Luukku 6: Kaaosta kaamoksen keskellä
Tarttuuko sotkuisuus? Onko se periytyvää? Onko sotkeminen ihmisen luonnollinen olemus ja siisteys vain opittua?
Lapsethan ovat luonnostaan sotkuisia. Harvalle lapselle tulee mieleen siivota leluja paikoilleen vaihtaessaan toiseen leikkiin. Eikä sotkuisuus haittaa suurinta osaa lapsista (tämän jutun tiedän varmaksi.) Itse olen aina ollut sotkuinen. En vain näe väärillä paikoillaan olevia tavaroita ennen kuin on liian myöhäistä ja kotona on kaaos. Äitinikin on samanlainen – sotkusokea. Lapsuudenkodissani ei ollut koskaan himosiistiä, vaikka ei me liassakaan vaellettu. Jälkikäteen äitini on kertonut, että kun olin lapsi, oli hän välillä kovinkin väsynyt ja kiireinen. Iltaisin kotiin tulleessaan hän potki legoni sänkyni alle. Ei siis käskenyt minua siivoamaan, saati näyttänyt mallia, kuinka illan tullen lelut kerätään paikoilleen. Kolme asiaa kuitenkin äitini minulle opetti: kesäisin pestään matot, lakanat vaihdetaan vähintään kolmen viikon välein ja jouluksi koti siivotaan kunnolla (pestään mm. kaikki asunnon ovet.)
Sinkkuvuosina minun siivoukseni oli todella surkeaa – siis sitä ei ollut. Siivosin asunnon ennen kun muutin sinne – ja kun muutin sieltä pois. (Okei tiskasin ja imuroin välillä ja jos joskus joku vieras eksyi kylään pyyhin pölyt, mutta tätä sattui harvemmin). Nyt kun asun ensimmäistä kertaa aikuisiällä paikassa, mitä voin kutsua kodiksi, olen ajatellut herättää vanhaa perinnettä joulusiivouksesta henkiin. Mitään en lupaa, koska me emme vietä joulua kotona, vaan lähdemme Suomi –turneelle jouluksi (eli ensiksi Itä-Suomeen ja sitten Länsi-Suomeen). Mutta joulusiivouksen ajatteleminen on herättänyt minut pohtimaan, miksi hitossa meillä on koko ajan sotkuista?
Kun aloimme seurustelemaan Stönön kanssa, huomautti hän muutaman kerran minulle sotkuisuudestani (jota itse kutsun suurpiirteisyydeksi). Milloin oli jäänyt kaapinovet auki, milloin vessanpöntön kansi ylös tai milloin sämpylätaikinaa keittiön vesihanaan. Stönöä myös ärsytti, jos asuntoon oli ehtinyt kertyä pölyä tai tiskivuori täytti tiskipöydän. Kauhukseni ja ilokseni huomasin löytäneen siistin ihmisen rinnalleni. Yhteen muutettuamme yritin kovasti siivota. Olin saanut kodin, ja oli ihanaa pitää siitä huolta. Valitettavasti ei kulunut kauaa, kun huomasimme, että kotimme oli usein likainen ja sotkuinen, ja että minun alku innostukseni oli haihtunut. Teimme siivoustyötehtävistä jääkaapinoveen Excel -taulukon, johon merkattiin suoritettu tehtävä (ja tehtävän suorittaja tietenkin!). Huomasin, että minua oli huijattu. Totuus oli, että Stönö oli ihan yhtä sotkuinen ja siivousta välttelevä kuin minäkin.
Stönö sanoo olleensa siisti ennen minun tapaamista. Olenko siis opettanut hänet sotkuiseksi? Äitini kertoi, että ensimmäisenä avioliittovuotena isäni viikkasi aina illalla vaatteensa kaappiin odottamaan seuraavaa päivää. Äitini taas heitti omat vaatteensa tuolille. Mutta vuoden yhdessä asumisen jälkeen alkoi isänkin vaateet päätymään päivän jälkeen tuolille. Oliko sotkuisuus siis tarttunut? Selkeästi (kahden perheen tutkimukseni perusteella) voin todeta, että sotkuisuus on siisteyttä dominoivampi ominaisuus. Valitettavasti siisteistä ja tarkoista ihmisistä tulee sotkuisen kanssa asuessaan vähemmän siistejä, jos ei nyt ihan sotkuisia, ja koti on usein luovassa kaaoksessa. 🙂
Mutta nyt tiskaamaan, kotimme siisteyden kannalta onneksi, anoppi on tulossa viikonlopuksi kylään.. Puss o. Kram
-Hönö