Luku 1: Aasia 2.0

Taas mennään. Elämäni, siltä ajoin kun sen muistan, ei ole koskaan ollut kovin tylsää mutta etenkin viimeiset neljä vuotta ovat olleet sellaista haipakkaa, että ajattelin olevan korkea aika hattarapään aloittaa jonkinlaisen päiväkirjan kirjoittamisen. Tämä ensimmäinen luku olkoon pieni yhteenveto siitä miten tähän tilanteeseen on päädytty ja mitä on lähitulevaisuudessa luvassa.

En ole koskaan ollut tarinankertojien aatelistoa ja vaikka nämä jutut keskittyvätkin nykyhetken ja tulevaisuuden seikkailuihin, yritän parhaani muistella ja saada paperille myös menneitä retkiä.

Vuoden 2003 jälkeen en ole asunut kolmea vuotta kauempaa yhdessä kaupungissa, vuonna 2013 lähdin ensimmäiselle kaukomatkalleni ja voisi melkein sanoa, että sille reissulle myös jäin. Ensimmäinen vuosi vierähti Sydneyssä, Australiassa työskennellessä ja ympäri Australiaa sekä Uutta-Seelantia kolutessa.

Australian jälkeen koitti Aasia 1.0, kolmessa kuukaudessa tuli nähtyä pieni ripaus Indonesiaa, Thaimaata, Vietnamia, Singaporea sekä Malesiaa. Tästä matkasta alkoi kohdallani suuri sisäinen muutos, joka on jatkunut tähän päivään asti.

Eteläiseltä pallonpuoliskolta kotiin paluu oli vaikea monella tapaa. Sairastuin kotimatkalla keuhkokuumeeseen, josta paraneminen vei yllättävän kauan ja vaikka tuo kesä 2014 olikin Suomessa lähihistorian lämpimin niin siitä nauttiminen ei ollut entisenlaista, sydän ja mieli kaipasivat koko ajan muualle. Kaikki tuntui niin pieneltä ja harmaalta.

Onneksi koen olevani melko ratkaisukeskeinen ihminen ja jos kohtaan ongelman, en jää kiertelemään ja kaartelemaan vaan pyrin tekemään asialle jotain. Niinpä syyskuussa laukut olivatkin taas pakattuina ja suuntana Iso-Britannia.

Minulla oli lapsuudesta asti ollut sadunomainen mielikuva Skotlannista ja tämä sai vain vahvistusta lomamatkalla 2011. Miehet kilteissä, säkkipillit, lampaat, rugby, joka horisontissa siintävät kukkulat ja ikuisen sateen ruokkima musta huumori. Paratiisini. Kaksi vuotta elämää Glasgowssa toki ehti näyttää myös maan, sen kulttuurin ja ihmisten toisenkin puolen.

Iso-Britanniaan tutustumisen lisäksi käytin lomapäivät ja halpalentoyhtiöiden reitit tehokkaasti hyödyksi ja ehdin poiketa Pohjoismaihin suuntautuneiden työmatkojen lisäksi Puolassa, Espanjassa, Irlannissa, Bulgariassa, Maltalla, Saksassa, Kreikassa ja Portugalissa oppien arvostamaan myös Euroopan monia kasvoja aivan uudella tavalla.

Skotlanti kohteli minua hyvin mutta muutama kuukausi sitten alkoi tuntua taas siltä, että vieläkään ei ole aika eikä paikka oikea asettua pidemmäksi aikaa. Ympäröivä maailma tuntuu tällä hetkellä niin ahdistavalta ja pelottavalta eikä luottoni tulevaisuuteen ole suuri, joten haluan matkustaa ja nähdä niin paljon kuin ehdin vielä kun se on mahdollista.

Myönnän olevani oppikirjaesimerkki etuoikeutetusta kolmikymppisestä länsimaalaisesta Levottomat-sukupolven edustajasta, jolla on kaikkea mutta ”mikään ei tunnu miltään”. Kuitenkin sellaisella ”hyvällä tavalla”. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että olen saanut syntyä ja kasvaa Suomessa, kaikesta mitä olen oppinut, saavuttanut ja saanut kokea, miten ihania ja ajattelemaan haastavia ihmisiä olen saanut tavata ja kutsua ystävikseni. Tunnen kuitenkin, että maailmalla on minulle vielä niin paljon enemmän annettavaa ja minulla sille, että olisi suuri vääryys pysähtyä. 

Tällä hetkellä makaankin isossa, ihanassa hostellisängyssä Bangkokin vanhassa kaupungissa. Jo lentokoneessa matkalla tänne sisälläni kasvoi se sama lämmin, onnellinen ja vapaa tunne, joka minut aina matkalla melkein minne tahansa valtaa. Oli kyseessä sitten työmatka, viikonloppuloma tai pidempi karkaaminen kuten tällä kertaa. Olen aina ollut levoton sielu mutta minun on helppo löytää mielenrauha julkisissa liikennevälineissä.

Bangkokissa minun on tarkoitus viettää kolme päivää ja neljäntenä jatkan bussilla kohti Kambozaa. Vietin Bangkokissa muutaman hassun päivän ja yön ensimmäiselläkin reissulla mutta paljon jäi näkemättä, joten olen odottanut tätä pysähdystä innolla. Tämän päivän olin varautunut pyhittämään jetlagille ja siihenhän se kuluikin. Saatuani itseni hostellille otin kevyet seitsemän tunnin nokoset, kävin tunnin kävelyllä, syömässä euron pad thain, juomassa euron Changin ja seuraavat 12 tuntia minut tavoittaakin taas punkan pohjalta. Life is good.

Kamboza sitten onkin aivan uusi tuttavuus itselleni, joten sinne olen varannut reilun kuukauden. Ensimmäisen viikon vietän pohjoisessa temppeleistään kuuluisassa Siem Reapissa, toisen viikon pääkaupungissa Phnom Pehnissä, joulun ja vuodenvaihteen Koh Rong Samloemin paratiisisaarella ja tammikuun alun etelärannikolla Sihanoukvillessä.

Minusta matkojen suunnittelu on suuri, ihana ja innostava osa matkustamista ja fiksua myös taloudellisesti, joten yleensä minulla on kaikki suurimmaksi osaksi valmiina reissuun lähtiessä mutta tällä kertaa jätin käytettäväkseni joitain impulssiviikkoja ja ensimmäinen tälläinen ajankohta koittaa tammikuussa, jolloin voin päättää, haluanko viettää vielä aikaa Kambozassa vai nähdä Itä-Thaimaata ennen helmikuun alun lentoa Bangkokista Philippiineille.

Kolme viikkoa Philippiineilläkin olen suunnitellut vain Manilaan ja Boracaolle asti, muu saarihyppely tapahtukoon dollarin rommin, tuulen ja lauttojen vietävänä.

Tämän astisen, lopputalven kattavan suunnitelman viimeisenä etappina on Hong Kong, josta en vielä tiedä minne tie vie. Kohdelistalla vahvoja ehdokkaita ovat ainakin Taiwan ja keväinen Japani kukkivine kirsikkapuineen. Turhahan sitä on kieltää, etteikö sydämeni sykkisi yhä Australialle ja Uudelle-Seelannillekin niin voimakkaasti etten tiedä pystynkö niistä pysymään poissa nyt kun taas niin lähellä olen kulkemassa.

Nyt olen kuitenkin juuri tässä ja aika nauttia siitä, joten elokuva pyörimään ja laters!