Snapshots in Munich on Thursday

Oltiin juuri lähdetty liikkeelle hotellilta (klo. 11:30). Tuntui ekaa kertaa oikeasti kesältä tänä kesänä. 

Hän ei ollut moksiskaan vaikka pysähdyin hänen eteen. Otin kuusi kuvaa, sama ilme jokaisessa. Olispa omakin elämä aina noin iisiä. 

Taisin sanoa talon näyttävän hyvältä, mutta ei ainakaan tässä kuvassa. Luonnossa parempi. 

Nautittiin hetki auringosta ennen museoon (jonka nimeä en nyt jaksa kuollaksenikaan muistaa) menoa. Mukava istumapaikka, mutta tässä kohtaa päivää ne olkapäät taisi kärventyä (+30 suojakertoimesta huolimatta).

Sen edellä mainitsemani nimettömän museon kattoikkuna. Kaikki mitä voi kuvata alhaalta ylös on kuvattava, kuten tämäkin. 

Kuin Roomassa. Näyttää muuten ihan oikeasti jotakuinkin tosi samalta. 

Vieläkin siellä museossa, nämä ovat tauluja. Olisin kelpuuttanut ne jääkaappimagneetin kokoisina, jos niitä vain olisi ollut. Erityisesti tuo pöllötauu oli molempien mieleen. 

Näyttö kertoo montako pyöräilijää sen ohi on ajanut. Kello oli tuolloin joku 14:30. Nopeasti laskettuna 06:00 jälkeen keskimäärin viisi pyöräilijää minuutissa. Itsehän yritin saada mittarin liikahtamaan kävelemällä kuvassakin näkyvän viivan yli (en ollut ilmeisesti riittävän metallipitoinen ohikulkija).

Oli jotenkin niin onnellinen olo. Englantilaisessa puutarhassa sopi hyvin antaa suukon jos toisenkin. 

Ja lisää koiruuksia. Aina vaan parani. Hänkin kyllä yhtä väsynyt kun edellinen, mutta sentään pystyssä ja vieläpä omistajansa mukana pitkät päivät. (omistaja näytti ajavan turistipyörällä ihmisi ympäriinsä.)

Lupaan että ei enää eläinkuvia tämä jälkeen. Yritin saada Hanhia niitä tulemaan lähelle. Jos olisin aamupalalta tajunnut ottaa ranskanleipää mukaan, ehkä sitten olisin onnistunut. 

Onneksi vatsani ei kestä olutta. Kuplista ja vaahdosta tuli lähinnä mieleen kotona tehty maitovaahto kahvin päälle. 

”Ei ollut yhtä hyvää kut Tsekeissä.” Ei kylläkään tullut perustelua, että miksi, mutta näytti silti maistuvan.