DIY trikoopaidat kiertoon-tuubia lapselle

20140914_153632.jpg

20140914_153400.jpg

Kaksivuotiaan kaulahuiveina on tähän asti käytetty äidin vanhoja bandana-huiveja lukuisissa eri väreissä. Ihan kivoja muuten, mutta solmusta tuntuu tulevan kohtuuttoman iso möhkäle pienen ihmisen niskaan, kun huivin solmii kaulaan. Kaivoimpa sitten esiin pinon hyllytettyjä trikoopaitoja, joista oon surautellut aiemmin jo muutamat pipot. Nyt samoista paidoista surautin parit tuubit. Erityisen hyvin toimii trikoolaatu, jossa on elastaania vähintään se 5%. Silloin tuubista voi tehdä suht kapean, mutta sen saa silti pujotettua pään läpi vaivatta ja muotoutuu kaulassa kivasti.

20140904_123447.jpg

Tässä hyödynsin suoraan valmiin sivusauman(vaikka olikin vähän kurvattu) ja alareunan päärmeen. Vierestä on aiemmin tehty jo pipo, jos toinenkin. Jos haluaa välttää tuplasaumat, kannattaa tuubi tehdä tietenkin kokonaisesta etu-tai takakappaleesta, jolloin valmiiseen tuubiin tulee vain yksi sauma. Tuubin kooksi tuli jämäpalan sanelemana 20cm(puolikkaan leveys)x40cm(korkeus). Koko osoittautui oikein passeliksi 2-vuotiaalle.

20140904_123522.jpg

Sitten vain saumuroidaan toinen sivu ja yläreuna. Valmis! Voisko olla enää nopeampaa ja helpompaa! Ja vielä jatkoaikaa niille vanhoille paidoille. Näitä voikin sitten tehtailla eri väreissä ja laaduissa (paksumpaa talveks ja sitä rataa).

20140904_123858.jpg

Hmm. Pitäiskö näitä tehdä myös itsellekin..

Muoti DIY Vastuullisuus Trendit

Tampereelle päin

20140824_203941.jpg

20140825_085435.jpg

20140825_085540.jpg

20140825_094930.jpg

20140825_095027.jpg

Käytiin sitten Tampereella. Tällä kertaa oltiin ihan yötäkin eikä missä tahansa majatalossa vaan ihan Tammerissa. Eikä paikan päälle menty ankeasti autolla vaan VR:n kyydissä ja mikä parasta koko kaksituntinen matka leikkivaunussa. Koko reissu hoitui kuitenkin budjettimatkailuna, kun VR tarjosi sujuvat kyydit 5€:lla ja majoituskin kuitattiin lahjakortilla. Ei hassumpi viikonloppu siis.

Tammer kuuluu S-ryhmän hotelliketjuun, mutta tämä on ehkä ensimmäinen paikka, missä sitä ei oikeasti huomaa mistään. Ei ainuttakaan S-logoa missään! Sen sijaan Tammerilla on oma logo, jota on tyylikkäästi käytetty joka paikassa. Hotelli on rempattu vuonna 2009 todella ansiokkaasti sisustusarkkitehti Pirkko-Liisa Topeliuksen toimesta ja sisätiloissa on todellista aitoa 1920-luvun tunnelmaa. Hotellihuoneen hienoin tila oli ehdottomasti kylpyhuone, jossa kalusteet oli tarkoin henkeen sopivaksi valittuja. Hotellivarausta tehdessä sai lisäksi esittää toiveita ja ruksasin kohdat näkymä&kylpyamme. Molemmat toteutuivat, vaikka hieno tassuamme jäikin lopulta 2-vuotiaalta testaamatta väsymyksen yllättäessä iltaselta.

20140824_164419.jpg

Huoneesta ei nyt tietty tullu sisältä otettua yhtään kuvaa. Kylppärin hienosta hanasta kuitenkin:) Kuvaaminen unohtuu aina ja kun omat kamat on lastattu sisään, on se jo vähän myöhäistä. Alakerran juhlatila/aamiaishuone henki juhlavaa tunnelmaa.

20140824_171034.jpg

20140825_090013.jpg

20140825_090023.jpg

20140825_090029.jpg

20140825_090736.jpg

Parasta oli kuitenkin hulppea aamiainen, jota myös brunssina myydään muille kuin hotelliasiakkaille. Mielettömän upea tila, kauniisti esille laitetut ruuat ja pöytiintarjoiltu haudutettu pannutee/paikan päällä jauhettu kahvi. Bonusta oli myös superystävällinen henkilökunta kerrossiivoojasta lähtien. Tähän on panostettu ja sen kyllä huomaa. Jos saman (itsestäänselvyyden) saisi laajempaankin levitykseen, niin kaikki voittais.

20140824_170317.jpg

Tämä näkyi ikkunasta-Tampere, kaikkine tunnistettavine maamerkkeineen.

Puheenaiheet Matkat Ajattelin tänään