Ajatuksia ilmastonmuutoksesta – suorittajan näkökulmasta
Ilmastonmuutos, tuo sana kaikkien huulilla. Maapallon keskilämpötila nousee ja osa pallosta muuttuu asuinkelvottomaksi. Vettä ei riitä kaikille, ruokaa ei riitä kaikille. Kukaan ei halua tehdä mitään, mutta jotain pitäisi kuitenkin tehdä. Huh, kun vaikeaa. Ilmastonmuutoksesta on puhuttu paljon ja monesta näkökulmasta, mutta haluan kantaa vielä oman korteni kekoon.
Suorittajana ja ahdistushäiriöisenä suhtautumiseni ilmastonmuutokseen on ollut aika vaihtelevaa. Osittain minua ei haittaisi, vaikka koko pallo tuhoutuisi ja ihmiskunnan loppu koittaisi – lähtisihän kaikki alusta, ehkä ensi kerralla asiat onnistuisivat paremmin.Toisaalta uskoni ihmiskunnan kehittymiseen ei ole kovin korkealla, enkä osaa kuvitella, että osaisimme tehdä asiat paremmin uudestaan, olemmehan me ahneita pohjimmiltamme. Loppupeleissä en haluaisi kuitenkaan nähdä maailmamme tuhoutuvan, etenkään kun haaveilen omista lapsista ja haluaisin maapallon olevan elinkelpoinen heillekin ja heidän jälkeläisilleen.
Välillä minuun iskee niin sanottu vastuullisuuspuuska ja haluan korjata kaikki tekemäni virheet ekologisuuden ja vastuullisuuden näkökulmasta. Olen onnistunut muuttamaan kulutustottumuksiani, eli en osta vaatetta enää samoja määriä kuin vaikka pari vuotta sitten. Harkitsen ostoksiani niin käyttökelpoisuuden kuin materiaalien perusteella. Toki materiaalien osalta tämä ekologisuus on hankala asia: En halua hirveästi öljyjohdannaisia materiaaleja vaatteisiini, jos ostan ne uutena (käytetyn kohdalla joustan), mutta osa luonnonmateriaaleista ei ole sen vastuullisempia (esim. puuvilla). Muista tuotteista kirjat ovat kompastuskiveni, sillä niitä ostan edelleen liikaa, mutta toisaalta niiden elinikä on pitkä ja niitä voi ns. uusiokäyttää lainaamalla tai antamalla ne muille. Kosmetiikka on toinen, teen aika paljon hutiostoksia ongelmaisen ihon takia, ja varsinkin nyt kun vakiotuotteitani on lopetettu, on ollut vaikeaa löytää korvaavia tilalle.
Pahimmat kompastuskivet vastuullisuuspuuskissani ovat ruoka ja lemmikit. Haluaisin vaihtaa kokonaan kasvisruokaan, mutta en fyysisten ominaisuuksien ja vaivojen takia pysty. Olen kyllä kokeillut, mutta lopputulos ei ollut onnistunut. Lisäksi puolisoni on suuri lihatuotteiden käyttäjä, häntä en saa kasvisruokailijaksi millään. Yritän kuitenkin tehdä meille vähempilihaista ruokaa jatkuvasti. Valitettavasti hiilijalanjälkeni pysyy melko korkeana, kun meiltä löytyy kolme lihansyöjälemmikkiä eli tutummin kissaa. Kissojen, ja lemmikkien ylipäänsä, pitäminen ei ole millään lailla vastuullista touhua: Kissan ruokavalio on lihaa, kuiviketta pitää ostaa ja tilaakin pitää niille olla sekä tarvikkeita. Meillä nyt sentään on puupohjainen kuivike, mutta sekin menee poltettavaan jätteeseen kun sitä ei bioastiaan voi laittaa. Ruoka on meillä sentään pakattu metallipurkkeihin eli ne pystyy kierrättämään.
No miten henkisesti suhtaudun ilmastonmuutokseen, pahentaako se ahdistustani? Ehkä jonkin verran. Minua ei ahdista itse ilmastonmuutos, minua ahdistaa se, etten saa aikaiseksi tehtyä tarpeeksi sitä vastaan. Miksen tee enemmän, miksen muuta tapojani paremmaksi. Miksi, miksi, miksi. Eli käytännössä se suorittajaminä nostaa ahdistuksen myötä päätään, mikä taas lisää ahdistusta jonkin verran.
Miten hallitsen tuota ahdistusta? Olen opetellut siihen, että muistutan itseäni siitä, mitä jo teen. Muistutan itseäni, että ainakin yritän. Jos jokin ruoka nyt sattuu pilaantumaan jääkaapissa, ei se vielä kaada maailmaa, koska tiedän kuitenkin suurimman osan jääkaapin sisällöstä tulevan syödyksi. Kerran väärin lajitteleminen ei haittaa, kun suurimman osan jätteistä kierrättää oikein. Pyrin tekemään oikeita valintoja, eikä se haittaa, vaikkei aina onnistuisi.
Kuva: Larisa Koshkina