Muutto ja joulu on taas.
Nyt on asian ilmiin tulemisesta ja laajemasta tutkimisesta se melkein puoli vuotta, tai jopa vähän yli. Ajatukset pyörii ja stressi on läsnä ihan jokaa hetkellä, illalla viimeisenä kun nukahtaan ja yölllä painajiseten muodossa. Aamulla ,kun herään niin avaan silmät todellisuuden. Stressaan ehkä liikkaa , mutta nytte itkettykin on jo meren verran kyyneleitä. Tiedän et itku ei auta, mutta jos see helpotta edes hetkeksi oloa, niin olkoot se sitte sallittua. Onneksi mulla on ihana kummitäti, hän joka on ollut mulle kyllä alusta asti jo yli 20 vuotta tuki ja turva. Välillä on hetki kun kummanki elämä ja kiiret on vieneet, yhteyden pito ollut hiukan vähaisempää, mutta aina läsnä. Hänen nykyisellä puolisolla on tossa meidän lähellä asunto tyhjillään ja saatiin se vuokralle meille. Mikä tarkoittaa että lapset saa pitää koulu ja eskari paikat ennallaan. Asia lähtee meidän osaalta nyt käräjille ettenpäin, toivon että pikimiten ja nopealla aikataululla. Kyllä tässä tilanteessa kun ei tiedä eikä edes osaa tai uskalla arvailla mitään, että miten asiaa tulee etenemään ja mikä on lopputulos . Hyvä tässä on edes see että päästään täältä pois, ku musta tuntuu että kaikki on ollut enemmän kipeäitä tän puolen vuoden aikana ku koskaan ikinä ennen. En sit oikein tiiä onko hometalolla kuinka suuri osuus näissä, kun nyt tuntuu että flunsaa ja muuta on jo muutenki tosi paljon liikenteessa. Luulen että altistus on kyllä iso tekijä. Seisoin ykis päivä meidän olohuoneessa ja itkin ihan ääneen, ku teki sisimpää niin paha että ei voinnu muutakaan. Olin ajatellut silloin kun ostetaan tämä , että tähän jäädan nyt ja se onnellisuus mikä alussa oli, siitä ei ole jäljellä muuta kuin stessi ja itku. Mitä hittoa me tehdään, kun ja mikäli voitetaan oikeudessa- mutta myyjällä ei ole varaa tai halua olla varakas ja korvata nää vahinkot meille. Näissä tilanteissa on huono että myyjä voiki olla epärehellinen ja ja ostaja kärsii siitä loppuelämän , ku kistään ei mitään takas saa. Musta tuntuu että tämmöinen on aina vaan yleisempi , Olihan meillä sen edellisen talon kanssa sama ongelma, ku katto vaihdettiin, siitäkin mentiin käräjille ja myyjät joutuu puolet maksamaan. Nytte on kattoremontti miedän osalta maksettu rahoitusyhtiölle takas, heiltä tulee kerran kolemessa kuussa joku 80 euroa , velka senku kasvaa heillä. Vaan kuka ei koskaan tiedä nähdäänkö niitäkin rahoja koskaan. Olis sillekin rahalle pikkuisen parempaa käyttöä tällä hetkellä jos koko summa saataisi heti. Kyse ei kuitenka ole mistä ihan pikku rahoista, vaan useista tunansisata euroista ne tulisis tällä hetkellä todella tarpeseen. On ihana kuulla miten kaikki sanoo ja yrittää lohduttaa että ”asiart järjestyy ja tilanne helpottaa. Musta jotenki tuntuu että ihmiset jotkta ei ole ollut samassa olosuhteessa tai lähheelläkkän sama tilannetta, niin ei ehkä ihan oikeesti tajua mitä tämä saakeli raskas prosessi tarkoittaa meille. Toisin ku halua ehkä lohduttaa itseä niin ajattelen et on ihmisiä jolla on asiat vielä huonommin ku meillä. Onneksi kuitenki väliaikaisasunto järjestyi noin lyhyellä aikataululla. Tänavuonna käytiin myös perheen kanssa Tallinnan joulutorilla , pakko oli tehdä jotain kivaa ja sellaista joka meille edes hetkeksi tuo jotain muuta ajateltava , oli kyllä ihana päästä pois murheen keskeltä ja lapsille on kuitenki ihana luoda myös ihania ja hyviä muistoja. Ja Joulun sain rakentaa meidän pehelee jo uuteen asuntoon, Vaikka ei se helppo ollutkaan . Tuotiin sisälle oikea joulukuusi jonka lapset koristelivat, tehtiin ja koristeltiin pipakakkuja ja aattoaamuna oli käynyt jopa jolupukki. Nytte vaikka me muuttettiin vuokralle, täällä on kuitenki suihkun remontti viellä kesken, joudutaan käymään omalla talolla suihkussa. Joka kerta siinä talolla (kodissa )käydessä ja oven sulkiessa on loppunut itkulla. Se suru mikä siitä tietämättömyydesta tulee sekä se että me jouduttiin omasta unelam kodist luopumaan ja aika riipaiseva. Vaikka minä olen aina ollut tunneihminen ja aika herkkä itkemään niin see tyhjyys mitä se kaikki minulle aiheutta on hullu. Mieheni on ehkä yrittänyt olla vähän rauhalisempi mutta kyllä hänennkin silmissä on ajoin kyyneleet. Lapset ei ehkä tajua vielää niin paljon asiaa mutta luulen että he aistivat kyllä meidän surun ja näkevät surulliset vanhemmat . Tuntuu että aisat kestää ja kestää ja koko prosessi on pitkä, Sanotaanhan että odottajan aika on pitkä. Onneksi kohta tämä vuosi vaihtuu parin päivän kuluttua ja sen voi lähettää rakettijen muodossa taivaantulli ja todellakin toivon nytte universumilta edes pikkuisen parempaa tulevaa vuotta meille. Muttä kaikille teille ihanaa tulevaa vuotta .
T. Triin