Luukku 4: Joulu on taas, joulu on taas, joulu on taas, joulu on taas, joulu on taas…

 

Yleisesti tunnettu raivoa herättävä piirre joulussa on – marketeissa soivat joululaulut. Itse en ole itse koskaan kuulunut siihen joukkoon, jotka kiroavat kaupoissa kuuluvaa musiikkia, en edes joululauluja, vaikka niitä soitettaisiinkin jo lokakuussa. Päinvastoin, olen aina nauttinut suunnattomasti siitä, kuinka joulu hiipii sisätiloihin jo syksyllä. Jos voin rehellisesti myöntää, aloitan töissä joululaulujen laulattamisen lapsilla syysloman aikoihin. Joulu kun on usein niitä ainokaisia kaamosajan piristäjiä. Mutta tänä vuonna olen kohdannut voittajani!

Meillä lapsuuden kodissa joululauluja alettiin kuuntelemaan usein jo marraskuussa. Sydäntäni lämmittää muistot, jossa äidin kanssa leivotaan keittiössä pipareita ja soitetaan kasetilta tunnettuja joululauluja. Tai istutaan pianon ääressä ja lauletaan yhdessä epävireisesti lämpöä ja haikeutta sisältäviä lauluja. Koska kotona soi rauhalliset joululaulut, ei haitannut, vaikka marketeissa pauhasivat vauhdikkaat rallatusluritukset. Tänä vuonna on toisin. Meille on säädetty kaikkiin radioihin jouluradio! Vaikka rakastankin joulua, jouluradion olemassa olo oli päässyt ohi minun taajuuksien.  Mutta koska olen muuttanut viime joulun jälkeen Stönön kanssa yhteen, olen saanut joulunodotusaikaan uuden kumppanin – jouluradion.

En voinut aavistaa, kuinka paljon harmaita hiuksia yksi jouluradiokanava voi aiheuttaa. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida siinä kohtaa, kun Stönön oli pakko autoa ajaessaan asentaa radioon jouluradiotaajuus keskellä liikenneympyrää. Liika intohimo jotain kohtaan luo aina riskin katastrofaaliselle lopulle.  Meillä siis soi jouluradio autossa, sekä kotona herätyskellossa ja sen lisäksi joululaululistoja soitetaan tietokoneelta. Ei kuulosta pahalta, mutta kukaan ei ollut kertonut minulle, kuinka paljon huonoja joululauluja on olemassa. Jos hyviä lauluja on 20, on huonoja 200 (tässä suhteessa siis). Joten heräät luultavasti siihen, kun joku märisee haikeasti elämästä (”Voi miten paljon siitä mä antaisin, jos lapsuusjouluun löytäisin tien. Kotiin vanhemmille kynttilät kantaisin, ne jotka nyt haudalle vien”) tai laulua siitä, kuinka joku tänäkin jouluna itkee vanhan rakkaansa luokse (”Joulu saa mielen niin herkistymään, estää ei tunteita voi, yhdessä kuin silloin taas meidät nään, kaipaus kai sen muistosta toi.”). Että hyvää huomenta vaan Suomi, ja iloista ja rakkauden täyteistä joulunaikaa! Tai sitten käy niin että aamulla radion pärähtäessä soimaan, tajuat nähneesi yöllä mukavia seksiunia ja toteat, että tässä olisi aikaa ottaa pienet aamuiset. Hetken päästä huomaat harrastavasi seksiä, taustamusiikkina laulu siitä, kuinka Maria hoitaa pientä Jeesus -lasta, jonka tehtävänä on kuolla ristillä. Yritä siinä sitten saavuttaa mieltä piristävä orgasmi.

Kyllä, joululaulut ovat ihania ja minäkin nautin välillä jouluradiosta. Silloin tällöin sieltä tulee mahtavaa ”korkealta ja kovaa”, ison orkesterin säestämää sopraanon tai tenorin laulua. Se tosin aiheuttaa Stönössä valtavan suuren halun alkaa kirkua ja karjua omaa mahtipontista esitystään kappaleen päälle niin, että itse kappale jää taustahälinäksi.

 

Mutta ettei kaikki olisi niin mustaa vaan myös valkoista, nyt meillä soi vain Ave Maria. Hyvää itsenäisyyspäivää!

– Hönö

img_3079_0.jpg

 

 

Suhteet Rakkaus Seksi Musiikki

Luukku 6: Kaaosta kaamoksen keskellä

Tarttuuko sotkuisuus? Onko se periytyvää? Onko sotkeminen ihmisen luonnollinen olemus ja siisteys vain opittua?

