Herra ryppyreikä

Tutustuimme Herra Ryppyreiän kanssa Rayassa kevään 2024 aikana. Heti kättelyssä viehätyin hänen rosoisesta ulkomuodostaan tatuointeineen, tummine piirteineen ja partoineen. Ryppiksen geenit ulottuvat Amerikan Yhdysvaltoihin, mutta hänen identiteettinsä on vahvasti Tukholmalainen – muutettuaan kaupunkiin jo viisivuotiaana. Viestittelimme Ryppiksen kanssa tiiviisti puolenvuoden ajan ennen ensikohtaamistamme.

Ryppiksellä oli tapana kirjoittaa minulle pitkiä harlekiininomaisia seksuaalifantasiaviestejään riikinruotsiksi, joita sitten punastellen ja köhien luin Googlen Translatoria apuna käyttäen – välillä sanat, kuten ’kusireikä’ vaativat tarkistusta, koska en ole varmaan eläessäni tarvinnut kyseisiä sanoja ruotsinkielellä.

Ryppis on boheemi, mutta kuitenkin bisnesmielinen tv-tuottaja, kirjailija ja dokumentaristi. Hän tykkäsi esitellä jättimäistä kaluaan kuvien ja videoiden muodossa pitkin päiviä. Hänellä on itsellään kaksi omien lasteni ikäistä lasta, sekä sanojensa mukaan äärimmäisen mustasukkainen ex-vaimo. Heidän järjettömältä kuulostava päivä-päivä -systeeminsä takaa sen, ettei Ryppiksellä ole mahdollisuutta omaan elämään. Yli 45-vuotiaalla Ryppiksellä on myös teini-ikäinen poika toisen naisen kanssa. Ei mikään ihme, että tämä kuuma daddy elää burn outin rajamailla, harlekiineja rustaillen.

”Tänker att vi inte kmr kunna hålla oss när vi ses. Ser framför mig hur vi sitter i en taxi hem till mig, ivriga händer som tar och känner, modigare och modigare, och så fort vi kommer in i hallen så trycker jag upp dig mot jackorna och kysser dig, bara du och jag och ljudet av våra kåta andetag. Jag känner med fingrarna runt troskanten, leker med fingret innanför och känner att du är kladdig. Jag stoppar in mina fingrar i din mun, tvingar dig att smaka på din fitta. Jag leder dig till sängen, trycker ner dig i sängen med röven mot mig. Jag andas på din nacke, kysser dina axlar, dina öron.. du putar, trycker dig mot mitt stånd. Jag kysser din rygg, ner mot röven, drar ner dina trosor till knävecken, leker med tungspetsen runt ditt rövhål, snuddar.. du flämtar till. Jag låter läpparna nudda vid din svullna klitta. Du andas tyngre och tyngre…”

Kyllästyttyäni odottamaan kutsua Tukholmaan, päätin kutsua itse itseni. Eräänä iltana bookkasin lennot ja hotellit seuraavalle viikonlopulle ja ilmoitin Ryppikselle, että olen tulossa. Yksinhuoltajana tiedän, ettei ole helppoa järjestää aikaa ja resursseja treffeille. Joskus niiden oli kuitenkin vain tapahduttava. Minua kiehtoi Ryppiksen ulkomuodon lisäksi hänen luonteensa epäkohdat, sekä äärimmäinen epäsovinnaisuus. Saapuessani eräänä perjantaiaamuna Tukholmaan, sovimme brunssitreffit kivaan ravintolaan keskustassa. Oli alusta alkaen todella luontevaa olla Ryppiksen seurassa. Nähdessämme toisemme, halasimme ja suutelimme. Sen jälkeen alkoi brutaalin suorat keskustelut elämistämme.

Jännitin myös kovasti persreikäni vuoksi, tiedostaen jättikyrpäisen Ryppiksen jopa pakonomaisen mieltymyksen ryppyreikiin.

Brunssin jälkeen oli tarkoitus viedä matkatavarani hotellihuoneeseeni. Tässä vaiheessa minua alkoi jännittää – olin saanut seksiksi laskettavaa, hyvää seksiä viimeksi vuosi takaperin. Kaikki muu sillä välillä oli ollut vain yhtä pettymystä toisensa perään. Jännitin myös kovasti persreikäni vuoksi, tiedostaen jättikyrpäisen Ryppiksen jopa pakonomaisen mieltymyksen ryppyreikiin.

