INTRO

Tervehdys,

 

Hotgirl_89 kuulostaa etäisesti tutulta nimimerkiltä kaikille Milleniaaleille; historian havinaa KissFM- ja Mixin chattien ajoilta (Tietäjät tietää.) Tämä kliseinen nimimerkki sopii varsin hyvin 2020-luvun kolmekymppisen YH-äidin blogin nimeksi. Jotta uskallan kirjoittaa elämästäni raivorehellisesti, antaen luovuuden kukkia, pidättäydyn anonyyminä nimen ”Emilia” takana.

Olen kahden tällä hetkellä alle kouluikäisen lapsen vanhempi. Toinen lapsistani on autismin kirjoilla elävä erityislapsi. Työni ja yrittäjyyteni ohella olen hänen omaishoitajansa. Kumpikin lapsista käy kuitenkin päivähoidossa, mikä mahdollistaa minulle työssäkäynnin. Päivätyössäni työskentelen ihmisten ja teknologian parissa. Yrittäjyyteni osalta keskityn sisällön tuottamiseen ja markkinointiin. Joka toinen viikko lasteni isä, kutsuttakoon häntä ”Pasiksi”, viettää lasten kanssa pitkän viikonlopun. Tällöin on minun aikani toteuttaa itseäni työn ja perhe-elämän ulkopuolella. Vuoden 2024 lupaukseni itselleni on matkustaa joka-toinen viikonloppu jonnekin Suomen ulkopuolelle. Tässä vaiheessa vuotta lupaus on pitänyt.

Olen ollut sinkku jo yli kahden vuoden ajan. Sitä edeltäneen kuusivuotisen suhteen, avioliiton ja äidiksi tulemisen aikana kadotin itseni mukana naiseuteni. Viimeisten vuosien aikana olen rakentanut itseni uudelleen ja antanut seksualisuuteni kukkia. Viimeisiin vuosiin mahtuu toinen toistaan erikoisempia seikkailuja ympäri maapalloa. Vuosi 2024 alkoi uudella seikkailulla, eräässä euroopan kaupungissa.

Ota blogini seurantaan – luvassa fiiliksiä arjesta erityislapsen vanhempana, sekä kontrastista liittyen vapaa-aikaani täyttä elämää elävänä aikuisena naisena.

Perhe Ystävät ja perhe Lapset Matkat