Verkostoituminen

Ajatellessani tätä aihetta -verkostoituminen- saan mielikuvan pukumiehistä sikarihuoneessa puhumassa politiikasta ja bisneksistä. Lasit kilisee yhteistöiden kunniaksi ja vaihdetaan käyntikortteja. Tämä aihe on paljon enemmän ja siksi haluan nostaa tämän asian pöydälle. Aihe on niinkin tärkeä, että sitä varten on luoto oma somekanava eli Linkedin.

Mitä verkostoituminen on ja miksi se on tärkeää? Se on enemmän kuin käyntikortteja ja lounaita. Me tarvitsemme toisiamme kaikilla elämän osa-alueilla niin yksityiselämässä kuin työelämässäkin. Kukaan ei pärjää yksin. Peliyhtiö Supercell ei olisi Supercell ilman oikeita osaajia ja sijoittajia sen takana. Jokaisella kansanedustajalla on verkosto, jonka avulla he ovat tulleet valituksi eduskuntaan.

Duunitori kertoo verkostoitumisesta:

  • sen tavoitteena on edistää omaa uraa tai ammattitaitoa
  • se lisää ammatillisia kontakteja, joista voi olla sinulle hyötyä
  • se on aina kaksisuuntaista.

Ammatilliset kontaktit voivat tuoda uusia näkökulmia uralle, konkreettista apua tai jopa löytämään uusia asiakkaita, yhteistyökumppaneita, resursseja ja työntekijöitä. Verkostoituminen auttaa myös brändin rakentamisessa.

Itsensä markkinointia

Tällaisen duunarin on ollut vaikea ajatella itseään puhumassa itsestä korulausein saati mennä vieraiden ihmisten puheille ihan vaan sen takia, että verkostoituisin ja etenisin urallani. Työ on ollut konkreettinen osaamisen käyntikortti eikä muuta ole oikeastaan tarvinnutkaan. Mulla on duuni, teen sen hyvin ja sitten ruokakaupan kautta kotiin.

Voisin jonkin toisen sairaalan esimiehelle kertoa, että osaan sitä ja sitä, mutta se esimies pystyy aina sanomaan, että hänelle on jo 40 työntekijää, jotka osaa ne samat asiat. Duunareita palkataan useinmiten tarpeeseen, eikä niinkään osaamisen tai suhteiden ansiosta. Ja vaikka hankkisit liudan taitoja, mutta yksikkö ei tarvitse niitä, sillä ei ole väliä. Lastenosastolla ei tarvita muistihoitajaa ja psykiatriassa kanylointinäytön antajaa (yleensä).

Voihan sitä  verkostoitua hoitoalallakin esimerkiksi opintopäivillä. Niissä on usein eri firmojen tuote-edustajia, mutta vaikka kuinka kiva tuote sillä olisi tarjota, mutta jos se ei kuulu hankintapäätökseen niin ei voi mitään.

Jos haluaisin edetä tällä nykyisellä alallani se tarkoittaisi lisäkouluttautumista ja senkin jälkeen tulisi aina katto vastaan. Aina on muutama pomo sun yläpuolella.

Totta kai suhteet kaikilla elämänalueilla on tärkeitä ja ne voivat avartaa näkökulmia, antaa innostuksen hakea muihin työpaikkoihin tai uusiin koulutuksiin. Se voi jopa tuoda ideoita, kuinka kehittää omaa työtä tai oman yksikön työtä. Mutta verkostoitumisesta ei ehkä voida tässä puhua, koska se ei ole jatkuvaa kaksisuuntaista vuorovaikutusta ja kanssakäymistä, vaan ennemminkin hetki, jossa vaihdetaan kokemuksia.

Kuinka tästä eteenpäin?

Verkostoitumista voisi äkkiä ajatella, että se on muiden hyödyntämistä. Tavallaan joo, mutta eikö kaikki ihmissuhteet ole sitä varten, että niistä hyödytään jotenkin puolin ja toisin? Ystävystyt ihmisen kanssa, joka hiihtää, jotta saisit hiihtokaverin (ja se toinen myös). Verkostoidut Linkedinissä head hunterin kanssa, jotta voisit saada joskus uuden työn (ja hän uuden rekrytoitavan listaansa). Hankit koiran metsästyskaveriksi ja koira saa ruokaa ja rapsutuksia. Autat naapuria niin hänkin auttaa joskus sinua. Kuulostaa aika epäromanttiselta.

