Perheenlisäys ja ystävyys
Kuva: saatu ystävältä
Tulen varmasti muistamaan vielä pitkään päivän jolloin hyvä ystäväni kertoi uutisia joita olin toisaalta odotellut, toisaalta en. Oltiin juuri länsirannikon road tripillä ajamassa Grand Canyonilta kohti Las Vegasia, kun katsoin puhelintani. ”Terveisiä ihmeiden ääreltä! Tänään kuitenkin vasta rv 6+6 ja lasketuksi ajaksi arvioitiin syyskuun loppua. Pieni näkyi ja komeasti pamppaava sydän kuultiin! Elämä on ihmeellistä! ja pahoinvointi hirveää!” Olisittepa vain nähneet ilmeeni ja se ilme pysyi kasvoilla vähintäänkin koko sen loppu päivän. Asia palasi mieleen useasti ja toi joka kerta hymyn huulille, ja tuo edelleen, nyttenkin.
Olemme olleet ystäviä lukion ensimmäisestä vuodesta asti. Palaset vain loksahti paikoilleen, ja varsinkin tuolloin lukioaikana tuli koettua yhdessä yhtä sun toista. Hän oli myös suuri tuki, kun sain kuulla silmäsairaudestani. Tapaamme nykyään harvemmin ja pidämme yhteyttä viikottain/ kuukausittain, mutta joka tapaaminen muistuttaa aina siitä ettei välimatka ja nykyiset erilaiset elämäntilanteemme ole tehneet ystävyydellemme vuosien saatossa ja elämän muuttuessa juurikaan mitään (sitä välimatkaa lukuunottamatta). Aina on ihanaa nähdä ja aina kaikki jatkuu siitä mihin edellisellä kerralla jäi.
Olemme puhuneet vauvoista ja perheenlisäyksestä useasti jo useamman vuoden ajan. Oikeastaan lähes joka kerta tavatessamme olemme puhuneet asiaa jotakin. Erityisesti se ”oikea aika” lapsen hankinnalle on puhututtanut. Enkä nyt osaa käyttää oikeaa verbiä, hankkia, tehdä, saada – kukin käytää omaansa ja minä käytän kaikkia sekaisin. Itselläni ei ole lapsihaaveita vielä ja tämän hetkiseen elämäntilanteeseen katsottaessa hyvnkin kaukainen ajatus. Aina toki joku sukulainen jaksaa kysellä ja muistuttaa lasten nuorena hankinnasta, mutta laitan ne puheet korvasta ulos samalla nopeudella kun sinne menivätkin. Onneksi saamme ihan itse päättää koska se aika on ja onko sitä aikaa.
Sukulaisillaa sekä ystävillä ja tuttavilla on lapsia ja tuntuu että niitä syntyy alvariinsa. Läheisen ystävän raskaus on tuntunut kuitenkin jotenkin ihan erityiseltä jutulta. Olen tajunnut, miten tärkeä ystävä hän onkaan ja kuinka paljon olisin halunnut ja haluaisin nähdä ja pitää yhteyttä enemmän. Se päivä kuitenkin vielä tulee ja me molemmat tiedämme, ettei se toinen ole lähdössä mihinkään. Aina voi soittaa jos siltä tuntuu ja mikä parasta, tunne on molemmin puolinen.
Vaikka me muutumme ja elämä muuttuu, niin tosi ystävyys ei katoa mihinkään. Pitäkää kiinni ystävistänne.