten. Mutta toisaalta mitä sitten vaikka saisin sen omistusasunnon vasta 30 vuotiaana enkä 25 vuotiaana. Onko sillä muka oikeasti mulle jotain merkitystä, ei. Oon säästänyt, tehnyt hyviä valintoja, oppinut valitsemaan ja tekemään valintoja kohti omistusasuntoa. Ja ennen kaikkea oon ymmärtänyt että kaikki aikanaan ja hiljaa hyvä tulee. Haaveilin salaa parikymppisenä maailman ympäri matkan tekemisestä ja nyt se on pikku hiljaa lähitulevaisuudessa, luultavasti puolen toista vuoden päässä. Niin omistusasunto kuin matka maailman ympäri ovat mahdollisia kun teen niiden eteen töitä. Mutta ehkä suurin unelmani on saada terveet silmät. Sen eteen en tällä hetkellä voi tehdä itse juurikaan mitään, muuta kuin seurata tutkimuksia ja odottaa. Se riittää. Toisaalta, jos niin ei kuitenkaan käy (että saisi terveemmät silmät), ei elämä siihen lopu kun ei oo tähän astikaan loppunut. Toinen ehkä suurin unelma on loppuelämän mittainen parisuhde, niin niissä nousukiidossa kuin mahalaskun hetkinäkin. Sen eteen on tehtävä töitä enemmän kuin itse palkkatyön eteen. Siitä ei olla lomalla, siinä eletään niin vatsataudissa kuin kuumeessakin ja sen antama ja opettama on rahassa mittaamattoman arvokasta. Uusimpana unelmanani on oman yrityksen perustaminen, tai kyllä se on alitajunnassa ollut jo varmasti kauan ja vaikka oon isälleni joskus sanonutkin ettei musta tuu koskaan yrittäjää. Mutta ei koskaan sanota ei koskaan. Uskon siihen että lähes kaikki on mahdollista jos johonkin ryhtyy.

Kaikki edellä mainittu on mun elämää, mun ulelmaa, mun unelmaa elämästä. On laitettava itsensä likoomaan, raadettava pää märkänä ja istuttava toisinaan persus ruvella niin kotisohvalla, töissä, lentokentällä, lääkärissä kuin koulussakin. Ei auta jäädä siihen jo liiankin kliseiseen ”älä jää tuleen makaamaan” -sanontaan. 

Seuraavan puolentoista vuoden mittainen pätkä elämästäni on yhtä unelmaani. Tiedän jo nyt, että tulen laittamaan itseni likoomaan, raatamaan varmasti niin pää märkänä kuin pylly puutuneena. Mutta hitsi vieköön kun se just kuuluu asiaan ja unelmiin. Ensi viikon perjantaina istun tähän aikaa uuden äärellä, aloittamassa ylemmän ammattikorkeakoulun opintoja Hyvinvointiteknologian koulutusohjelmassa. En ihan tarkkaan tiedä, mihin olen ryhtymässä, mutta haittaneeko tuo. Tiedän kuitenkin se, että seuraava puolitoista vuotta tulee olemaan rankka, tuun sanomaan ja kiroamaan ”mihin oon ryhtynytkään?”, mutta yrittänyttä ei laiteta. Mun on suoriuduttava siitä, jotta pystyn elämään unelmiani. Ja koska se on mun unelmaani, niin mähän suoriudun siitä. 

Mistä sä unelmoit?