”Jag beordrar dig att dra isär skinkorna, jag tittar på dig, ditt rövhål som vidgas som ett ”o”.. pressar in två fingrar i din fitta, du gör mig galen… kan inte hålla tillbaka.. trycker in min kuk i din plaskblöta fitta, smiskar dina skinkor röda, tills jag är nära att komma och drar ut. Du vädjar om mer, putar med din röv. Jag trycker ett fitt-kladdigt finger in i din röv, mjukar upp dig. In och ut, sakta sakta, sen två fingrar, sen tre… men det går inte, du är för trång. Jag vänder på dig, vill se dig, lägger händerna om ditt vackra ansikte, kysser dig, dina läppar vandrar ner över mitt håriga bröst, du tar min kuk i din mun, gör kuken kladdig, suger mig så skönt att jag är nära att spruta..”

Päästessämme hotellihuoneeseen, Ryppis heitti minut sängylle ja repi housuni nilkkoihin. Hän levitti lennon ja brunssin jälkeiset persposkeni, upotti koko naamansa persvakooni ja alkoi lipittämään. Naamani painuneena sänkyä vasten mietin, mitäs vittua nyt taas?  Ryppiksen nautittua tarpeekseen persmehuistani, hän sanoi että nyt olemme valmiita lähtemään paikalliseen kylpylään, jonka hän haluaisi minulle näyttää. Hän otti minut karhumaiseen syleilyynsä ja suuteli minua suullaan, joka oli juuri viettänyt aikaa persaukossani. Saatoin maistaa oman hikiperseeni. Meinasin kuolla tähän paikkaan.

”Men vill inte komma än. Jag drar upp dina ben över mina axlar, lägger min kuk mellan dina skinkor, mot din anal, låter det vila där, lägger mina stora händer om din hals, pressar till, du blir lite rädd men samtidigt så sjukt kåt, vet ett det kommer bli skönt sen, men jag låter dig vänta. drar dig till mig, kysser dig, våra läppar vilda, ömma, blött och kladdigt.. trycker in kuken i din fitta istället, snabbt sen ut igen. Du åmar dig, tar tag i min stora hårda kuk och lägger den mot din kladdiga anal, tittar vädjande på mig, och sakta, sakta pressar jag in mitt ollon tills jag är inne, sen cm för cm, tills hela min kuk är begravd i dig, hela vägen in till roten. Du är helt uppfylld…”

Span jälkeen Ryppiksellä oli luvassa luokkakokous, johon rientäisi ”muutamaksi tunniksi”. Tällä välin hoidin shoppailujani ja mitä nyt ikinä. Hän pyysi minua järjestämään meille illallispaikan – vasta tämä sai minussa aikaan suuren ”red flagin”. Enpä järjestänyt, vaan suuntasin erääseen rentoon ravintolaan keskustassa, ja kutsuin hänet sinne. Ryppiksellä oli teininsä kotona, joten hänen piti lähteä jo yhdeltätoista illalla. Tätä ennen hän kuitenkin kutsui minut kävelemään kanssaan puistoon. Yhtäkkiä hän kaivoi kalunsa esille keskellä puistoa ja pyysi minua pitelemään sitä takaa päin, kun hän kusee.

Yhtäkkiä hän kaivoi kalunsa esille keskellä puistoa ja pyysi minua pitelemään sitä takaa päin, kun hän kusee.

Siinä sitten taas ajattelin elämänvalintojani pidellessä jättifallosta, kusivanan virratessa käsilleni. Hän kiitti illasta ja suuntasi kotiinsa. Kusisin käsin suuntasin minäkin hotellille. Olin jo aikeissa peseytyä ja mennä nukkumaan, kunnes päätin ottaa yhteyttä erääseen tuttavaan, jonka tiesin oleilevan Östermalmilla sijaitsevan hotellini lähettyvillä sijaitsevassa legendaarisessa ravintolassa. Tuttava olisi kovasti halunnut nukkua kanssani yön, mutta päivän koettelemusten jälkeen en halunnut kohdata enää yhtäkään fallosta.