Lapsethan ovat luonnostaan sotkuisia. Harvalle lapselle tulee mieleen siivota leluja paikoilleen vaihtaessaan toiseen leikkiin. Eikä sotkuisuus haittaa suurinta osaa lapsista (tämän jutun tiedän varmaksi.)  Itse olen aina ollut sotkuinen. En vain näe väärillä paikoillaan olevia tavaroita ennen kuin on liian myöhäistä ja kotona on kaaos. Äitinikin on samanlainen – sotkusokea. Lapsuudenkodissani ei ollut koskaan himosiistiä, vaikka ei me liassakaan vaellettu. Jälkikäteen äitini on kertonut, että kun olin lapsi, oli hän välillä kovinkin väsynyt ja kiireinen. Iltaisin kotiin tulleessaan hän potki legoni sänkyni alle. Ei siis käskenyt minua siivoamaan, saati näyttänyt mallia, kuinka illan tullen lelut kerätään paikoilleen. Kolme asiaa kuitenkin äitini minulle opetti: kesäisin pestään matot, lakanat vaihdetaan vähintään kolmen viikon välein ja jouluksi koti siivotaan kunnolla (pestään mm. kaikki asunnon ovet.)

Sinkkuvuosina minun siivoukseni oli todella surkeaa – siis sitä ei ollut. Siivosin asunnon ennen kun muutin sinne – ja kun muutin sieltä pois.  (Okei tiskasin ja imuroin välillä ja jos joskus joku vieras eksyi kylään pyyhin pölyt, mutta tätä sattui harvemmin).  Nyt kun asun ensimmäistä kertaa aikuisiällä paikassa, mitä voin kutsua kodiksi, olen ajatellut herättää vanhaa perinnettä joulusiivouksesta henkiin. Mitään en lupaa, koska me emme vietä joulua kotona, vaan lähdemme Suomi –turneelle jouluksi (eli ensiksi Itä-Suomeen ja sitten Länsi-Suomeen). Mutta joulusiivouksen ajatteleminen on herättänyt minut pohtimaan, miksi hitossa meillä on koko ajan sotkuista?

Kun aloimme seurustelemaan Stönön kanssa, huomautti hän muutaman kerran minulle sotkuisuudestani (jota itse kutsun suurpiirteisyydeksi). Milloin oli jäänyt kaapinovet auki, milloin vessanpöntön kansi ylös tai milloin sämpylätaikinaa keittiön vesihanaan. Stönöä myös ärsytti, jos asuntoon oli ehtinyt kertyä pölyä tai tiskivuori täytti tiskipöydän. Kauhukseni ja ilokseni huomasin löytäneen siistin ihmisen rinnalleni. Yhteen muutettuamme yritin kovasti siivota. Olin saanut kodin, ja oli ihanaa pitää siitä huolta. Valitettavasti ei kulunut kauaa, kun huomasimme, että kotimme oli usein likainen ja sotkuinen, ja että minun alku innostukseni oli haihtunut. Teimme siivoustyötehtävistä jääkaapinoveen Excel -taulukon, johon merkattiin suoritettu tehtävä (ja tehtävän suorittaja tietenkin!). Huomasin, että minua oli huijattu. Totuus oli, että Stönö oli ihan yhtä sotkuinen ja siivousta välttelevä kuin minäkin.

Stönö sanoo olleensa siisti ennen minun tapaamista. Olenko siis opettanut hänet sotkuiseksi? Äitini kertoi, että ensimmäisenä avioliittovuotena isäni viikkasi aina illalla vaatteensa kaappiin odottamaan seuraavaa päivää. Äitini taas heitti omat vaatteensa tuolille. Mutta vuoden yhdessä asumisen jälkeen alkoi isänkin vaateet päätymään päivän jälkeen tuolille. Oliko sotkuisuus siis tarttunut? Selkeästi (kahden perheen tutkimukseni perusteella) voin todeta, että sotkuisuus on siisteyttä dominoivampi ominaisuus. Valitettavasti siisteistä ja tarkoista ihmisistä tulee sotkuisen kanssa asuessaan vähemmän siistejä, jos ei nyt ihan sotkuisia, ja koti on usein luovassa kaaoksessa. 🙂

img_3228.jpg

Mutta nyt tiskaamaan, kotimme siisteyden kannalta onneksi, anoppi on tulossa viikonlopuksi kylään.. Puss o. Kram

 

-Hönö

Suhteet Sisustus Oma elämä Rakkaus