Joulustressi, tuo joulufanaatikolle tuntematon käsite? Jouluvalmisteluthan ovat fanille pelkkää nautintoa. ”Miten joku voi muka stressata joulusta?” kysyy nimimerkki Epätietoinen jouluihminen. Voin kertoa, että tänä vuonna tämä jouluhullu voisi nostaa räpylänsä pystyyn, jos etsittäisiin joulustressin kantajia. Tajuan, kuinka helpolla olen aiempina vuosina selvinnyt, kun olen iskenyt kankkuni junaan tai autoon, joka on kuljettanut minut muorin valmiiden lihapatojen ääreen, valmiiksi ohjelmoituun jouluun. Tänä vuonna on toisin.

Kaikki alkoi elokuussa, kun kysyin Hönöltä, miten hän haluaisi viettää joulunsa (Hönö ei ihan tajunnut, kuka suunnittelee jouluaan kesällä, kun siihen on vielä viisi kuukautta aikaa). Sen kertainen keskustelu päättyi kyyneliin, kuten myös sitä seuraavat kymmenen yritelmää aiheesta. Valaisen teitä sen verran, että kun on ainakin neljä mahdollista paikkaa, jossa viettää joulua ja ne ovat 400-500 kilometrin säteellä toisistaan ja sen lisäksi niiden lähistöllä on vähintään toiset neljä paikkaa, joissa pitäisi vierailla (ja huom! jouluksi lasketaan vain ne kolme pyhää), niin kyllä lyhyen matikkalainenkin tajuaa, ettei joku ihan täsmää. Stressi numero yksi, miten viettää joulu niin, että kaikki läheiset on tyytyväisiä ja itsekin voisi nauttia joulusta. Pakko sanoa, että me kursittiin Hönön kanssa näistä tarpeista suhteellisen hyvä versio kasaan. Saa nähdä olenko pyhien jälkeen samaa mieltä.

Joulustressi yhdistettynä helvetinmoiseen syksyyn (johtuen työskentelystäni ja asumisesta toisella paikkakunnalla) on aiheuttanut sen, että parisuhteemme on ollut melkoisen myrskyisä viime aikoina. Kun aloimme Hönön kanssa seurustella, olin sitä mieltä, että olimme taitavia riitelijöitä. Nyt minulle on selvinnyt, että me emme riidelleet tuolloin. Nyt me riitelemme. Olemme edelleen taitavia: molemmat osaa ärsyttää toisiaan, suuttua helposti ja mököttää, molemmat osaa myös sanoa, mitä toinen on tehnyt väärin ja kuinka paha olo siitä itselle on tullut. Mutta oikeasti, me osaamme puhua asioista toisillemme (vaikka se välillä olisi vaikeaa ja vaatisi hetken aikaa ja sulattelua) ja oikeasti me osaamme lopulta katsoa myös peiliin (vaikka se vasta vaikeaa onkin). Meillä oli eilen todella hyvä ja hedelmällinen keskustelu aiheesta. Lopputulemana päätimme vähentää riitelyä muuttamalla molemmat omaa käyttäytymistämme riitoja edeltävässä tilanteessa. Helppo homma, eikö? Yksi nyrkkisääntö oli, että illalla sängyssä ei riidellä. No tänään tuolla 400 kilometrin päässä yksin meidän yhteisessä sängyssä nukkuu joku, jolle minä viimeisiksi sanoiksi mökötettyäni koko puhelunajan sanoin ’mmhhö’. Ottaisin sen kainoloon nyt, mut mun käsi ei yllä.

-Stönö