”Jag börjar sakta knulla din trånga, kladdiga röv, kysser dig, pumpar in och ut, snabbare och hårdare. Du är på väg att komma, jag viskar snusk i ditt öra, berättar att jag snart kommer att fylla ditt lilla skithål med sperma, du kan inte hålla dig längre, skriker ut ditt kom, och då kommer jag med, fyller dig med sperma. Sen ramlar jag över dig, kysser dig. Du lägger dig på mitt håriga bröst och vi babblar tills solen går upp. Vi borde sova men vi vil inte. Du tar min slaka kuk i din mun, känner hur den växer i dig, suger den ren från fitt och rövsafter, och så börjar vi om…”

Yasuragi spa
Yasuragi

Aamun sarastaessa Ryppis kutsui itsensä aamiaiselle hotelliini. Aamiaisen jälkeen menimme huoneeseen ja harrastimme seksiä. Asia mitä olisin kovasti kaivannut vuoden jälkeen, oli normaali vaginaalinen yhdyntä lähetyssaarnaajassa ja mielellään jopa pimeässä huoneessa. Sen sijaan luvassa oli elämäni intensiivisimmät anaalirynkytykset. Hänellä oli varmat otteet ja tiesi mitä teki. Pysyvää vahinkoa ei tapahtunut. Tämän jälkeen suuntasimme lounaalle, josta Ryppis lähti hakemaan nuorimpia lapsiaan kotiin ja minä suuntasin eräälle saarelle Japanilaiseen SPA:han. Seuraavat 24 tuntia vietin hiljaisuudessa joogaten ja meditoiden. Kävin melko syvällä pohtien elämääni ja sen merkitystä. Tunsin kasvavan bentsojen tarpeen seuraavan viikon ajan reissusta.

Matkan jälkeen Ryppis lähetti minulle viestin, jossa hän sanoi hänellä olleen mahtavaa perjantaina, mutta lauantaina hänelle oli tullut ”outo tunne MASUUN”, minkä assosioi siihen, että kädestä pitäminen oli ollut hänelle liian intiimi teko. Vastasin hänelle, että minulle anaaliseksi ja toisen kyrvän pitely kustessa ovat jokseenkin intiimimpiä tekoja.

”Hej! Har funderat lite sen vi skildes åt, på varför det kändes lite konstigt i magen. För det kändes väldigt härligt första dagen. Landade i att det blev konstigt för mig att hålla hand, speciellt på stan. Det är nåt som åtminstone för mig är väldigt förknippat med något man gör när man är tillsammans, så blir en stark intimitetshandling, som jag inte var redo för.”

Matkasta on nyt kulunut joitakin viikkoja, ja herra Ryppis kovasti tykkäilee tuoreimmista reissustooreistani sosiaalisen median puolella. Ja se outo olo MAGENISSA osoittautui vatsataudiksi. Niin voi varmasti käydä silloinkin, kun lipittää toisen ihmisen paskaa. Tästä ei nyt syntynyt vuosisadan rakkaustarinaa. Silti, mallinakin aikoinaan työtä tehnyt bad boy -lookin omaava 187-senttinen Ryppis on mahdollisesti kuumin mies tähänastisista kohtaamisistani. Ja ikävä kyllä, ei ole hänen körssinsä voittanutta.

”I appreciate your thoughts. For me however, anal sex, licking my asshole and holding someone else’s penis in the middle of the park is a more intimate act than holding hands. I had a nice weekend overall, hope you weren’t deeply traumatized by the hand holding!”

Suhteet Oma elämä Parisuhde Matkat

Tanskalainen juutalaiskuningas

Eräänä kauniina perjantai-iltapäivänä Izmirin nenämatkan jälkeen, Irma yllätti minut aikaisella kattauksella Helsingin parhaimmistoon kuuluvaan ravintolaan. Sovimme nauttivamme siveellisesti täyden menun ja menisimme aikaisin kotiin – alkoihan kattaus jo puoli viideltä iltapäivällä.

kämp bar

Istuessani pöytään huomasin Tanskalaisen juutalaiskuninkaannäköisen (miltäköhän näyttää Tanskalainen juutalaiskuningas?) miehen baaritiskillä isänsä ja veljensä kanssa. Minusta tuntui, kun tuo kalju, syötävän komea, tummapartainen ja raamikas könsikäs tuijottelisi minua. Ihmettelin, kuinka hän minua katsoo? Olin taas unohtanut laihtuneeni lähes kaksikymmentä kiloa ja näyttäväni upealta uudessa nenässäni.

Ihmettelin, kuinka hän minua katsoo? Olin taas unohtanut laihtuneeni lähes kaksikymmentä kiloa ja näyttäväni upealta uudessa nenässäni.

