Pimeä aika, väsymys & D-vitamiini – Miten ne liittyvät toisiinsa?

fullsizeoutput_160a.jpegimg_5891.jpg

 

Eilen oli vuoden pimein päivä eikä todella ollut tietoakaan valosta vesisateenkaan vuoksi. Jouuunkaan ei oo enää kun kaks yötä, mutta onneksi lunta on ymmärrykseni mukaan tulossa. 

Oon puhunut aikaisemmin kaamosajasta, -väsymyksestä ja valottomuuden vaikutuksista elämään. Kirjoitin viime vuonna taas uudestaan kaamosväsymyksestä ja sen voittamisesta, ja siitä kuinka en oo enää ollut niin väsynyt. On sanottua että kaamosväsymistä voi välttää kun ulkoilee valoisaan aikaan. Syö hedelmiä ja vihanneksia, joista saa paljon vitamiineja. Nukkuu sopivasti eikä anna nukkumiselle enempää aikaa kuin valoisaankaan aikaan vuodesta, sillä liika nukkuminen on huonoksi vireystilalle. Lisäksi on kaikenlaisia muita poppaskonsteja, mutta ihan turhaa. – Niinkin yksinkertaisella juttu kuin 100 mikrogramman päivittäisellä D-vitamiinin nauttimisella syyskuun alusta huhtikuun puoleen väliin oon selättänyt kaiken kaamosväsymyksen. Multa hävis ihan kaikki pimeydestä aiheutuvat väsymyksen oireet pelkästään olemattoman pienellä sijoituksella isoon purkilliseen 100 mikrogrammaisia D-vitamiinitabletteja. 

D-vitamiinia on montaa eri muoto, mutta D3-vitamiini on niistä tärkein. Sitä syntyy runsaasti ihossa kesällä auringon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta. Sitä varastoituu kesäisin Suomessakin hyvin mutta se ei todellakaan riitä Suomen kuuden kuukauden (loka-maalis) pimeälle ajanjaksolle. Eikä viikon tai kahden etelän reissu riitä D-vitamiinin saannin turvaamiseksi pimeän ajanjakson läpi. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijoiden suosituksen mukaan D-vitamiinin päivittäinen saantisuositus aikuisilla on 50-100ug/ vuorokaudessa pimeällä ajanjaksolla.

En oo tänä vuonna kokenut minkäänlaista pimeydestä johtuvaa väsymystä. Aamuisin herääminen on ihan super helppoa ja illalla nukkumaan ei haluta mennä todellakaan ennen yhdeksää. Vielä pari vuotta sitten saatoin mennä nukkumaan ennen kahdeksaa illalla ja yleisesti töistä kotiin tullessa oli aivan älyttömän väsynyt. Ainoat kaksi harmittavaa asia pimeällä ajanjaksolla ovat: 1. Valokuvien ottamisen mahdollisuus valoisaan aikaan on oikeastaan ainoastaan viikonloppuisin (koska työt) ja silloinkin optimaalinen aika on ollut parin tunnin mittainen hetki puolelta päivin. 2. Kulkiessani Keskuspuiston halki töihin em oo pimeyden takia uskaltanut kulkea sit lempparireittiä, kun sitä ei ole valaistu. 😀 Että jos 100 mikrogramman D-vitamiinin nauttimisella jää jäljelle näin pienet ”ongelmat” niin kannattaa ehdotomasti kokeilla jos ei oo vielä kokeillut.

Hyvinvointi Mieli Terveys Ajattelin tänään

Paras lahja on positiivinen palaute: Joulukalenterin eilinen luukku

0ulv4q2xtce1gbwvyl3iq_thumb_326a.jpgee3l5gtsai82dxwqj3d7a_thumb_326e.jpgov8l0lbswkadu0u1iydjg_thumb_326c.jpgt15nyxgrtcenmrirwxwrg_thumb_326b.jpg

 

Miksi annetaan niin vähän positiivista palautetta? Miksi positiivisen palautteen antaminen on yhtä vaikeaa kuin negatiivisen palautteen antaminen? Miksi emme osaa kehua toisiamme?

Meillä on ollut kahden työntekijän ylläpitämä ja kehittämä työryhmän joulukalenteri. Siihen on ilmestynyt päivittäin antoisia, ilostuttavia, yllättäviä ja ennen kaikkea hyviä muistutuksia antavia yllätyksiä, lahjoja ja sanoja. En voinut vastustaa kiusausta, vaan mun oli tehtävä oma vastalahja koko työyhteisölle ja jalostin joulukalenterin luukusta 20. pidämmälle viedyn ryhmälahjan, joka huomioi kaikki yksilöllisesti.

Mun teemana oli: Ekologisuus ja antamisen ilo yhdistettynä ajatukseen muistamisesta. Kirjoitin jokaiselle omalla nimellä varustetun pakettikortin mustan laatikon päälle. Jokaisen pakettikortin takana luki jokin positiivinen kehu ja/ tai palaute. Mustan laatikon läpän sisäpuolella luki yhteiset toimintaohjeet paketin sisältöjen käyttöön. Jokaisessa paketissa oli henkilön nimi kenelle se kuului.

(Lähes) jokaisen paketissa oli yksi yhteinen juttu ja sitten jokaiselle jotakin pientä omaa. Ekologista tässä mustassa laatikossa ja sen sisällössä oli sen, että käytin kaikkea jo olemassa olevaa käyttämättömäksi jäänyttä tai mulle turhaa materiaa. Myös musta laatikko, pakettikortit  ja lahjapaperi löytyivät kotoa. Ja tottakai vielä muovittomia materiaaleja niin paljon kuin pystyi. 

Itse sain vastalahjaksi hymyjä ja kehuja, se oli minun eilisen joulukalenterin luukun takana. Ja paras luukun avaus olikin! Mulla on parhaat työkaverit! ^^

Puheenaiheet Työ Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta