Tänä jouluna en ollut mieheni kanssa samassa paikassa ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Joulu oli muutenkin hirmu poikkeuksellinen, kun ihmiset ja paikat olivat vähän eri kuin totutusti. Suurimman osan aatosta vietin äidin kanssa kahdestaan ja illalla piipahdin samassa paikassa, missä loppu perhe ja muut sukulaiset olivat. Yllä olevat kuvat on otettu aatto aamuna puoli kymmene aikaa kun kävelin ihanan auringon nousun siivittämänä äidin luo.

Eilen palasin kotiin Helsinkiin. Juna oli aivan täynnä, joten tuskin olin ainoa hätähousu, joka halusin nopeasti kotiin aaton jälkeen. Ilmatila oli hieman eri kuin Tampereella ja se ilta kuudelta alkanut hirveä vesisade lähinnä nauratti – Onneks sai olla sisällä sohvalla viltin alla kynttilän valossa.

Tänään on vuorossa joulu numero kaksi, kun mieheni tulee kotiin ja avataan toisillemme hankitut lahjat ja loput muualta saadut ja ilmestyneet lahjat. Tähän asti oon avannut kaikki lahjat (lähes tulkoon) samassa paikassa, samaan aikaan. Mutta tänä vuonna halusin, et tehdään poikkeus ja kokeillaan tällaista ratkaisua. Tuntuu oikeasti aika ihanalta, että kaikkia lahjoja ei avatakaan kerralla. Hieman on tehnyt mieli avata jo joulun alusviikosta lähtien, noi Limoviikunan ruukun viereesä kököttävät kolme pakettia. EIkä se joulu lopu tähänkään päivään, vaan huomenna tulee postissa lisää ainakin kaksi pakettia.

Musta yksi joulun kohokohdista on lahjojen avausoperaatio. Istutaan yhdessä olohuoneessa, joku jakaa lahjat ja vuoron perään kukin avaa yhden oman lahjansa. Näin mikään lahja ei mene keneltäkään ohi ja näkee toiset reaktiot lahjoja avatessa. – Sellaista ei tänä jouluna ollut, mutta ei se haittaa. Tähän asti saaduista lahjoista mieleen painuvimpia ovat olleet soittorasia, oma kotiavain äidin asuntoon sekä Karita Sainion, Hyvin eletty -kirja.

Can’t wait mitä tuleva ilta tuo tullessaan!