Mitä viimeksi lainasin kirjastosta

Lukeminen on harrastukseni ja tapani saada itseni rauhoittumaan ja kiinnittämään huomioni muualle. Nyt pahimmissa masennusjaksoissa sekin on toki ollut mahdotonta, kun kyky keskittyä ei ole hyvä. Osa ihmisistä on sitä mieltä, että lukeminen on minulle suorittamista sekin – ihan vain siksi, että asetan itselleni vuosittaisen lukutavoitteen. Itse taas en ole koskaan kokenut tuota lukutavoitetta painostavana: Jos saavutan sen niin hienoa, jos ylitän niin upeaa, ja jos alitan sen niin no big deal. Tavoitteeni on ennemminkin ohjannut minua kirjojen pariin sen sijaan, että käyttäisin vapaa-aikani tuijottamalla Netflixiä. Vuosittainen tavoitteeni on 50 kirjaa eli vajaa kirja viikossa. Se on kohtuullinen tavoite eikä mahdoton. Katsotaan vuoden lopussa, miten kävi tänä vuonna.

Olen hyvin aktiivinen kirjaston käyttäjä, vaikka ostankin uusimmat kiinnostavat kirjat monesti itselleni. Puhun kuitenkin myös sen puolesta, että turhaan ei kannata kirjoja kotona säilyttää, ja vaikka kirjastohuone kuulostaisi ihanalta, pidän enemmän siitä, ettei joka nurkka ole täynnä kirjoja. Ne nimittäin keräävät kovasti pölyä, ja itse inhoan siivoamista.

Nykyisen paikkakuntani kirjasto on yllättänyt positiivisesti valikoimallaan. Olen tehnyt sieltä yllättäviä löytöjä, ja sen englanninkielinen valikoima on ollut varsin hyvä. Luen nimittäin enemmän englanniksi kuin suomeksi, joten englanninkielinen valikoima on tärkeä. Yllättävän vähän pienempien kaupunkien kirjastot siihen panostavat, mutta tässä kaupungissa se on ollut varsin hyvä.

Mitä sitten lainasin viime kirjastokäynnillä (joka muuten oli tämän viikon torstaina)? Lainasin vain 4 kirjaa, sillä kotona minua odottaa juuri tilatut kolme kirjaa ja lisää on tulossa. Maltillisesti siis tällä kertaa, kun monesti saldo saattaa olla 11 kirjaa.

Anita Shreve: The Lives of Stella Bain

Shreven kirja kertoo muistinsa menettäneestä, amerikkalaisesta Stella Bainista, joka löytyy shokissa lontoolaisesta puutarhasta. Hän ei muista mitään edeltäneestä neljästä kuukaudesta, jolloin hän löytyi haavoittuneena Ranskan sotatantereelta.

 Kirja siis sijoittuu ensimmäisen maailmansodan tunnelmiin, ja päädyin valitsemaan sen siksi, että se kuulosti kiinnostavalta. Goodreadsissa se näyttää saaneen 3,4 tähteä viidestä, eli ei aivan huippu, muttei pitäisi olla aivan surkeakaan.

Katie Lowe: Jumalten verta suonissamme

Vuonna 1998 kampuksen pihan keinuun jähmettyneenä löytyy valkoisiin puetun tytön ruumis. Selittämätöntä kuolemantapausta muistelee Violet nykypäivästä.

Tämän kirjan ehdin jo itseasiassa lukeakin, ja se on kuin yhdistelmä Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin -kirjaa, The Craft -elokuvaa ja Libba Brayn Gemma Doyle -trilogiaa. Elämännälkäisiä nuoria, jotka ovat kiinnostuneet okkultismista ja jotka alkavat uskoa taikuuteen. Itsehän pidän suuresti tuosta Tarttin kirjasta, ja huomaan kyllä yhtenäisyyksiä tähän. Lowe on selvästi saanut inspiraatiota Tarttilta. En saanut ajatuksiani irti The Craft -elokuvasta, joka on myös omanlaisensa kulttielokuva vuodelta -96.

Ei tämä suosikikseni millään lailla noussut, mutta ihan hyvää ajanviihdettä. Päähenkilöt kävivät hermoilleni vähän väliä, en ole ikinä pystynyt samaistumaan kapinoiviin teineihin, jotka haluavat kokeilla kaikkea alkoholista huumeisiin. Itsehän olin sen verran kiltti tyttö teininä.

Catherine Gray: The Unexpected Joy of Being Single

Grayn kirja löytyi itseasiassa non-fiction -osastolta kirjastosta. Se on siis Grayn kertomus sinkkuuden kokemuksista, kun hän vuodeksi irtisanoitui deittailusta. Hän osittain halusi todistaa, että olemme kokonaisia ihmisiä ilman parisuhdetta.

Itse en ole ollut sinkku kohta yhdeksään vuoteen (kauheaa miten pitkä aika), ja välillä mietinkin, mitä olisi olla sinkku juuri nyt, tässä aikakaudessa, jossa kaiken pitäisi olla täydellistä ja parisuhde on osa täydellisyyttä. Välillä mietinkin, missä ihmiset nykyään tapaavat uusia ihmisiä, onko Internet ainoa mahdollisuus? Puolisoni kanssa olemme tavanneet erään ystäväni kautta, eikä nykyisin ystävilläni ole hirveää määrää miespuolisia sinkkukavereita, joten tuskin tämä tapahtuma toistuisi. En ole baari-ihmisiä, enkä oikein usko, että baarista ketään pitkäaikaista saisi. Töissä piirit on niin pienet ja aika naisvoittoiset, joten ei sieltäkään. Olisin siis avioeron sattuessa todennäköisesti loppuelämäni sinkku. Mikä ei aina kuulosta huonolta vaihtoehdolta.

Alafair Burke: The Better Sister

Syksyisin viihtyy huomattavasti paremmin trillereiden parissa, kun illat pimenevät ja sade hakkaa ikkunoita. Omaan makuuni hyviä on vähän, koska arvaan juonenkäänteet liian aikaisin, joten vähän väliä kokeilen uusia. Burke ei ole tuttu kirjailija itselleni, joten sormet ristissä.

Tämä kirja kertoo kahdesta siskoksesta, Chloesta ja Nickystä, joiden elämä alkuun näyttää olevan idyllistä ja kondiksessa. Nicky nai menestyvän juristin, Adamin, ja saa pojan ja Chloe työskentelee mainekkaasti kustantamossa. He etääntyvät toisistaan.
15 vuotta myöhemmin Chloe onkin naimissa Adamin kanssa ja pojan äitipuoli. Adam murhataan heidän rantatalossaan, ja vastahakoisesti Chloe antaa pojan biologisen äidin, siskonsa, palata elämäänsä. Salaisuuksia paljastuu ja niin edelleen.

—

Eniten näistä kirjoista kiinnostaa tuo Charlotte Grayn teos, muut ovat alusta asti olleet hieman kysymys merkillä. En yleensä piinaa itseäni, vaan jätän kirjan, jos se ei kiinnosta. Joskus luen jopa puolet ennen kesken jättämistä, joskus riittää ensimmäiset parikymmentä sivua. Minulle ei ole merkitystä, jos kirja jää lukematta – elämä on liian lyhyt huonojen kirjojen lukemiseen.

Käytättekö kirjastoa? Mitä viimeksi tarttui mukaan?