kuntotarkastus ja kaupanteko.

Kuntotarkastus ja Kaupanteko.

Tosiaan Kun oltiin tehty päätös oman talon myynti osalta ja välittäjä antanut meille siitä hyvän arvion.Ei sitä tarvinnut montaa kertaa miettiä. Meidän vanha koti tuli myyntiin. SE oli meille kätevä kun uuden talon välitttäjä otti samlla meidän vanhan kotiin myyntiin. Tehtiin toimeksianto sopimus ja meiltä kysyttiin kaikki tiedot, onko meillä tiedossa talossa vesivahinkoa tai muita ongelmia? Tehdyt remontit: muutama vuosi sitte oltiin teetetty kattoremontti, Vuosi sitte maalautettu ulkoseinät, sähkönkulutuksesta arvio ja paljon muuta pientä. Itse ajattelen et miellummin kerron kaiken mikä on tiedossa, ku et myöhemmin ilmenee jotain yllättävää ja homma kaatuu omaan niskaan. Aina olen ajatellut et en haluaisi kellekään varsinkaan lapsiperheille isoa murhetta tai taloudellista huolta aiheuttaa. . Valokuvajan kanssa saatiin sovittua kuvaukset parin viikkoa myöhemmin. Sunnuntaina 24. huhtikuuta ’iltapäivällä tuli välittäjältä veistiä että kotiimme on nyt netissä myynissä. Tietenki heti piti mennä katsomaan se ilmoitus ja kun näin ne kuvat kodista niin ajattelin, että hitto kyllä kuvaaja on saanut tosi hyvät ja valoisat kuvat. Hyvää työtä tosiaan…
Nyt alkoi vähän vähän jopa kaduttaa, tehtiinkö nyt oikea päätös, mut ajattelin tulevaisuutta ja tosiaan kun vanha talo ei olis meille pidemmän päälle ollut sopiva. Ja mitä sitä enää katumaan.
Ainut mikä mua mietitty oli see että kuinka nopeasi menee vanha kaupaksi ja paljon ostaja tinkaa hinnasta. Mutta suuri oli yllätys kun välittäjä laittoi minulle viestiä. ”sopiiko jos tulen katsomaan taloa yhden pariskunnan kanssa 26.päivä huhtikuuta. Ajattelin et no miksei talo oli sillä hetkellä ollut julkisetsi netissä myynissä vasta 2 vuorokautta. Olisiko tässä heti ostaja vai ei. Josatin syystä sen päivän esittely siirtyi päivää myhäsemmäksi. Täiden jälkeen 27.4 siivosin kotia ja tuuletin ja pistin paikat kuntoon viellä . Jätin välittäjälle viestin mistä hän löytää avaimen. Sinäpäivänä oli muutama katsoja paikalla. Me käytiin sen aikaana Keskustan Hesburgerissa syömässä. Tunnin kuluttuja välittäjä soittaa, että yksi katsojapariskunta olis valmis antaa talosta tarjouksen. Mä meinasin hyppii onnesta, oliko tämä oikeesti niin helppo , eka näyttö ja heti tärppäs. Toki ensiksi piti kuulla se tarjous ja ajatella että sopiiko se hinta meille. Tämä pariskunta antoi just sen hinnan, minkä me oltiin ajateltua että alle sen 215.000.- ei voida kyllä taloa myydä. Tarjous oli illalla sähköisenä allekirjoitettavana sähköpostissa, me käytiin se samana iltana viellä hyväksymässä ja allekirjoitamassa…