Kuinka saisin tämän ajatuksen käännettyä toisin?  Me tarvitsemme toisiamme. Kukaan ei menesty yksin, ei vaikka kuinka olisi fiksu ja filmaattinen. Ehkä nyt takerrun tuohon verkostoituminen -sanaan. Puhuisin ehkä mieluummin kollegiaalisuudesta, inhimillisyydestä ja avuliaisuudesta. Verkostoituminen on kylmä sana. Miten olisi tukiverkostoituminen tai työkaverustuminen?

Millaisia ajatuksia aihe sinussa herättää?

 

tyo-ja-raha opiskelu tyo

Olen tyhmä

Viimeaikoina olen hieman tuskaillut sen asian kanssa, että saanko ikinä töitä liiketalouden alalta ilman minkäänlaista työkokemusta. Mistä minä sitä kerryttäisin opintojen aikana tai mistä saisin lisäpisteitä työnhakuun. Mielessä on käynyt  vapaaehtoistyö, yhteisötoiminta ja jopa se, että hakisin töitä kaupan kassalta. Mikä asia näyttäisi CV:ssä hyvältä, kun lähden hakemaan liiketalouden alan töitä. Voinhan aina listata sinne taidoikseni kanyloinnin ja pikkutarkan ihon desinfioinnin, mutta toimitusjohtajat eivät näistä taidoista taida innostua.

Luennoilla kaikilla muilla opiskelukavereilla tuntuu olevan jo kokemusta alalta. Ne tietää jo vaikka mitä markkinoinnista, kirjanpidosta ja esimiestyöstä. Muut on pitänyt esitelmiä ja kokouksia. Minulla ei ole mitään kokemusta tai käsitystä, miten neuvotella kauppoja ja määritellä hintoja. Kaikki oppi tulee aikalailla uutena – paitsi prosenttilaskujen kohdalla hihkaisin, että tämän osaan! Tätä kertaan joka viiden vuosi lääketenttiin! Valuuttalaskuissakin hyödynsin lääkelaskuista tuttua ristiin kertomista. Mutta oikeastaan kaikki muu tähän asti on ollut uutta ja vaatinut aika tosi paljon lukemista ja perehtymistä.

Oppiminen on usein myös suostumista tyhmäksi.

Kirjoittaa Elina Rauhala kirjassaan Keskustelun voima. Tämä kolahti minuun. Rauhala jatkaa, että ihmiset ei hakeudun opintojen pariin siksi, että he eivät halua olla vapaaehtoisesti haavoittuvaisia. Ei tunnu kivalta olla tyhmä, osaamaton ja kömpelö. Oppiminen on kivulias prosessi ja tarkoittaa luopumista identiteetistä, joka ei ymmärtänyt jotain asiaa. Tieto toisin sanoen muuttaa ihmistä. Avaa mieltä ja tuo uusia näkökulmia elämään. Mikä ei ikinä mielestäni ole huono asia, vaan päinvastoin. On mukavampaa esimerkiksi katsoa uutisia, kun ymmärtää enemmän talousasioista ja yritystoiminnasta.

Miksi hakeuduin kirjan pariin? No. Se tuli kirjastossa vastaan ja ajattelin, jospa se hieman kehittäisi kommunikaatio- ja viestintätaitojani. Sairaalamaailmassa ja etenkin akuuttihoitotyössä kun suositaan suoraa ja joskus jopa käskevääkin kommunikaatiota. Kiireessä ja paineessa tulee olla selkeä ja johdonmukainen. ”Matti, laita kanyyli.” Tämä kuitataan kuulluksi ja sitten kerrotaan, kun tehtävä on tehty.

Olen ehkä hieman perfektionisti ja sorrun joskus suorittamiseen, josta pyrin oppimaan pois. Lohdutan itseäni, että olen vasta alussa tällä uuden tiellä ja mulla on vielä aikaa. Pienillä askelilla mennään eteenpäin ja kyllä sitä kokemusta tulee ajan kanssa. Olenhan kuitenkin raudanluja ammattilainen alallani. Olen vuosia tehnyt asiakas- ja tiimityötä sekä oppinut multitaskaamaan ja työskentelemään paineen alla. Hei. Siinähän on hyviä taitoja laittaa CV:een.

tyo-ja-raha opiskelu oma-elama tyo