Ystävän löytäminen aikuisiällä
Kuva: Jenny Eräsaari
Oon joskus kertonut, miten vähän mulla on kavereita ja ystäviä. Siitä on paljon puhuttu myös perheessäni, koska olemme siskoni kanssa hyvin erilaisia tässä asiassa. Siskollani on ollut aina paljon enemmän kavereita, hän on tuonut niitä kotiin ja ollut enemmän kavereiden kanssa. Minä sen sijaan hyvin itsekseni viihtyvä ja hyvin vähän kavereiden kanssa aikaa viettävä. Nyt aikuisiällä asiaa on tullut mietittyä paljon. Työelämä, Helsinkiin muutto ja monet erilaiset elämäntilanteet ja niiden muutokset ovat ottaneet ja ovat antaneet.
Neljän ja puolen Helsingissä asumisen jälkeen minun ei tule ikävä Helsinkiä, en ole missään vaiheessa kokenut olevani kotona täällä. Ikävöin ainoastaa lähellä olevaa lentokenttää sekä kavereita ja ystävää joka tänne jää. Yleisesti olen pyörittänyt kaveri ja ystävä asioita mielessäni jo pidemmän aikaa.
Erotan kaverit ja ystävät toisistaan, minulle ne ei ole sama asia. Ystävät ovat toki kavereita, mutta ystävät ovat niitä parempia, tärkeämpiä ja merkityksellisempiä kavereita. Voinkin sanoa löytäneeni tämän Helsinki -matkan aikana useita super ihania kavereita, mutta myös yhden ja sitäkin tärkeämmän ja merkityksellisemmän ystävän. Tän ystävän olemassa olo sai mut tämänkin kirjoittamaan ja miettimään kaveri- ja ystävyyssuhteita. Tiesittekö, että vetovoima avaa oven ystävyydelle siinä missä rakkaussuhde syntyy puolison kanssa. Milloin sinä olet tavannut viimeksi uuden tuttavuuden, josta tulikin ystävä – se vähän parempi kaveri?
Tiedätte varmaan, että jos elämäntilanne pysyy samana eikä ystävien elämässäkää tapahdu suuria muutoksia, pysyy ystävien määrä todennäköisesti vakiona. Oman tai ystävien elämäntilanteen muuttuessa tapahtuu kuitenkin muutoksia. Tämän voin allekirjoittaa moneen kertaan viimeisten vuosien varrella – kaveri- ja ystävyyssuhteet muuttivat muotoaan. Moni asia on muuttunut viimeisen kahdeksan vuoden aikana, mutta yksi asia ei: Ystävyyden merkitys ei ole kadonnut, vaikka olen aikustunut.
On sanottu, että uuden ystävän löytyminen voi olla aikuisena vaikeampaa kuin lapsuudessa. Luin joskus taannoin useampi vuosi sitten yhteiskuntatieteiden tohtorin Arja Mäkisen kirjoittaman Meidän kesken -kirjan, jossa hän painottaa, ettei kyky ystävystyä ole iästä kiinni, vaan niin kauan kuin muistaa tavanneen ihmisen ennenkin, voi tuttavuus syventyä ystävyydeksi. Ja tämä pitää niin paikkansa! Palasin kyseiseen kirjaan uudelleen tuossa parisen viikkoa sitten ja tajusin, miksi minulla on ympärillä sellaisia ystäviä kun on. Osittain myös ymmärsin, miksi minä löysin uuden kaverin vajaa 26-vuotiaana ja josta nyt reilu pari vuotta myöhemmin on tullut minulle hirmuisen tärkeä ystävä.
Ystävystymistyylini on ollut aina sama vuodesta toiseen: Olen niin helkkarin hitaasti syttyvää sorttia, kun puhutaan ystävystymisesti. Kun tapaan toistuvasti samoja ihmisiä lyhyempiä aikoja kerrallaan, se tuottaa minulle todennäköisimmin kaverisuhteita – joista voi sitten myöhemmin syntyä ystävyyssuhteita. Tarvitsen aikaa ystävystymiselle riittävästi ja vaadin vastavuoroisuutta. Ilman vastavuoroisuutta ei ole ja tule ystävyyttä, sen on varmasti minut tunteva huomannut. Ja juuri siksi minulle ei ole koskaan ollut paljoa kavereita, saatikka sitten ystäviä. Pelkästään hitaasti etenevällä kaverisuhteella ja vastavuoroisuudella ei selvitä. Myös omilla vahvuuksilla on suuri merkitys ystävyyssuhteiden luomisessa. Yksi tärkein osa on luotettavuus, minun ystävät ovat luotettavia. Jokainen joka tietää ja tuntee minut, tietää mitä luottamus minulle merkitsee. Lisäksi päättäväisyys, määrätietoisuus, vahvuus ja kunnioitus ovat tärkeitä elementtejä ystävyydessä. Minun uusin ystävä on kaikkea näitä!
Ja vaikka nyt fyysiset tiemme erkanevat, se ei tule koskaan viemään pois sitä mitä meillä on. Ja kuka sitä koskaan tietää, mistä me toistemme kanssa vielä teemme!