Sitten vielä yks kriittinen juttu, kun myy tai ostaa taloa KUNTOTARKASTUS. Se on aina yhtä jännittava niin myyjälle kun ostajalle…Onneksi tämän asian hoitii taas välittäjä meidän puolesta, varasi kummallekin talolle firman hoitaa tarkastukset. Meidän myytävässä kohteesa kävi Ti 4.5 kello 12 firma nimeltä Lintukangas Oy. Itse en voinut olla tarkastuksessa mukana, mutta miheni oli onneksi. Tarkastus oli tosi kattava ja hyvin tehty, jokainen nurkka ja paikka otettiin huomioon ja kaikki riskiraknteet tuli hyvin ilmiin…
Me oltiin välittäjelle sanottu että me halutaan meien uuteen kohteseen Tarkastuksen Raksystemsilta. Tämä oliki heti seuravana päiväna keskiviikkona 5.5 kello 13. alkaen. Itse pääsin paikalle vasta 14-15 välillä, kun pääsin vähän aikasemmin töistä livahtaa. Siinä oli paikalla myäs myyjä, joka oli jo kerennyt ennen minun tuloa lähtemään. Myyjä tai oikeesta sen poika joka koko projektia vetii oli yhteyksissä tosi aktiivinen ja aina vastas jos talosta tuli jotain kysyttävä, jokin asia askarutti meitä, hänestä jäi minulle tosi asiallinen ja hyvä vaikutelma. Niin kauan kun kerkesin olla uudella talolla niin kaikki näyttii olevan kunnossa ja hyvin. Eipäa ainakaan ammattilainen mitään huolta aiheuttava sanonu, edes kellarin osalta, missä mieheni oli tarkastajan perässä jokaa askeleella ,kun haukka …,.Nytte jäi enää odottaa molemmista taloista raportit ja mikäli niissä ei ilmene jotain vakavaa, niin asiaa olisi sillä selvä ja kaupat voisi lyödä virallisesti lukkoon. Meidän vanhassa talossa oli jotain pikku juttuja mitkä oli helppo hoitaa kuntoon, meidä tulevassa kodissa kaikki oli hyvin jopa luulen että täydellisesti, jos sitä raporttia lukee…
Meille jäi enään kaupan teko ja lainojen siirtäminen ja muu byrokratia hoitaa. Tosiaan sillä hetkellä myyntiilmoituksen julkaisusta ja kaupan teon hetkeen välillä oli ehkä joku kuukausi aikaa. Asiat meni meillä siis todella vauhdilla…Nyt ajattelen et onko tämä kaikki huono onnea tai karmaa , mikälie mutta- painajainen kuitenki. kaikki mikä on selvinnyt uuteen taloon liityen. Siitä seuravassa osioissa lähemmin. Seuravksi meidän perhe muuttaa. Ja heti alkaa ongelmia ja oireita. Mutta siitä kirjotan pian lisää…