Irmalla ja minulla suut napsuivat sen verran, että ikeniin hävisi huomattavasti suositusviinejä suurempi määrä Cartier -nimeä kantavaa punaviiniä. Tarjoilija tuli jossain vaiheessa iltaa kertomaan, että kattauksemme on loppunut ja voisimme siirtyä baarin puolelle. Kuinkas ollakaan, meidät sijoitettiin istumaan suoraan juutalaiskuninkaan selän taakse. Välissämme istui ainoastaan yksi henkilö – rouva, jolla oli ranteissaan kymmenen 3rd quality -feikkiä Cartierin love -rannekorua, sekä päällään toinen toistaan kroteskimpia kopioasusteita. Luulin jo hetken, että kyseessä olisi taideperformanssi. Rouvan seuraan liittyi tätä nuorempi naishenkilö, ja he kumpikin alkoivat ahnaasti lähestyä juutalaiskuningasta ja tämän perheenjäseniään. Neitokaiset tulivat torjutuiksi, ja juutalaiskuningas tuli luokseni. Selvisi, että hän on Yhdysvaltalainen matemaatikko, joka oli kahden kollegansa (tai työntekijänsä) kanssa viettämässä afterworkia. He olivat Suomessa selvästikin NATO:n tehtävissä. Hän pyysi saada liittyä seuraamme. Kollegat lähtivät tässä vaiheessa omille teilleen. Tosiaan yksikään kohta viininhuuruisessa analysoinnissani ei mennyt putkeen.

Jatkoimme kantapaikkaamme Kämp Bariin, jossa piilouduimme sille erkkeripaikalle heti oven oikealla puolella, jossa lymyilen aina kun haluan yksityisyyttä. Irman lähtiessä vessaan, matemaatikko veti minut vahvaan syleilyynsä ja suuteli minua intohimoisesti. Nenääni sattui. Tässä vaiheessa olin juonut viinin päälle kaikkia mahdollisia alkoholijuomia – mukaan lukien viskiä ja mezcalia. Tuntiessani marinoituneesta tilastani huolimatta kivun nenässäni, ymmärsin että olisi hyvä hetki ehdottaa karaokea. Matemaatikko kun vain halusi päästä pukille blondin kanssa viimeisenä iltanaan Suomessa. Hän varmasti tässä vaiheessa ajatteli, että on jo käyttänyt aikaansa lämmittelyyni sen verran, että kannattaa laittaa kaikki munat tähän kuppiin niin sanotusti.

Tuntiessani marinoituneesta tilastani huolimatta kivun nenässäni, ymmärsin että olisi hyvä hetki ehdottaa karaokea. Matemaatikko kun vain halusi päästä pukille blondin kanssa viimeisenä iltanaan Suomessa. Hän varmasti tässä vaiheessa ajatteli, että on jo käyttänyt aikaansa lämmittelyyni sen verran, että kannattaa laittaa kaikki munat tähän kuppiin niin sanotusti.

Lahjoessani viidettä kertaa viereisen karaokebaarin henkilökuntaa päästämään minut laulaa luikauttamaan jonon ohi, matemaatikko saattoi alkaa epäröimään todennäköisyyksiään ja elämänvalintojaan. Hän ehdotti, että lähtisimme hänen hotellihuoneeseensa. Luvatessani saattaa hänet Kaartinkaupungissa sijaitsevalle hotellilleen, hän varmasti vielä ajatteli että tämä on varma nakki. Eipäs olisi kukaan arvannut, että hekumallisen illan päätteeksi kerron minulla olevan vuosisadan menkat, universumin karvaisin majava jalkovälissäni sekä lastenhoitaja odottamassa kotona. Kaikki edellämainitut asiat olivat täyttä totta. Jätin kertomatta kainaloiden ja säärieni tilasta.

Eipäs olisi kukaan arvannut, että hekumallisen illan päätteeksi kerron minulla olevan vuosisadan menkat, universumin karvaisin majava jalkovälissäni sekä lastenhoitaja odottamassa kotona.

Hyvästelimme. Selibaatti jatkukoon. Ensi kerralla voisin kertoa sinulle Jeesuksesta.

Ps. Vielä tänäkään päivänä emme Irman kanssa muista, mikä matemaatikon nimi on.

Pps. Yhdysvallat siljoittuu maailman peniskokolistauksessa sijalle 68, 14.5 cm:n mediaanipituudellaan.

Suhteet Ravintolat Parisuhde Seksi