Viime postauksessa kerroin, että saimme vihdoin ja viimein omistusasuntomme myytyä ja pääsimme muuttamaan. Maailmassa, jossa hehkutetaan omistusasumista ja ihmetellään vuokra-asujien hölmöyttä (kuka hölmö maksaa rahaa toisen pussiin?), meidän valintamme on suht epätyypillinen. Monille omistusasuminen edustaa vapautta ja taloudellista vakautta (ainakin tulevaisuuteen), mutta itse koin omistusasumisen juurikin päinvastaisena.

Kuva

Onhan se tietysti mukavaa maksaa lainaa, josta itse jossain kohtaa mahdollisesti hyötyy. Noin niin kuin teoriassa. Tässä kaikessa on kuitenkin muutama muuttuja: Sinun pitää olla varma siitä, että haluat asua alueella/kaupungissa/kunnassa, josta asunnon ostat. Tai vaihtoehtoisesti: Jos suunnitelmissasi on jossain kohtaa myydä asuntosi, pitää se olla hankittuna kaupungista/kunnasta, joka on muuttovoittoinen, ja asuntosi on myyvä koon, asumismuodon ja sijainnin osalta. Pienellä, muuttotappioisella paikkakunnalla ei noin vain esimerkiksi isoja asuntoja myydä.

Kun ostimme asunnon, se tuntui järkevältä ratkaisulta. Olin vakituisessa työpaikassa, puolisollanikin oli hyvin töitä, meillä oli takana jo useamman vuoden parisuhde yhdessä asumisella ja rivitaloasunto tuntui hyvältä sijoitukselta, sillä rivarikolmio on aika turvallinen valinta ensiasunnoksi. Ajattelimmekin, että asuisimme asunnossa pitkään, perustaisimme siinä perheen ja vaihtaisimme sitten ehkä kliseisesti omakotitaloon.

Aina kaikki ei kuitenkaan mene, kuten ajattelisi. Puolisoni sairastui ja jäi pois työelämästä. Tämä tietenkin vaikutti jo taloudelliseen tilanteeseemme. Minä taas kyllästyin vakituiseen työpaikkaani ja vaihdoin toisaalle, jossa taas en ehtinyt kauaa olla, ennen kuin alkoivat YT-neuvottelut ja toimipisteen lopettaminen.
Sain kuitenkin työpaikan toiselta paikkakunnalta, reilun 400 kilometrin päästä. Olisimme halunneet jo tässä kohtaa saada asunnon myytyä, jotta meidän ei tarvitsisi huolehtia siitä. Tämä ei onnistunut, joten asuntomme päätyi vuokralle. Vuokralaisemme oli kyllä aivan mainio, mutta rivitaloasunnossa on kaikenlaista pientä huolehdittavaa verrattuna vaikka kerrostaloasuntoon, ja koska emme olleet fyysisesti lähimaillakaan, oli huolehtiminen hankalaa. Laitoimme asunnon uudestaan myyntiin, eri välittäjälle, mutta tällä kertaa vuokralaisemme ”karkoitti” potentiaalisia ostajia (ei käytöksellään vaan puolen vuoden irtisanomisajallaan).

Kuva

Vaikka rivitaloasuntomme oli viihtyisä, en enää viihtynyt siellä (muutettuamme takaisin viime vuonna). Näin vain asiat, jotka olisi pitänyt fiksata asunnossa tietäen, että varamme eivät kaikkeen riittäisi lyhyellä aikataululla. Samalla menetin hermoni taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaan, joka ei antanut sijaa kehitysideoille. Asunto ei ollut enää mieluisa paikka asua.
Kaiken edellä mainitun lisäksi en tiennyt, mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä (en tiedä vieläkään). En ollut varma, että nykyinen kaupunkimme on se, jossa haluaisin jatkossa asua. Olisiko täällä edes töitä? Siksi tuntui hassua puskea rahaa asuntoon, joka sitoi minua paikkaan, jonka tulevaisuudesta en ollut varma.

Vuokra-asuminen tuo elämääni siis ennen kaikkea valinnanvapautta. Pääsen kuukauden irtisanomisajalla vaihtamaan asunnosta toiseen, on kyse sitten siitä, ettei sen hetkinen asunto miellytä tai saan työpaikan toiselta paikkakunnalta. En ole sidottu mihinkään, mistä eroon pääseminen vaatisi suurta työtä. Jos nyt saankin unelmieni työpaikan 500 kilometrin päästä, minun ei tarvitse miettiä, mitä teen omistusasunnolleni. Tai jos päättäisimme ryhtyä downsizaajiksi, meitä ei estäisi mikään.

Vaikkei sitä uskoisi, rahallisesti vuokralla asuminen on meille myös kannattavampaa. Meillä olisi ollut varaa jatkaa asuntolainamme maksamista, siitä ei ole kyse. Mutta nyt vuokralla säästämme n. 160 euroa kuukaudessa asumiskustannuksissamme ja nykyisessä tilanteessamme, eli minun jäädessä vanhempainvapaalle, jokainen säästetty penni on sen arvoinen. Muutimme aivan keskustaan eli monet palvelut ovat kävelyetäisyydellä, mikä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi auton käytön kustannukset laskevat myös.

Kuva

Kyllä, ”lahjoitan” rahaani nyt toisen ihmisen taskuun. Välitänkö siitä? En, sitähän teen jatkuvasti, kun ostan palveluita tai tavaraa, joku toinen tienaa aina. Kapitalistisessa yhteiskunnassa kun raha yleensä valuu ison kihon taskuun, sellaisen, joka ei sitä välttämättä tarvitse.

Mutta minä voin keskittyä oleelliseen: Tulevaisuuden luontiin, lapsen kasvattamiseen, omien intohimojen uudelleen löytämiseen. Vuokralla olen kotona, ja jos levottomat jalkani päättävät, että kotini on jossain muualla, minä vain pakkaan tavarani ja lähden. Sillä ei ole merkitystä, mitä mieltä yhteiskunta ja nykyinen ilmapiiri on.

Minä olen kotona.