Koti Ostokset

mistä kaikki sai alkuunsa?

Mutta nytte itse asiaan…

Muistan vielä kun ostettiin meidän ensimmäinen yhteine koti, silloin yli 5 vuotta sitte, ennen kun poika meni esikouluun, tyttö oli silloin vaja puolen vuoden ikäinen. Se oli 112m2 rintamamiestalo, isolla puutarhatonilla ja pihasaunarakennuksella. Silloin muistan että ihastuin siihen isoon tonttiin, mutta talo oli mulle aina jotenki liian vanhanaikainen ja ehkä jopa liian pieni. Mutta muuten sopiva just siihen hetkeen.. Se hetki siinä kodissa kesti se 5 vuotta ja vähän päälle… Mutta takaraivossa oli aina ajatus että tarvitaan isompaa ja toimivampaa kotia meille, joku semmoinen mistä ei tarvi heti lähtee ja missä kaikki viihtyy. Minulle oli selkeä mitä talolta ja tulevalta kodilta haluan. Halusin ainakin 4 makuuhuonetta, pari wc ja kylppäriä, koska aina aamulla täytyy jonottaa ja vuorotella kuka pääse vessaan ja kauan kellääkin menee siinä. Olin aina unelmoinut avarasta ja modernista kodista. Koska olen ammatiltani kokki on tietenkin keittiö ja sen kalusteet ja koneet minulle tärkeitä. Keittiö on kodin sydän <3 Mieheni oli aina toivonnut lämmintä autotallia mihin saisi ”parhaan ystävän” (mootoripyörän) säilöön ja se olisi aina helppo ja hyvää ottaa käyttöön, kun tarvii omaa aikaa ja karkuun kotonta vaimoa ja lapsia ja unohtaa muu stressi. Käytiin useita kertoja katsomassa eri taloja ja vaihtoehtoja. Mielessä oli ajatus rakentaa oma ja uus mutta see tuntui ikusuuden projektiltä . Tuntien itseä ja miestä luulen että oltaisin enne kun talo olisi edes valmis niin tehty avioero. Niinsiis oli ainoa ratkaisu löytää meille sopiva kodi markkinolta. Löysin yhden mikä olis ollut täydellinen , mutta siitä oli ilmeisesti kilpailua, eipä edes päästy katsomaan ku joku oli siitä jo jättänyt tarjouksen. Siihen samaan meidän hintahaitariin osui tämä talo. Minuun kiinniti huomioon talon kirkkaan keltainen väri ja hyvä sijainti.. Lauantaina 2. huhtikuuta aamulla laitoin kohteen välittäjäle viestiä, että haluttaisiin tulla tätä taloa katsomaan. Välittäjä vastasi ja saatiin sovittu näyttö samalle päivälle muutama tuntia myöhemmin. Muistan vielä kun mieheni vitsaili pojalle että eikö poika lähde mukaan valitsemaan itselle huonetta, nauroin vielä et ei kait nyt heti sillen voi.. Muistan kun astuttiin ovesta sisään, kaikki oli ihan uuta- lattiat, seinät maalattu, keittiö korkamaton jääkaapissa oli ovissa vielä muovit kuten vessassa. Vaikka talo oli vuona 1958 rakenettu oli sen täydellinen remontti valmistunut just pari kuukautta aiemmin. Talo on kaikineen 288m2 ja sijitsee kolmessa keroksessa. Kellarrissa oli uudet saunat ja pukutila ja kylppäri, lämmin autotalli ja paljon säilytystilaa. Jokaisessa kerroksesa on wc ja kylppäri itse asiassa. Talon huoneet on isota ja valoisat. Ainut mikä oli vanha oli ikkunat ja talon runko. Sijainti on keskustasta noin 1.5km etäsyydellä ja mikä parasta vieressä on hiekkakenttä joka jäädytetään talvella ja puisto,paikkana tosi rauhallinen. Muistan kierroksen jälkeen seisoen keittiö ikkunan edessä ja ajattelin ääneen välittäjälle – että näen kyllä tässä meidän perheen asuvani. Olin tosi innoissani ja iloinen ajatuksesta. Kierroksen jälkeen luvattiin asiaan palata, kun ollaan joku päätös tehty taloon liittyen. Oltiin molemmat oikeesta tosi innoissan juteltiin ja tehtiin parissa tunnissa päätös, me haluttiin se talo. Siitä sitten alkoi kunnon juoksumaratooni. Pyydettiin välittäjä lähiaikoinaan käymään meillä että saataisiin omasta talosta arvio. Meidän ehtona talokaupoille oli että saadan ensiksi oma talo myytyä. Meillä oli näkemys hinnasta ja tietenki se tarve että saadan tarpeeksi vapaa raha uuteen taloon. Välittäjä antoi jopa suuremman arvion ja myyntihinnan mitä voitiin edes kuvitella. Tehtiin samantien toimeksiantosopimus, enään jäi odottaa että valokuvaja saapuu paikalle ja saadan hyvät myyntikuvat. Seurava askel oli neuvottelut pankin kanssa, se vasta jännittävä olikin, kun kuitenki maailman meno ja muu meno oli mikä se siihen aikaan oli. Pelättiin että saadanko noin iso pankkilaina, summa oli kuitenki yli 300 000.- Muta se huoli oli turhaan. Lainaasiat oli kunnossa ja meille paloi vihreä valo , ei muuta kun kohti unelmaa.

Koti Mieli Terveys Ostokset