Beirut kohtaa Prahan
Ensimmäistä kertaa Prahassa – tapaan vihdoin raamikkaan ja parrakkaan herra-Beirutin, ajattelin. Olimme jutelleet Instagramin kautta jo lokakuun 2023 alusta alkaen. Olin ollut aikeissa matkustaa milloin Beirutiin, milloin Berliiniin jo useamman kerran. Aina jotain muuta oli tullut tielle, mutta nyt olisimme kumpikin samaa aikaa samassa kaupungissa.
Herra Beirutista tekee muihin miehiin erilaisen muun muassa se, ettei hän ollut ehdotellut mitään seksuaalisesti vihjailevaa, saati lähetellyt pippelikuvia tai pyydellyt minua squirttailemaan kameralle. Se oli tavallaan tosi freshiä, ja toisaalta taas sai epäilemään, onko hän minusta kiinnostunut platonista tasoa lukuunottamatta? Entinen aviomieheni oli tältä osin samantapainen ja juuri siksi aikoinaan häneen muodostinkin niin syvän kunnioituksen.
Istuin koneessa, kun jotain lorahti housuun. Ei, en kussut alleni. Sellaisia ongelmia minulla ei sentään ole. Mutta menkathan ne siellä taas muistuttelivat fertiiliydestäni. Ajattelin jättää Pariisin verilöylyn toistamatta ja pihdata koko viikonlopun. Se siitä sitten.
Olin varannut itselleni todella kivan hotellin. Ihastelin, kuinka laadukkaat fasiliteetit Prahassa saakaan pikkurahalla! Herra Beirutin hakiessa minut hotellilta, tuntui kun olisimme tunteneet aina. Hänen viedessä minua ympäri Prahan suloisia pikku-kuppiloita keskustelimme maailmanpolitiikasta, Libanonin historiasta ja sisäpolitiikasta. Kaikesta, johon jaamme aidon kiinnostuksen ja palon. Meitä erottavana tekijänä on se, että hän todella on aihepiirien asiantuntija sekä koulutuksensa, että uransa puolesta.
Istuin koneessa, kun jotain lorahti housuun. Ei, en kussut alleni. Sellaisia ongelmia minulla ei sentään ole. Mutta menkathan ne siellä taas muistuttelivat fertiiliydestäni.
Iltamme jatkui tyylikkääseen ravintolaan, jossa nautimme upean illallisen. Tästä luonnollinen jatkumo kävi teknobileisiin, joissa kysyin, onko hän minusta oikeastaan kiinnostunut ystävyyttä syvemmin? Hän oli ihmeissään kysymyksestä, johon hän vastasi että todellakin on. Punaisten valojen välkkyessä hän suuteli minua, eikä päästänyt näppejään irti minusta loppuiltana. Menimme hotellihuoneeseeni ja tunnelma alkoi käymään kiihkeänä. Sain sanotuksi, että minulla on SE aika kuukaudesta ja taisin nukahtaa. Hän lähti aikaisin seuraavana aamuna hoitamaan työasioita – he ovat avaamassa uutta liiketoimintaa Prahaan, mikä silminnähden stressaa häntä. Menimme vielä illalliselle samaisena iltana, mutta illallinen oli melko lyhyen kaavan kautta ja hän meni nukkumaan taholleen.
Jäin siis jälleen kylmäksi – tämä sai minut ajattelemaan, olenko rikkonut jonkun peilin tai lasin viimeisten kuukausien aikana? Jos ei seitsemän vuoden, niin viimeisen seitsemän kuukauden seksionni ainakin on turmeltu.
Vastailin hyvin lyhyesti Beirutin viesteihin matkan jälkeen. Kahden viikon semi-mykkäkoulun kuluttua päätin avautua siitä, kuinka hän jätti minut kylmäksi. Jälleen kerran hän oli ihmeissään siitä, mistä oikein mahdan puhua. Omanlaisemme ihmissuhde on jatkunut siitä asti siten, kuten se on alkanutkin; Viestimme aamuin-illoin ja lähettelemme toisillemme tauotta meemejä. Meillä on jotain spesiaalia meneillään – on se sitten ystävyyssuhde tai miksi ikinä muodostuisikaan, on se niin arvokasta, etten halua tehdä jo tavaramerkikseni syntynyttä penis-vertailua. Ystävyyssuhteet ovat minulle pyhiä. Sen verran kuitenkin voin sanoa, että vaikka mitään ei tapahtunutkaan, niin tunnustelun perusteella pelkästään positiivinen kokemus. Ehkä tässä on se tuleva aviomieheni, jonka kanssa harrastamme seksiä vasta hääyönä.
Jäin siis jälleen kylmäksi – tämä sai minut ajattelemaan, olenko rikkonut jonkun peilin tai lasin viimeisten kuukausien aikana? Jos ei seitsemän vuoden, niin viimeisen seitsemän kuukauden seksionni ainakin on turmeltu.
Arvon lukija, anteeksi kun jouduit odottamaan niin kauan Praha-päivitystä. Totuus on se, että Streptokokki A:n lisäksi Qatar on kohdellut minua kovin. Tästä voisinkin kirjoittaa seuraavassa postauksessa. Tämän piti olla villi seksiblogi, mutta joudun myöntämään jo tässä vaiheessa, että tahaton selibaattini jatkuu. Näihin tunnelmiin.