Luukku 7: Jouluperinteet
Olen tänään autoa ajaessani (ja kuunnellessani jouluradiota tietenkin – asensin saman kanavan firman hevoseen) haaveillut joululöhöilystä. Siitä kun aamusta iltaan saa makoilla pieruverkkareissa ja fiilistellä jouluasioita. Niitä asioita, jotka tekee joulusta joulun ja joita ilman ei kerta kaikkiaan voi olla. Mulla nämä:
1. Joulukuusi. Aito joulukuusi. Elävä kuusi. Sellainen kuusi, joka haetaan metsästä ja kaadetaan. Joka tuoksuu ja tarvitsee vettä. Jonka neulaset varisee niin, että niitä saa imuroida vielä juhannuksenakin. Sellainen kuusi, joka tuodaan aattoaamuna sisään ja koristellaan Joulupukin kuumanlinjan piristessä taustalla. Sellainen kuusi. Aito kuusi. Sanoinko jo, että aito? Tämä asia on minulle pyhä. Saatoin järkyttää anoppia viime käynnillä, kun hän tarjosi meille kellarissa makaavaa tekokuusta. Sanoin topakasti, että meille ei tule muovikuusta. Piste. Anoppi näytti hätkähtäneeltä. Sori vaan, mutta muovikuusi on vähän niinkuin laittaisi kahviin makusiirappia – teennäistä ja pilaa kahvin. Starbucks, tuo muovikuusten belsebuubi.
2. Joululaulut. Mainitsiko joku jouluradion??
3. Piparkakkutaikina. Huom! Taikina, ei valmiit piparit. Kun minä olin lapsi (Miksi aina muistellaan lapsuutta, kun puhutaan joulusta?), äiti teki hyvissä ajoin piparkakkutaikinan jääkaappiin, jotta taikina ehti kunnolla tekeytyä. Onneksi äiti teki taikinaa kaksinkertaisen määrän. Ja onneksi isä keksi laittaa kattilaan pienen lusikan, jolla saattoi helposti käydä pihistämässä palasen taikinaa välipalaksi. Ja iltapalaksi. Ja aamupalaksi. Ja paloiksi näiden välissä. Kukaan ei koskaan kaivannut valmiita pipareita. Ne kolme purkkia, jotka taikinan jämistä saatiin raavittua kokoon, heitettiin pois juhannuksena. (Miksi kaikki viimeiset jouluasiat säilyy juhannukseen?) Teimme viime jouluna Hönön kanssa ensimmäisen kerran itse piparkakkutaikinaa. Yhtään valmista piparia niistä ei tullut. Tänä vuonna taikina voi jäädä haaveeksi, koska Hönö väittää, että herkkulakko käsittää myös piparkakkutaikinan. Aika kaukaa haettua minusta!
4. Kinkku. Hönön porukoilla ei kuulema ole kinkkua. Vaasassa syödään kuulema siian mätiä ja kalaa. Ja kalaa ja siian mätiä. Ja mainitsinko jo siian mädin? Ihan hyväähän sekin on, mutta herranen aika joulu ilman kinkkua on kuin sauna ilman kiuasta. Ehkä otan Pohjois-Karjalasta porsaan vapaana olevaan kainaloon ennen kuin ajan halki lumisen (jouluasia numero 5!) Suomen siian mädin luvattuun maahan nauttimaan uusista jouluperinteistä. Skål på den sagen!
-Stönö