Izmirin selkäjumala
Maaliskuun loppukliimaksi oli matka Izmiriin ystäväni Irman (nimi muutettu) kanssa. Agendana oli käydä hakemassa minulle uusi nenä paikalliselta klinikalta. Jotta puhe ei kääntyisi väärille teille – tämähän kuitenkin on sinkkuäitylin hekumallinen seksiblogi – niin jätetäänpä leikkausasiat toissijaiseksi. Kerrottakoon nyt kuitenkin, että yläröörejä lähdettiin reissuun avaamaan. Tätä ennen olin tutkinut maailmanlaajuisesti parhaita nenäkirurgeja ja ilokseni löysin huippukirurgin mutkattomien kulkuyhteyksien päästä. No mutta kuka sitten on Izmirin selkäjumala?

Vietin suurimman osan ajastani viisi päivää kestäneestä Izmirin matkastamme viiden tähden hotellimme överimukavan sängyn uumenissa. Toisena aamuna leikkauksen jälkeen pläräsin Instagram-feediäni herättyäni Bull Terrierinnäköisenä, röörit täynnä verta ja räkää. Meinasin lentää perseelleni huomatessani tutun naaman olevan parhaillaan Izmirissä. Nimettäköön hänet vaatimattomasti ”Izmirin Selkäjumalaksi”. Olemme tutustuneet Selkäjumalan kanssa Tinderissä VUOSIKYMMEN sitten – ollessani 24-vuotias. Jäimme seuraamaan toistemme elämiä Instan kautta, ja olemme säännöllisen epäsäännöllisesti vaihtaneet kuulumisia. Emme olleet koskaan tavanneet. Kysyessäni, mitä Selkäjumala tekee Izmirissä, hän muistutti vanhempiensa asuvan siellä. Samaan hengenvetoon hän vaati treffejä. Vastasin, etten todellakaan voi lähteä treffeille murjotunnäköisenä. Tähän selkäjumala vastasi yksioikoisesti: ”Muistathan, en ole ainoastaan selkäkirurgi -olen myös traumakirurgi”.
Samaan hengenvetoon hän vaati treffejä. Vastasin, etten todellakaan voi lähteä treffeille murjotunnäköisenä. Tähän selkäjumala vastasi yksioikoisesti: ”Muistathan, en ole ainoastaan selkäkirurgi -olen myös traumakirurgi”.
Eipä aikaakaan kun olin meikannut itseni nenäpakettini ympäriltä niin viehkoksi kuin mahdollista ja suuntasin ensin yksin treffeille Selkäjumalan kanssa, minkä jälkeen Irma ja ”Selkiksen” ystävät liittyivät joukkoomme. ”Selkis” antoi minulle lääkärin luvan maistella paikallista rakia. Naama paketissa tanssin menemään Dr. Albanin tahtiin. Poikien antaessa meille kyydin takaisin hotellille, menin Selkiksen syliin takapenkille ja hän teki minulle skolioositutkimuksen. Sain puhtaat paperit – olen kuulemma ihanteellisen suoraselkäinen emäntä. Lieneekö kirurgi ihastunut selkärankani linjaan vai viehättävään persoonaani, on hän pyydellyt minua luokseen Kööpenhaminaan matkastamme lähtien. Hän varmasti luulee minun olevan vaikeasti tavoiteltavissa, kun en ole vielä hypännyt koneeseen.
menin Selkiksen syliin takapenkille ja hän teki minulle skolioositutkimuksen. Sain puhtaat paperit – olen kuulemma ihanteellisen suoraselkäinen emäntä. Lieneekö kirurgi ihastunut selkärankani linjaan vai viehättävään persoonaani.
Totuus on se, että teen jokaisena viikonpäivänä töitä seuraavat viisi viikkoa. Tämän jälkeen tehtävissä on vaikeita valintoja; deitit hieman tylsän ja sosiaalisesti kömpelön kirurgin kanssa Köpiksessä – vai verbaalisesti hieman liiankin kyvykkään, komean ja kauttaaltaan tatuoidun Yhdysvaltalaistaustaisen kirjailijan kanssa Tukholmassa?
Joku pervo siellä odotti, joko äitylin peitto vihdoin olisi heilunut. No mikään muu ei heilunut tälläkään reissulla, kirurgin instrumenttejä lukuun ottamatta hakatessaan klyyvariani uuteen uskoon. Tässä kuitenkin statistiikkaa:
- Yhdysvallat pitää maailman peniksen kokolistauksessa 14.5cm mediaanipituudellaan sijaa 68.
- Turkin sijoitus listauksessa on vain neljän sijan päässä Suomen sijoituksesta 13.7cm mediaanipituudellaan sijalla 85.